Opiskelu poliittisen historian oppiaineessa
Poliittinen historia muodostaa poikkeuksellisen laaja-alaisen ja monipuolisen opiskelukentän - Suomen sisäpolitiikasta kansainvälisiin suhteisiin. Aineopinnot tarjoavat mahdollisuuden erikoistumiseen viidellä linjalla: kansainvälisten suhteiden historia, politiikka, valta ja historia, sota, tiedustelu ja turvallisuus sekä European Studies ja East Asia study line.
Poliittinen historia keskittyy 1800–1900-lukujen historiaan, mutta alan tutkimuskohteet ulottuvat aivan tähän päivään saakka. Turun poliittisen historian vahvuusalueita ovat erityisesti kansainvälisten suhteiden tutkimus, Suomen yhteiskunnallinen lähihistoria, eduskunta- ja parlamentarismin tutkimus sekä turvallisuus- ja tiedustelutoimintaan keskittyvä tutkimus.
Poliittisessa historiassa voi suorittaa kaksi itsenäistä tutkintoa. Kandidaatin tutkinnon (VTK) laajuus on 180 opintopistettä ja maisterin tutkinnon (VTM) laajuus 120 opintopistettä. Ohjeellinen suoritusaika kandidaatin tutkinnossa on kolme ja maisterin tutkinnossa kahdesta kahteen ja puoleen vuoteen. Kandidaatin tutkinnossa opiskelija suorittaa poliittisen historian perus- ja aineopinnot. Maisterin tutkintoon kuuluvat poliittisen historian syventävät opinnot. Tarkemmat tiedot tutkinnoista ja niiden suorittamisesta löydät tiedekunnan opinto-oppaasta.
Englanniksi suoritettavia erikoistumislinjakokonaisuuksia ovat Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksen tuottama East Asia study line sekä European Studies -opintokokonaisuus.
Opiskelijat, jotka lukevat poliittista historiaa pääaineenaan, valmistuvat valtiotieteiden maistereiksi. Uusien opiskelijoiden valintaperusteet löytyvät Opintopolusta ja yliopiston valintaoppaasta.
Poliittisen historian perusopinnoissa opiskelija hankkii perustiedot ja kokonaiskuvan alasta. Opetus kohdistuu historiantutkimukseen tieteenalana, eri tavoin rakennettuihin maailmanhistorioihin, eri ideologioiden tapoihin nähdä maailma sekä suomalaisen politiikan historiaan. Sisällöltään perusopinnot ovat kaikille samat ja niihin paneudutaan ensimmäisenä opintovuonna.
Toisena opintovuonna suunnitteluvastuu siirtyy opiskelijalle. Aineopinnoissa on mahdollisuus valita itseään kiinnostavat aiheet eri opintojaksosta. Aineopinnot koostuvat 20 opintopisteen erikoistumisopinnoista (A3) sekä opintojaksoista A1.1., A2, A4, A5 ja A6. Erikoistumisopinnot sisältävät viisi linjaa, joiden tarkoituksena on tarjota opiskelijalle mahdollisuus erikoistua tiettyyn poliittisen historian alueeseen. Monet opiskelijat suorittavat osan opinnoista ulkomaisissa yliopistoissa. Kaikille pakollisia ovat vain ne opintojaksot, joiden tehtävänä on antaa perustiedot tutkimuksen tekemisen lähtökohdista, tutkimustyön menetelmistä sekä tieteellisen tekstin laatimisesta. Näihin lukeutuvat kandidaatin seminaari ja siihen liittyvä tutkielma ja tutkintoa varten suoritettava kypsyysnäyte.
Maisterin tutkinnon opinnot päättävien syventävien opintojen keskipisteenä on tieteellinen tutkielma. Sen opiskelija laatii oman kiinnostuksensa pohjalta valitsemastaan aiheesta. Hän saa sekä seminaareissa että suoraan opettajalta palautetta kirjoituksiin, jotka liittyvät tutkimustyön eri vaiheiden ongelmiin. Näitä opintoja hallitsee silti oma elämä tutkinnon jälkeen. Miten kehitän osaamiseni sellaiseksi, että työnantajat kilpailevat siitä?
