Asiasana: Mediatiedote

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Toimivat tunneprosessit ovat järkevän päätöksenteon edellytys myös yrityksissä (Väitös: KTM Mika Jakovaara, 25.9.2020, laskentatoimi ja rahoitus)

Väitöstutkimuksen mukaan järkevien päätösten tekemiseksi tarvitaan toimivat tunneprosessit. Tutkimus tunnisti yritysjohdon strategisessa investointipäätöksenteossa tunteille 12 erilaista roolia. Tunneprosessit ja tunnekokemukset ohjaavat esimerkiksi sitä, mihin asioihin yritysjohtajat kiinnittävät huomionsa. Lisäksi ne vaikuttavat siihen, miten opimme uusia asioita ja millä tavalla käytämme tietoa.

Glyfosaattijäämiä sisältävän lannoitteen käyttö vähensi tutkimuksessa mansikan ja nurminadan kasvua

16.09.2020

Tuoreessa tutkimuksessa glyfosaattijäämiä sisältävien ulostepitoisten kuivikkeiden käyttö lannoitteena vähensi mansikan ja nurminadan kasvua ja mansikan kasvullista lisääntymistä. Dosentti Marjo Helanderin johtamassa Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa tutkitaan glyfosaatin vaikutuksia ei-kohde-eliöihin ekosysteemin eri tasoilla.

Euroopan unionin vero-oikeudellinen sääntelytyhjiö heikentää verotuksen ja demokratian sidosta jäsenvaltioissa (Väitös: OTM, FM Jussi Jaakkola, 25.9.2020, oikeustiede)

Euroopan unionin taloudellinen integraatio ei ole tuottanut yli 60-vuotisen historiansa aikana merkittävää sääntelyä tuloverotuksen alueella, ja unionin jäsenvaltiot ovat pitkälti säilyttäneet oikeudellisen toimivaltansa tuloverotuksen sääntelyssä. Yhteisten verosääntöjen puuttuminen ruokkii verojärjestelmien välistä kilpailua, jonka seurauksena talouden poliittisen ja demokraattisen hallinnan tosiasialliset edellytykset jäsenvaltioissa heikkenevät, selviää OTM, FM Jussi Jaakkolan Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa.

Olosuhteet vaikuttavat isoäitien hyödyllisyyteen ja eliniän evoluutioon (Väitös: MSc Simon Chapman, 21.9.2020, biologia)

MSc Simon Chapman tutki väitöskirjassaan, kuinka isoäidin läsnäolon vaikutukset poikkesivat toisistaan erilaisissa olosuhteissa. Tulokset osoittavat, että vaikka isoäidit eivät aina ole olleet hyödyllisiä, vaan joskus jopa haitaksi lapsenlapsen elossasäilymiselle, isoäidin rooli on silti voinut olla tärkeä ihmisen eliniän evoluutiossa.

Monitavoiteoptimoinnista apua käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen aikataulutukseen (väitös: FM Outi Montonen, 18.9.2020, sovellettu matematiikka)

Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessaan FM Outi Montonen on kehittänyt optimointimenetelmiä monitavoiteoptimointitehtäville, jotka eivät välttämättä toteuta perinteisten optimointimenetelmien vaatimia oletuksia. Lisäksi yhtä kehitetyistä menetelmistä on hyödynnetty päätöksenteon tukena käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksessa.