Vaikeimmin oireilevien käytösongelmaisten lasten vanhemmat osallistuvat aktiivisesti Voimaperheet-ohjelmaan – Jopa 87% osallistujista suorittaa ohjelman loppuun

19.09.2024

Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen uudessa tutkimuksessa tarkasteltiin lasten käytösongelmia ehkäisevän Voimaperheet-vanhempainohjauksen käyttöä COVID-19-pandemian aikana ja sen jälkeen. Tutkimuksessa selvisi, että lähes kaikki vaikeimmin oireilevien käytösongelmaisten lasten vanhemmat osallistuvat ohjelmaan ja yli 87% osallistujista käy ohjelman loppuun. Lisäksi tutkimuksessa selvisi, että pandemian aikaiset rajoitukset eivät vähentäneet etähoitona tarjottavan ohjelman käyttöä, vaan ohjelman loppuun käyneiden vanhempien osuus jopa lisääntyi pandemia-aikana.

Tutkimuksessa tarkasteltiin lasten käytösongelmia ehkäisevän Voimaperheet-vanhempainohjauksen käyttöä COVID-19-pandemian aikana ja sen jälkeen. Tutkimuksessa selvisi, että lähes kaikki vaikeimmin oireilevien käytösongelmaisten lasten vanhemmat osallistuvat ohjelmaan ja yli 87 prosenttia osallistujista käy ohjelman loppuun. Tutkimuksessa seulottiin käytösongelmia 39 251 lapselta nelivuotisneuvolassa.

– Niillä perheillä, jotka eivät lähteneet ohjelmaan, lasten ongelmat olivat vähemmän vakavia ja käytösongelmat olivat kestäneet vähemmän aikaa. Tutkimuksemme vahvistaa, että Voimaperheet-ohjelmaan mukaan lähteneet perheet ovat motivoituneita käymään ohjelman loppuun. Se, että lähes 90 prosenttia käy ohjelman kokonaisuudessaan, on poikkeuksellisen suuri luku, kun sitä verrattaan muihin vastaavanlaisiin ohjelmiin Suomessa ja maailmalla, kertoo tutkimusta johtanut lastenpsykiatrian professori Andre Sourander.

Voimaperheet on neuvolaikäisten lasten vanhemmille suunnattu ohjelma, jolla ehkäistään lasten käytösongelmia. Kolme kuukautta kestävä vanhempainohjaus toteutetaan digitaalisesti ja lisäksi vanhemmat osallistuvat kymmenen kertaa puhelimen välityksellä perhevalmennukseen.

Jo aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet Voimaperheet-ohjelman tehokkaaksi lasten käytösongelmien ehkäisyssä.

– Ohjelmaan pääsee mukaan seulonnasta muutaman päivän sisällä ilman suurta viivettä, kun tavallisiin palveluihin joudutaan jonottamaan pitkiä aikoja, mikä voi lisätä ongelmien kasaantumista, Sourander sanoo.

Digitaalisuus lisää palveluiden kriisinkestävyyttä

COVID-19-pandemian aikana mielenterveyspalveluiden saatavuudessa oli merkittäviä puutteita ja monet klinikat olivat suljettuina. Tutkijoiden mukaan digitaalisuutta hyödyntävät ratkaisut siirtävät hoidon perinteisiltä klinikoilta ihmisten koteihin, mikä parantaa palveluiden saatavuutta.

Tutkimuksessa selvisi, että COVID-19-pandemian aikaiset rajoitukset eivät vähentäneet Voimaperheet-vanhempainohjauksen käyttöä. Ohjelman loppuun suorittaneiden vanhempien osuus kasvoi hieman pandemia-aikana.

– Ohjelman etätoteutus teki osallistumisesta vanhemmille helpompaa verrattuna kasvokkain tapahtuviin interventioihin, koska heidän ei tarvinnut lähteä kotoa tai töistä eikä tehdä lastenhoitojärjestelyjä. Nämä edut tulivat erityisen selvästi esiin COVID-19-rajoitusten aikana. On todennäköistä, että kaikki nämä tekijät motivoivat vanhempia suorittamaan intervention loppuun, tutkimusta johtanut professori Andre Sourander sanoo.

Tutkimustulokset osoittavat, että jo toteutetut digitaaliset etäinterventiot voivat lisätä palvelujen kestävyyttä kriisien aikana.

– Tutkimuksemme korostaa etäinterventioiden tarjoamisen tärkeyttä lasten mielenterveyspalvelujen kestävyyden lisäämiseksi maailmanlaajuisten kriisien, kuten uusien pandemioiden, sotien ja ympäristökatastrofien aikana, Andre Sourander sanoo.

Tutkimus “Enrollment and completion rates of a nationwide guided digital parenting program for children with disruptive behavior before and during COVID-19” on julkaistu European Child & Adolescent Psychiatry -lehdessä.

 



 

Luotu 19.09.2024 | Muokattu 20.09.2024