Poliittisesta historiasta valmistuneella henkilöllä on mahdollisuus täydentää tutkintoaan kolme lukuvuotta valmistumisensa jälkeen. Nämä opinnot ovat ilmaisia, mutta edellyttävät yliopiston kirjoilla olemista. Myöhemmin opintoja voi täydentää suorittamalla maksullisia erillisiä opintoja tai avoimen yliopiston opintoja. valmistuneella henkilöllä on mahdollisuus täydentää tutkintoaan kolme lukuvuotta valmistumisensa jälkeen. Nämä opinnot ovat ilmaisia, mutta edellyttävät yliopiston kirjoilla olemista. Myöhemmin opintoja voi täydentää suorittamalla maksullisia erillisiä opintoja tai avoimen yliopiston opintoja.
Lue lisää tutkinnon täydentämisestä
Erilliset opinnot ovat tarkoitettu pääsääntöisesti niille, jotka ovat jo suorittaneet tutkinnon ja haluavat täydentää sitä, sekä niille, jotka koulutustaustasta riippumatta tarvitsevat opintoja ammattipätevyyden lisäämiseksi.
Erillisiä opintoja suorittamalla ei pääsääntöisesti voi suorittaa tutkintoa, mutta opiskelijat osallistuvat kuitenkin oppiaineen normaaliin opetukseen ja suorittavat samoja opintoja kuin tutkinto-opiskelijatkin.
Lue lisää erillisistä opinnoista
Antikainen-Kokko, Annamari:Japanin poliittis-taloudellinen rooli Kaakkois-Aasiassa 1964 - 1975. 48 s. 1990.
Antola, Esko: Suomen diplomaattisen edustustoverkoston kehittyminen latinalaisessa Amerikassa toisen maailmansodan jälkeen. 68 s. 1972.
Eerola, Matti: Autonomian ajan Venäjän poliittisen järjestelmän, eritoten tsaarien ja heitä vastustavien poliittisten liikkeiden, kuvan synty ja kehitys suomalaisissa historian oppikirjoissa 1830-luvun alkupuolelta 1950-luvun loppupuolelle. 107 s. 1979.
Halme, Jyri: Pentti Linkola - mutantin muotokuva. 93 s. 2006.
Heikkinen, Reijo: Yleislakko-suurlakko työväenliikkeen poliittisena toimintakeinona Suomessa vuosisadan vaihteessa sekä ilmiön kansainvälinen ja historiallinen tausta. 116 s. 1977.
Honkavaara, Tapani: Finlands Allmänna Tidningin ulkomaan uutiset vuosina 1820 - 47. Silloisen virallisen lehden ulkopolitiikkaa - tiedonvälitystä - asenteita. 195 s. 1969.
Isohookana, Tytti: Suomen johtavien lehtien kommentit kansainvälisestä ilmapiiristä vuosina 1954 - 1956. 100 s. 1973.
Kaski, Antti:The Phosphorite War. The Role of Environmental Protest in the Estonian Independence Movement of the 1980's. 65 p. 1996 .
Kunttu, Tapani: Suomen johtavan sanomalehdistön suhtautuminen Italian fasistien vallannousuun ja diktatuurin vakiintumiseen 1920-luvun alkupuolella. 122 s. 1971.
Kütük, Zeki: Turkin valtaeliitin länsimaistumispyrkimykset. 85 s. + 1 liits. 1995 .
Lintunen, Tiina: Kahden kaartin väkeä. Pomarkku kansalaissodan rajaviivalla. 97 s. 2000.
Murto, Eero: Pääministeriys Suomessa. Tutkimus pääministerin valinnasta, roolista ministerivalinnoissa sekä pääministerien taustoista, ajankäytöstä ja toimista eri politiikkalohkoilla vuosina 1917-1939. 128 s + 1 liits. 1990.
Nieminen, Kari: Puu, jossa ihminen syntyi, sen versot ja istukkaat. Tutkimus Itä-Afrikan alueellisen rakenteen historiallisten muutosten luonteenpiirteistä. 113 s. 1981.
Numminen, Risto: "tärkeintä on, että sana Suomi kuuluu". P.A. Solypin ja Suomen kysymys. 115 s. 2006.
Paltemaa, Lauri: When the Silence is Broken - the intellectual Background and Argumentation of the Chinese Democracy Wall Movement in 1978-1980. 76 p. 1998.
Pelkonen, Heli: Vyöhyköinti aseistariisunta- ja rauhanstrategiana Intian valtameren rauhanvyöhyke-ehdotuksen tarjoaman esimerkin valossa. 163 s. 1983.
