EDutu-foorumissa tutustuttiin ajankohtaisiin hankkeisiin, juhlistettiin tiedekuntaa ja keskusteltiin sivistyksestä

02.10.2024

Vuosittainen EDutu-foorumi keräsi Educariumiin kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijoita sekä tiedekunnan tutkijoita, opettajia ja opiskelijoita.

Kasvatustieteiden tiedekunnan vuosittainen EDutu-foorumi järjestettiin jälleen tiistaina 1.10. Tapahtuma koostui kolmesta eri ohjelmaosiosta: sen starttasivat EduDevelop-messut, jonka jälkeen Educariumin ala-aulassa juhlistettiin 50-vuotiasta tiedekuntaa kakkukahveilla. Tapahtuman päätti Suomi sivistyksen kärkimaaksi -keskustelu.

EDuDevelop-messuilla osallistujat pääsivät tutustumaan Turun yliopiston kasvatus- ja opetusalan ajankohtaisiin hankkeisiin ja jatkuvan oppimisen mahdollisuuksiin ja verkostoitumaan. Paikalle oli kerääntynyt 12 eri hanketta esittelemään toimintaansa. Mukana olivat muun muassa FCLab-hanke, Lasten metsä -hanke ja Turun yliopiston alumnitoiminta.

Ihmisiä messutapahtumassa aulatilassa.

Tiedekunnan juhlakahveille oli ilmoittautunut lähes 100 osallistujaa: Educariumin aulaan olikin saapunut iso joukko ihmisiä juhlistamaan 50-vuotiasta kasvatustieteiden tiedekuntaa.

Ihmisiä ottamassa kahvia Educariumin aulassa.

 

Suklaakakkuja kahvipöydällä.

EDutu-foorumin päätti Suomi sivistyksen kärkimaaksi -keskustelutilaisuus, jonka avasi dekaani Jukka Husu. Osallistujat kuulivat viisi eri puheenvuoroa sivistyksestä: ensimmäisenä vuorossa oli Turun kaupungin tutkimusjohtaja ja kasvatustieteiden tiedekunnan neuvottelukunnan jäsen Timo Aro, joka käsitteli puheenvuorossaan kaupungistumista, segregaatiota ja koulutuksen vaikutusta muutoksiin.

Mies pitää puhetta puhujapöntössä.

 

Mies pitää puhetta puhujapöntössä.

Toisena puhujana oli professori Piia Seppänen, jonka aiheena oli koulut ja yhteiskunnallinen eriytyminen: hän kertoi muun muassa siitä, kuinka tulotaso on eriytynyt voimakkaasti Turussa tällä vuosituhannella ja kuinka perheiden pääoma vaikuttaa esimerkiksi lasten taitoihin, jotka auttavat heitä pääsemään painotettuun opetukseen. Hän nosti esiin myös kysymyksen siitä, onko kaupungeilla ja kunnilla koulutuspoliittisia keinoja vähentää yhteiskunnallista eriytymistä koulujen välillä ja niiden sisällä.

Professori Niina Junttila puhui keskustelutilaisuuden aikana yksinäisyydestä. Hän kertoi, kuinka yksinäisyys nousi huippuunsa 15–20-vuotiaiden nuorten keskuudessa koronavuosina. Pitkittyessään kokemus ulkopuolisuudesta voi aiheuttaa muun muassa tunteiden, ajatusten ja käyttäytymisen tason muutoksia, jotka johtavat psyykkisten ja fyysisten sairauksien riskiin.

– Korjaavat kokemukset antavat kuitenkin uuden mahdollisuuden, Junttila sanoo.

Nainen pitää puhetta puhujapöntössä.

 

Nainen pitää puhetta puhujapöntössä.

Professori Mirjamaija Mikkilä-Erdmann nosti tilaisuudessa esiin tiedelukutaidon ja sen merkityksen opettajankoulutuksen kehittämisessä. Tiedelukutaidolla tarkoitetaan yksilön taitoa omaksua tietoa ja käsitteitä, ymmärtää ja tulkita tekstejä, etsiä tietoa ja arvioida sen luotettavuutta sekä hyödyntää tutkittua tietoa arjen päätöksenteossa. Haasteena on eri-ikäisten oppijoiden sitouttaminen arvostamaan tietoa ja kiinnostumaan siitä.

Mikkilä-Erdmannin mukaan tutkimukseen perustuva opetus ja tutkimustaitojen opettaminen on opettajan asiantuntijuuden kuin myös tiedelukutaidon opettamisen perusta. Siitä syystä onkin huolehdittava opettajaksi opiskelevien asenteista, tiedoista ja taidoista. Myös opettaja tarvitsee tukea tiedelukutaidon opettamisessa koulussa.

Tilaisuus päättyi Turun kaupungin muutosjohtaja ja tiedekunnan YVV-toimikunnan jäsen Anu Parantaisen kommenttipuheenvuoroon oppimisen muuttuvista tarpeista ja yhteisestä kehittämisestä.

Nainen pitää puhetta puhujapöntössä.

 

Nainen pitää puhetta puhujapöntössä.

 

EDutu-foorumi on osa kasvatustieteiden tiedekunnan 50-vuotisjuhlavuoden tapahtumia. Kaikki tapahtumat löytyvät juhlavuoden verkkosivulta.

 

Teksti ja kuvat: Liisa Kallio

Luotu 02.10.2024 | Muokattu 02.10.2024