Eurooppalaisen antikommunistisen liikkeen ylirajaista propagandatyötä tehtiin valtiollisten ja ei-valtiollisten tahojen yhteistyönä: Suomessa liikkeen yhteydet ja vaikutusoperaatiot ulottuivat median lisäksi turvallisuusviranomaisiin ja Mannerheimiin asti. Yhteistyö oli myös vuorovaikutteista, sillä talvisodan aikana järjestö piti Suomen asiaa esillä kansainvälisessä lehdistössä.
Turun yliopiston poliittisen historian yliopistonlehtori Mika Suonpää selvittää Infosoturit-teoksessaan eurooppalaisen antikommunistisen liikkeen verkostoja ja toimintatapoja vuosina 1923–1940. Se keskittyy erityisesti Suomen ja Baltian maiden toimijoiden sekä Genevestä johdetun globaalin propagandaverkoston yhteyksiin. Ensimmäisen maailmansodan, Venäjän lokakuun vallankumouksen ja Venäjän sisällissodan jälkeisestä ajasta talvisotaan asti ulottuva teos tuottaa samalla uutta tutkimustietoa poliittisen lobbauksen ja propagandan, tiedustelun ja vakoilun sekä disinformaatio- ja vaikuttamisoperaatioiden historiasta.
Suonpää tutustui sveitsiläiseen Entente Internationale Anticommuniste -järjestöön (EIA) ensimmäistä kertaa käydessään läpi Etsivän keskuspoliisin arkistomateriaalia. Huomio kiinnittyi tällöin mainintoihin yksityisistä tahoista, joilla oli suoria yhteyksiä eri maiden turvallisuusviranomaisiin. Kristillistä konservatismia ja ultraoikeistolaisuutta edustanut EIA vastusti kommunismin lisäksi voimakkaasti moniarvoista yhteiskuntaa, yhteiskunnallista uudistusmielisyyttä ja liberaalia arvomaailmaa.
Propagandan keskiössä oli Neuvostoliiton ja kommunismin esittäminen eksistentiaalisina uhkina porvarilliselle ja konservatiivis-kristilliselle kulttuurille ja yhteiskuntajärjestykselle.
– Ylirajainen yhteistyö liitti yhteen ekstremististä ja radikaalia oikeistoa sekä konservatismin maltillisempia muotoja, Suonpää kertoo.
EIA pyrki julkisen propagandan lisäksi vaikuttamaan suoraan kansallisiin poliittisiin päättäjiin, sisäisen turvallisuuden viranomaisiin, puolustusvoimiin ja liikemiespiireihin sekä kansainvälisiin organisaatioihin.
– Baltian ja Suomen tapauksissa EIA:n verkostoituminen sujui parhaiten turvallisuusviranomaisten, sotilaiden ja tiedustelupalveluiden agenttien kanssa. EIA:n verkosto ulottui Suojelusliiton kautta suoraan Suomen, Viron ja Latvian valtiollisten poliisien johtoportaaseen saakka.
Suojelusliiton tavoitteena oli toimia valkoisen Suomen tärkeimpänä antikommunistisena organisaationa sekä suojeluskuntien ideologisena tukiryhmittymänä. Liitto oli EIA:n kansallinen keskus Suomessa ja hyödynsi EIA:n kansainvälistä propagandamateriaalia lähdeaineistona useissa sanomalehdissä. Suomesta, Virosta ja Latviasta tulleet tiedot kommunismista ja Neuvostoliitosta taas olivat merkittävä osa informaatioverkoston toimintaa Genevessä.
– EIA pyrki ulottamaan verkostonsa eri maiden hallintojen korkeimmille tasoille. Eliittiverkostoon kuului eri maiden konservatiivis-nationalistisia johtajia ja sotilashenkilöitä. 1930-luvun lopulla Mannerheim osallistui tämän verkoston toimintaan lähettämällä Geneveen Suomen viranomaisten laatimia raportteja kommunismista ja Kominternin toiminnasta, Suonpää sanoo.
Talvisodan aikana EIA piti Suomen asiaa esillä kansainvälisessä lehdistössä ja Kansainliitossa ja oli Suojelusliiton sijaan yhteydessä ainoastaan Suomen viranomaisiin. Se toimitti myös Suomea tukevaa propagandamateriaalia kansallisille keskuksilleen eri puolilla Eurooppaa. Talvisodan jälkeen yhteydenpito Suomeen alkoi kuitenkin hiljentyä.
Infosoturit-teoksellaan Suonpää osoittaa, ettei antikommunismi ollut pelkkä kylmän sodan yhdysvaltalaisvetoinen ilmiö, vaan keskeiset kommunismin torjunnaksi nimetyn toiminnan viralliset valtiolliset mekanismit, kuten kommunististen puolueiden kieltäminen ja kommunistien pidätykset, luotiin jo maailmansotien välisenä aikana. Teos todistaa myös, etteivät median kautta toteutetut vaikuttamisoperaatiot ja massamanipulaatio ole suomalaisillekaan vieraita asioita tai vain nykymaailman keksintöä.