Pursiainen, Christer: Itävalta sisämarkkinoiden ja perestroikan välissä - uutta tasapainoa etsimässä. Itävaltalainen Eurooppakeskustelu vuosina 1985 - 1989 ja EY-jäsenhakemuksen synty. 150 s. + 5 liites. 1992 .
Salokangas, Raimo: Vanhasuomalaisten ja nuorsuomalaisten järjestötoiminta ja vaalikannatus Varsinais-Suomessa. 117 s. 1977.
Soyemi, Tunde:France, the French community and Nigeria: The Background and manifestation of French involvement in the Nigerian civil war, 1967. 207 p. 1978.
Tikkanen, Veikko: Siirtomaahallinnosta poliittiseen itsenäisyyteen - riippuvuudesta omaehtoiseen kehitykseen. Omaehtoisen kehityksen tiedostamisprosessi, Afrikan poliittisen järjestelmän kehitys ja Tansanian kehitystie omaehtoisuuteen. 1978.
Toimi, Heikki: Pienviljelijäpuolueiden nousu ja lasku 1930-luvulla. 97 s. 1978.
Turunen, Petri:Journalisti diplomaattina. Max Jakobsonin rooli ja toiminta ulkoasiainhallinnon palveluksessa 1953-1962. 123 s. + 3 liites. 1998.
Tuusvuori, Ossi: Poliittisten järjestelmien kehitys Länsi-Afrikassa: kolonialismin perinnöstä pehmeään laskuun. 102 s + 5 liites. 1980.
Uola, Mikko: Suomi ja Etelä-Afrikka - kanssakäyminen ja käsitykset toisesta osapuolesta 1 800-luvulta nykyaikaan. 141 s. 1969.
Vaahtoranta, Tapani: Irtautuminen. Nato-maissa tehdyt ehdotukset 1940- ja 1950-luvuilla. 52 s. 1983.
Vajanne, Laura: Kauppapolitiikka Suomessa maailmansotien välisenä aikana. 60 + 4 s. 1983.
Venho, Tomi: Potkua puoluetyöhön. Maalaisliitto-keskustapuolueen oheisjärjestökentän syntyvaiheet 1919 - 1975. 94 s. 1996.
Virtanen, Ensio:Eduskuntavaalit Turun saaristossa 1907 - 1939. 105 s. 1979.
Virtanen, Raili:Sitoutumattoman liikkeen tausta ja kehitys. 136 s. 1980.
Ylä-Närvä, Ulla: Oikeistoradikaali näkemys Suomen turvallisuuspolitiikasta vuosina 1919 - 1922 Suunnan ja Iltalehden perusteella. 150 s. 1983.
Opiskelu yliopistossa on itsenäistä työskentelyä ja perustuu opiskelijan omaan aktiivisuuteen. Oppiaineen henkilökunta ja tiedekunnan kanslia tarjoavat apua opintoihin liittyvissä asioissa. Opintojen alkuvaiheessa opiskelijan erityisenä tukena ovat opiskelijatuutorit ja neuvonta-assistentti.
Opintojen suunnittelun lähtökohta on henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS), jonka jokainen opiskelija tekee opintojen alkuvaiheessa ja jota päivitetään opintojen edetessä. Opintosuunnitelman avulla saa selkeämmän kuvan vaadituista opinnoista, joten siihen kannattaa perehtyä huolella. Suunnitelman toimivuudesta keskustellaan oman opettajatuutorin kanssa.
Tiedekunnan opintoneuvojalta saat tietoa esimerkiksi opiskelijavalintoihin ja opintosuunnitelmiin liittyvistä asioista. Tiedekunnan opintoneuvojan vastaanottoajat ja yleistä tietoa ohjaus- ja neuvontapalveluista löytyy tiedekunnan www-sivuilta.
Turun yliopiston ura- ja rekrytointipalveluista saat ohjausta urasuunnitteluun ja työnhakuun liittyvistä kysymyksistä.
Opiskelijaelämää Publicumissa
Poliittisen historian oppiaine toimii muiden yhteiskuntatieteellisten oppiaineiden lailla Publilcum-rakennuksessa. Opiskelu koostuu luennoista, seminaari- ja pienryhmätyöskentelystä sekä kirjatenteistä.
