Kokkola on Vuoden KiVa-kunta

09.01.2025

Kiusaamisen vastainen KiVa Koulu -ohjelma on valinnut Kokkolan vuoden KiVa-kunnaksi. Tunnustuksen kaupunki sai erityisesti useiden kiusaamisen vastaisen ennaltaehkäisevän työn suunnittelussa ja toteuttamisessa tehtyjen vaikuttavien toimien johdosta.

KiVa Koulu -ohjelmassa valitaan vuosittain Vuoden KiVa-koulu tai KiVa-kunta. Tunnustus kohdistettiin tällä kertaa niihin kouluihin ja kuntiin, joissa henkilökunta on osallistunut henkilökuntakyselyyn keväällä 2024. Kokkolassa kevään 2024 henkilökuntakyselyyn vastanneita oli useassa koulussa.

Kokkolassa oli ollut jo pitkään muutamia KiVa Koulu -ohjelmaa toteuttaneita kouluja. Syksyllä 2024 lähes kaikki loputkin liittyivät ohjelmaan, ja kunta solmi kuntalisenssisopimuksen.

Kuntalisenssisopimuksen myötä kaikkien koulujen henkilökunnille tarjottiin koulutusta KiVa Koulu -ohjelmasta. Ohjelman laajan toteuttamisen suunnitteluun osallistuivat kaikki koulujen rehtorit ja suunnittelutyö aloitettiin jo keväällä 2024, sopimus solmittiin syksyllä 2024.

Kaupunki myös kartoitti KiVa Koulu -ohjelman koordinaattorin kanssa opettajien mielipiteitä jatkokoulutuksen sisällöistä. Kartoituksen perusteella järjestettiin lisää koulutusta halukkaille mm. kiusaamiseen puuttumisesta.

– Turun yliopiston KiVa Koulu -ohjelma haluaa kunniamaininnalla nostaa esiin, kuinka tärkeää pitkäjänteinen ja laadukkaasti suunniteltu ja toteutettu kiusaamisen vastainen työ on ja kuinka suuri merkitys sillä on jokaisen oppilaan kouluarkeen ja hyvinvointiin, Turun yliopiston psykologian professori Christina Salmivalli sanoo.

Tunnustuksen kaupungille 9.1. järjestetyssä tilaisuudessa luovuttivat KiVa-koulun kehittäjä, psykologian professori Christina Salmivalli ja projektikoordinaattori Anna Murgo. KiVa-koulu on kehitetty Turun yliopistossa ja on nykyisin osa yliopiston johtamaa tutkimuksen lippulaiva INVESTiä.

Lisätietoja: 
psykologian professori Christina Salmivalli, Turun yliopisto, christina.salmivalli@utu.fi, 040 099 5473 
opetus- ja kasvatusjohtaja Ronnie Djupsund, Kokkolan kaupunki, ronnie.djupsund@kokkola.fi, 0408065000

Luotu 09.01.2025 | Muokattu 09.01.2025