Tuore tutkimus osoittaa, että keskiraskaudessa ahdistusta kokeneiden äitien vauvojen aivot reagoivat surulliseen puheeseen muita vauvoja vähemmän.
Äidin raskauden aikana kokema ahdistus voi useiden tutkimusten valossa olla yhteydessä lapsen myöhempään kehitykseen. Nyt Aalto-yliopiston ja Turun yliopiston tutkijat ovat selvittäneet FinnBrain-tutkimuksessa, voiko raskauden äidissä aiheuttama ahdistus näkyä jo pikkuvauvojen aivoissa. Tutkimus julkaistiin Journal of Affective Disorders -tiedejulkaisussa.
Tutkimuksessa oli mukana 19 äiti-vauva-paria. Äideille tehtiin ahdistuneisuuteen liittyvä kysely raskausviikoilla 24 ja 34. Kyselyssä kartoitettiin raskauteen ja vanhemmuuteen liittyvää ahdistusta, kuten synnytykseen ja syntyvän vauvan terveyteen liittyviä huolia. Lisäksi kahden kuukauden ikäisiltä vauvoilta mitattiin aivojen reaktioita tunteita sisältävään puheeseen.
– Vauvoilla, joiden äidit olivat kokeneet ahdistusta keskiraskauden aikana, tunteisiin ja puheeseen liittyvät aivoalueet olivat vähemmän aktiivisia surullisen puheen aikana kuin muilla vauvoilla, tutkija Ilkka Nissilä Aalto-yliopistosta kertoo.
Yhteys oli selvästi heikompi loppuraskauden mittauksissa kuin keskiraskaudessa.
– Teoriassa voidaan ajatella, että vaikutus riippuu sikiön kehitysvaiheesta. Myöhäisemmässä vaiheessa sikiö on kehittyneempi ja varhaisemmassa vaiheessa alttiimpi erilaisille ympäristötekijöille. Pitävien johtopäätösten tekeminen vaatisi kuitenkin paljon laajemman aineiston, Nissilä sanoo.
– Yksi FinnBrain-tutkimuksen eduista on, että vauvoja seurataan vuosien ajan. Näin voimme myöhemmin saada selville, onko tutkimustuloksilla merkitystä lapsen myöhemmän kehityksen kannalta. Tällä hetkellä meillä ei tähän ole vastausta, FinnBrain-hanketta johtava professori Hasse Karlsson Turun yliopistosta sanoo.
Aivojen heijastamaa valoa
Tutkijat tuottivat tietokoneella surullista, iloista, vihaista ja neutraalia ääntä. Vauvojen aivojen aktiivisuutta seurattiin optisella tomografialla eli aivoja valaistiin lähi-infrapunavalolla ja mitattiin aivoista takaisin sirottunutta valoa herkän ilmaisimen avulla.
Kun aivotoiminta kiihtyy jollakin alueella, kudokseen virtaa enemmän hemoglobiinia. Hemoglobiini imee takaisin sirottuvaa valoa eli hemoglobiinin pitoisuuden kasvaessa havaitun valon määrä heikkenee.
Mittauslaitteiston anturi perustuu kuituoptiikkaan, ja se kiinnitettiin tutkimuksessa sideharson avulla vauvan pään pinnalle, vasemman ohimolohkon päälle. Etäisyys pään pinnasta aivokuorelle on hiukan pienempi vasemmalla kuin oikealla ohimolohkolla, jolloin aivosignaalitkin voivat olla selvempiä.
– Mittaukset pyrittiin suorittamaan vauvojen ollessa mahdollisimman rauhallisia, mieluiten unessa. Aluksi vauvan pään koko ja muoto mitattiin, jotta anturi osattiin paikantaa oikein suhteessa pään anatomiaan. Magneettikuvaan perustuva anatominen malli auttoi simuloimaan valon etenemistä ja paikantamaan hemoglobiinipitoisuuksien muutokset, Nissilä kertoo.
Turun yliopiston FinnBrain-syntymäkohorttitutkimuksessa selvitetään ympäristön ja perimän vaikutusta lapsen kehitykseen. Mukana on yli 4 000 lapsiperhettä, joita seurataan raskausajasta pitkälle aikuisuuteen. Aalto-yliopistossa on kehitetty tutkimuksessa käytetyt mittauslaitteet ja analyysimenetelmät.
Kuva: Mittauslaitteiston anturi perustuu kuituoptiikkaan, ja se kiinnitettiin tutkimuksessa sideharson avulla vauvan pään pinnalle, vasemman ohimolohkon päälle. Kuvan äiti ja lapsi eivät liity kyseiseen tutkimukseen. Copyright: Turun yliopisto & Aalto-yliopisto.