Opiskeluaika sisältää paljon muutakin kuin varsinaista opiskelua. Se koostuu opinnoista ja kaikesta, mitä sen ohella tekee: harrastuksista, ystävistä, järjestötoiminnasta, koko opiskelun sosiaalisesta sfääristä.
Opiskelijaelämään liittyviä yleisempiä tietoja löytyy Turun yliopiston opiskelijaelämää ja elämää Turussa esitteleviltä sivustoilta
Opiskelijayhteisöön voi integroitua monin eri tavoin, eri väyliä pitkin. Järjestötoiminta tarjoaa mahdollisuuden luoda sosiaalisia suhteita ja vaikuttaa omiin olosuhteisiinsa sekä yliopistossa että vapaa-ajan vieton suhteen. Poliittisen historian opiskelijoille helposti lähestyttävää toimintaa muiden yhteiskuntatieteilijöiden seurassa järjestävät erityisesti ainejärjestö P-klubi sekä tiedekuntajärjestö Index . Turun yliopiston ylioppilaskunta (TYY) tarjoaa edullisia harrastusmahdollisuuksia mm. lukuisissa eri liikuntalajeissa sekä kulttuuri-, ympäristö- ym. toiminnassa.
Hakeminen poliittisen historian tohtorikoulutettavaksi
Poliittinen historia on suosittu tohtoriopintojen alue. Tohtorikoulutettavaksi aikovan onkin tehtävä itselleen selväksi kaksi asiaa. On ensinnäkin lähes lottovoitto saada tutkimusrahoitus. Jokainen ryhtyy tekemään väitöskirjaa taloudellisessa mielessä omalla riskillä. Toinen tärkeä seikka on itsenäisyyden vaatimus.
Tohtorikoulutukseen haluavan tulee hakea tohtorikoulutettavan statusta. Hakemus tehdään ensin poliittisessa historiassa ja vasta tämän jälkeen jätetään opintosuunnitelma yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan hyväksyttäväksi. Valinta tapahtuu samalla, kun professori ohjaa tohtoriopintoihin. Hänen kanssaan käytävien keskustelujen ensimmäisen vaiheen tavoitteena on varmistaa, että opiskelijalla on tohtoriopintojen vaatima motivaatio sekä realistinen näkemys niiden puitteista. keskustelujen toisessa vaiheessa työstetään opiskelijan esittämä tutkimusaiheen perustelu tutkimussuunnitelmaksi, joka sitten käsitellään tutkijaseminaarissa.
Näin haen tohtorikoulutettavaksi Turun yliopistoon >> UTUGS-tohtoriohjelma
Professorille jätettävä kirjallinen hakemus poliittisen historian tohtorikoulutettavaksi on vapaamuotoinen, mutta sen on sisällettävä seuraavat neljä osaa:
- Suppea CV
Tavanomaisten cv (sekä yhteys) tietojen lisäksi on käytävä selväksi, että hakija täyttää Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tohtorikoulutettaville asetetut muodolliset vaatimukset (ks. tiedekunnan opinto-opas). - Perustelut tohtoriopinnoille
Tässä on muun ohella selostettava, mikä paikka tohtoriopinnoilla on hakijan omaa tulevaisuuttaan ja ammattiuraansa koskevissa suunnitelmissa. - Jos hakija on suorittanut ylemmän korkeakoulututkintonsa jossain muussa oppiaineessa kuin poliittisessa historiassa ja/tai muualla kuin Turun yliopistossa, hänen on lisäksi esiteltävä pro gradu -tutkielmansa aihe ja siitä annettu lausunto. Oppiaineen ja/tai korkeakoulun vaihtaminen on myös perusteltava. - Tohtoriopintojen suunniteltu aikataulu ja selostus sen toteuttamisen edellytyksistä
Tarvitaan suunnitelma lisensiaatin/tohtorin tutkintoon vaadittavien 40 opintopisteen suorittamisesta. Olisi hyvä pohtia myös tutkimustyön taloudellisia edellytyksiä. - Tutkimusaiheen perustelut
Tutkimusaihetta esiteltäessä on noudatettava soveltaen niitä ohjeita, jotka on esitetty edellä gradu -tutkielmaa varten.
Ohjaus tohtoriopintoihin alkaa hakemuksen kolmesta ensimmäisestä osasta käytävällä keskustelulla. Opiskelijan on siinä ensin kirjattava omat lähtökohtansa ja sitten kyettävä vakuuttamaan professori siitä, että tietää mihin on ryhtymässä. Hakijan on sisäistettävä se seikka, että kyse on opinnoista, ei "statuksen vuoksi" tutkijaseminaarissa istumisesta. Juuri siksi hänen on rakennettava itselleen sellainen tutkintoon tähtäävä aikataulu, jonka myös pystyy toteuttamaan.
Kun tohtoriopiskelijaksi aikova on vakuuttanut professorin motivaationsa riittävyydestä ja suunnitelmiensa realistisuudesta, siirrytään tutkimussuunnitelman kehittelyyn. Sen lähtökohtana on hakijan esittämä tutkimusaiheen perustelu. Koska jokainen tutkimushanke edellyttää ainutkertaista valmistelua, suunnitelman kehittely tapahtuu professorin osoittamalla tavalla vaiheittain. Kun työ on edennyt niin pitkälle kuin väitöskirjan suunnitelmalta edellytetään, sovitaan sen esittämisestä tutkijaseminaarissa.
Tutkimussuunnitelman seminaarikäsittelyn idea on hankkeen julkisessa arvioinnissa. Hakijan on kyettävä puolustamaan tekemiään valintoja, mutta toisaalta hänellä on myös mahdollisuus saada palautetta suunnitelmaansa. Kun suunnitelma on läpäissyt seminaarikäsittelyn, professori ilmoittaa tiedekunnalle, että hakija voidaan hyväksyä poliittisen historian tohtoriopiskelijaksi. Tämän jälkeen opiskelija voi jättää opintosuunnitelmansa tiedekunnalle.
Tutkimussuunnitelman voi tehdä monella tavalla. Seuraavassa esitetään vain runko niistä asioista, joita ainakin tulisi käsitellä tutkimussuunnitelmassa. Suunnitelman tulisi antaa lukijalle/ulkopuoliselle vähintään yleiskuva ja tarjota keskustelun pohja. Toisaalta suunnitelman tulee antaa selkeät puitteet omalle toiminnalle.
- Tutkimuksen peruskysymykset (problematiikka)
mitä tutkitaan
mistä näkökulmasta
miksi – mikä on tutkimuksen kontribuutio poliittisen historian tai Itä-Aasian tutkimukseen?*
- Aikaisempi tutkimus ja sijoittuminen tutkimuskenttään
liittyy edelliseen kohtaan
samalla tulee perustelluksi oma tutkimus
tieteen traditioon sijoittaminen
teoria ja käsitteistö
- Keskeinen lähdeaineisto
liittyy kahteen edelliseen
syytä laatia luettelo: kirjallisuutta, arkistoja, haastatteluja
- Alustava dispositio
antaa kokonaiskuvan suunnitellusta tutkimuksesta
usein kronologinen tai systemaattinen
täysin alustava ja muuttuu tutkimuksen edetessä
- Aika ja raha
yleensä syytä esittää jonkinlainen arvio tutkimuksen vaatimasta ajasta ja rahoituksesta. On täysin yksilöllinen mutta arvio osoittaa, että suunnitelman tekijällä on edes käsitys näistä asioista.
Tutkijaseminaarit pidetään poliittisen historian tiloissa Publicumin 2. kerroksen seminaarihuoneessa 299 maanantaisin kello 14–16, poikkeavista alkamisajoista ilmoitetaan erikseen.
Tutkijaseminaareista ja monista ajankohtaisista asioista tiedotetaan tämän sivuston lisäksi myös sähköpostitse niille, jotka ovat ilmoittautuneet sähköpostilistalle. Ilmoittautua voi osoitteeseen filpo-sihteerit@utu.fi.
Tutkijaseminaarien tiedotuksesta ja muista käytännön asioista (mm. seminaaripaperit, postituslistat) vastaa oppiaineen opintosihteeri.
Tutkijaseminaarin aikoja voi varata oppiaineen toimistosta sähköpostitse (filpo-sihteerit@utu.fi), sen jälkeen, kun esiintymisestä on sovittu työn ohjaajan / professorin sekä opponentin kanssa.
Huomaathan, että seminaaripaperin liitteenä tulisi aina olla myös tutkimuksen dispositio sekä johdanto tai tutkimussuunnitelma, vaikka seminaarissa käsiteltävä paperi olisi jokin muu tutkimuksen osa (esimerkiksi käsittelyluku).
Tohtoriopinnot eivät rakennu perustutkintoon tähtäävän opiskelun tavoin toisiaan seuraavista opintojaksoista. Opiskelija joutuu nyt itse suunnittelemaan opintonsa ja myös vastaamaan niiden etenemisestä. Toki hän saa ohjausta ja palautetta monessa muodossa - silloin, kun sitä itse hakee.
Tohtorikoulutettaville tarkoitetun koulutuksen keskeiset piirteet on kuvattu yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan opinto-oppaassa. Siksi poliittisen historian jatko-opintoja harkitsevan kannattaa ensin perehtyä siihen. Tiedekunnan oppaassa esitellään myös tavat suorittaa ne 40 opintopisteen opinnot, jotka ovat edellytyksenä lisensiaatin tai tohtorin tutkinnon saamiselle. >> Tutkijakoulun kurssitarjonta
Tohtorikoulutuksen ytimenä oleva tutkimustyö tapahtuu toisenlaisessa ympäristössä kuin perustutkinnon suorittaminen. Se edellyttää myös toisenlaista asennoitumista. "Opinnoista" puhuminen onkin siinä mielessä harhaanjohtavaa, että asiallisesti on kyse toimimisesta tieteellisessä kulttuurissa.
Myös "poliittisen historian" tutkijankoulutuksesta puhuminen on yhdestä hyvin tärkeästä näkökulmasta tarkasteltuna itse asiassa harhaanjohtavaa. Yliopistollisten oppiaineiden välinen selkeä työnjako on välttämätöntä perustutkintotasolla. Silloin on kyse erilaisten kysymysten ja erilaisten aineistojen vaatimien erilaisten valmiuksien välittämisestä.
Tohtorikoulutuksessa on toisia yhteiskunnan ja kulttuurin tutkimuksen aloja opittava ajattelemaan uudella tavalla. Nyt on painopiste tieteellisen tutkimuksen tekemisessä ja etenkin uusien ideoiden kehittelyn kannalta tieteenalaerot ovat usein rasite. Oppiainerajoille ei tulisikaan antaa liian suurta merkitystä. Niitä pitäisi nyt ajatella ennen muuta tutkimustyön organisoimisen näkökulmasta. Tieteellinen tutkimus on myös perusluonteeltaan kollektiivista toimintaa, vaikka sen toteuttamisen muodot ovat individualistisia. Toiset tutkijat ovat samalla kertaa yhteistyökumppaneita että kilpailijoita. Tämä näkyy selvästi tutkimustuloksia punnittaessa, koska siinä ei voida ohittaa tiedeyhteisöä. Oman työn arvioijat ovat toisia tutkijoita siitäkin huolimatta että he ovat mahdollisia (ja monesti aivan todellisia) kilpailijoita. Tämä on sellainen tutkimustyön harjoittamiseen kuuluva piirre, jonka kanssa kannattaa opetella elämään mahdollisimman varhain.
Tieteellisiin konferensseihin ja seminaareihin osallistuminen on jatkokoulutuksen olennainen osa. Sen voi aloittaa vaikkapa menemällä jonkin tieteellisen yhdistyksen tai seuran tilaisuuteen. Toisten laitosten ja oppiaineiden tutkijaseminaarit ovat myös hyödyllisiä. Vähitellen uskaltaa myös pitää esitelmän. Suomessa järjestetään lisäksi monia sellaisia seminaareja, joissa nimenomaan tohtoriopiskelijoilla on tilaisuus esittää "paperi". Ne voi sitten kehittää julkaistuksi artikkeliksi. Tietoa erilaisista tapahtumista löytyy alan julkaisujen lisäksi erilaisilta keskustelulistoilta.
Tärkeintä on kuitenkin oppia tuntemaan oman problematiikan kannalta keskeisiä kollegoja. Eikä tässä kannata rajoittua Suomeen. Tieteellisen kulttuurin omaksumisen kannalta työskentely ulkomailla on tavallaan välttämätöntä.
Jokaiselle poliittisen historian tohtorikoulutettavaksi hyväksytylle pyritään hankkimaan henkilökohtainen ohjaaja. Hän on opiskelijan keskeinen tukihenkilö tohtoriopintojen ajallisesti pisimmässä vaiheessa, joka kattaa tutkimuksen primaariaineiston kokoamisen ja erittelyn sekä lopullisen esityksen laatimisen. Toki opiskelijalla on tässäkin vaiheessa mahdollisuus saada tutkijaseminaarissa palautetta tutkimukseensa liittyviin kirjoituksiin. Tilaisuuksia ei kuitenkaan ole kovin monta, koska jatko-opiskelijoiden määrä on jatkuvasti kasvanut ja koska tutkimussuunnitelmien ja valmiiden töiden arviointi vie oman aikansa.
Henkilökohtainen ohjaaja voi olla poliittisen historian tutkimusprojektin vastuullinen johtaja tai senioritutkija, tutkijakoulun osoittama ohjaaja tai oppiaineen dosentti. Koska käytettävissä on kuitenkin vain rajoitettu määrä potentiaalisia ohjaajia, omaohjaajana voi toimia myös opiskelijan ehdottama ja oppiaineen hyväksymä muu senioritutkija.
Tärkeintä on huomata, että ohjattavan työn on oltava ohjaajan kannalta kiinnostava, sillä hänen saamansa taloudellinen korvaus on varsin vähäinen. Henkilökohtaisen ohjaajan hankkiminen on ennen muuta laitoksen senioritutkijoiden tehtävänä, mutta se ei onnistu ilman jatko-opiskelijan aktiivista tukea. Hänen tehtävänään on laatia mahdollisen ohjaajan kiinnostuksen herättävä "mainosteksti" eli lyhyt esittely omasta tutkimushankkeestaan. Tohtorikoulutettavan kannattaakin varmistaa, että professorilla on aina käytettävissään ajan tasalla oleva tiivistelmä hänen työstään.
Tohtorikoulutettava ei voi odottaa väitöskirjaa tehdessään yhtä intensiivistä ohjausta kuin mitä hän sai pro gradu -tutkielmaa laatiessaan. Professorin johdolla tapahtuva tutkimussuunnitelman työstäminen muistuttaa kyllä työskentelytavaltaan laudatur-seminaarissa esitettävien papereiden valmistamista, mutta sen jälkeen kun suunnitelma on käsitelty tutkijaseminaarissa, aloite on jatko-opiskelijalla. Henkilökohtainen ohjaajakin on enemmän kommentaattori kuin työnjohtaja.
Opiskelijan tärkein väline oman työnsä edettämisessä on aika ajoin laadittava inventaari. Kannattaa tehdä itselle kirjallisesti selväksi, mitä on saanut aikaan ja mitä vielä puuttuu. Tällainen selostus tulee myös kerran lukuvuodessa jättää oppiaineen professorille, jonka vastuulla on tohtorikoulutettavan opintojen seuranta. Työtilanneraporttia tarvitaan myös laitoksen toiminnan suunnittelussa.
Kerran lukuvuodessa laadittava raportti opintojen edistymisestä ja raportista professorin kanssa käyty keskustelu ovat edellytyksenä sekä pysymiselle tutkijaseminaarin postituslistalla että niistä eduista nauttimiselle, joita laitos tarjoaa (esim. matka- ja konferenssiapurahat). Raportointi on välttämätöntä myös niissä tapauksissa, joissa opiskelija ei tilapäisesti pysty edistämään opintojaan ja/tai tutkimustyötä ansiotyön, perhesyiden tms. vuoksi. Tärkeintä on käydä professorin kanssa keskustelu tällaisen tilanteen seurauksista tohtorintutkinnon kannalta.
Kolme näkökohtaa tekee välttämättömäksi, että tohtorikoulutettava toimittaa julkaisunsa ja esitelmänsä heti niiden valmistuttua oppiaineen professorille.
Menettely on ensinnäkin välttämätöntä sen opintopistemäärän arvioimiseksi, jolla opiskelijaa hyvitetään tieteellisestä toiminnastaan.
Toinen merkittävä näkökohta on omasta hankkeesta ja sen etenemisestä tiedottaminen. Professori toimittaa tekstit oppiaineen arkistoon, jossa ne ovat ao. problematiikasta kiinnostuneiden saatavina.
Kolmas julkaisuja ja esitelmiä koskeva näkökohta on taloudellinen. Tohtorikoulutettavien ja henkilökunnan julkaisutoiminta on yksi tuloksellisuuskriteeri määrärahoja jaettaessa.