Professoriluento | Kaarin Mäkikallio

Elämän alku on kiehtova sarja tapahtumia. 

Kaksi solua – munasolu ja siittiösolu – vaeltavat kohti toisiaan. Fysikaalisten ja kemiallisten reaktioiden jälkeen munasolu hedelmöittyy ja alkaa jakaantua kulkiessaan kohti kohtua. Lopulta alkio kiinnittyy äidin kehon valmistamaan kohdun seinämään. Osa soluista erilaistuu istukaksi, osa sikiöksi. Solujen jakaantuminen alkuraskaudessa on kiihkeää.  Matemaatikot ovatkin arvioineet, että sikiö painaisi syntyessään noin 9000 kg, jos sen kasvu jatkuisi samaa tahtia kuin ensimmäisten yhdeksän viikon aikana. 

Hämmästyttävää on myös solujen kyky erilaistua eri kudoksiksi, eri elimiksi. Voimme ihastellen miettiä, miten elämän alun käskytysketju ja eri säätelymekanismit selviytyvät näistä tehtävistä lähestulkoon aina moitteettomasti. Raskausviikolla 5, alkusydämessä, kirjaimellisesti suorassa putkessa, veri lainehtii edestakaisin. Hengästyttävällä tahdilla sydänputki jakaantuu kahdeksi, kiertyy. Kammiot, eteiset, ulos- ja sisäänvirtauskanavat sekä niiden väliset sydänläpät muodostuvat. Sydänlihassolujen sähköinen viestintäjärjestelmä saa eteiset ja kammiot supistelemaan synkronisesti ja kuljettamaan verta sikiön eri osiin. Rakentaminen on tehtävä huolella, sillä tämän moottorin on kestettävä koko eliniän - yli 80 vuotta kenties.

Sikiö ei tule toimeen ilman huoltokoneistoa - äidin kehoa. Äidin ja sikiön vuoropuhelu tapahtuu istukan kautta. Istukan verisuonipuuston voimakas ja jatkuva jakaantuminen ensimmäisen 4 kuukauden takaa kasvavan sikiön hapetuksen, ravinnonsaannin ja kuona-aineiden poiston. Lopulta - noin yhdeksän kuukauden kuluttua- vielä suurelta osin tuntemattomista syistä - synnytys käynnistyy ja äidin kehosta ekspulsoituu uusi elämä. 

Sikiö potilaana haastaa lääkärin. Emme voi tiedustella häneltä hänen vointiaan, emme näe häntä, emme voi kosketella häntä ja näytteiden otto sekä erilaisten mittausten tekeminenkin on vaikeaa. Ultraäänitutkimustekniikka on kuitenkin mahdollistanut sikiön kehittymisen ja hyvinvoinnin seuraamisen turvallisesti. Jo noin kolme viikkoa hedelmöittymisen jälkeen voimme nähdä sikiön sydämen sykkeen ultraäänellä. Kehittyvän sikiön rakenteita voidaan tarkastella myöhemmin yksityiskohtaisesti - tosin sikiön erilaiset elinolosuhteet veden ympäröimänä, istukalla hengittävänä eliönä asettavat omat haasteensa. Rakenteellisten poikkeavuuksien seulonta raskausaikana on tuttua nykyään jokaiselle suomalaiselle äidille. Sen sijaan toistuva ultraääniseuranta on harvemmin tarpeellista.

Sikiön koko ja liikehdintä sekä lapsiveden määrä kertovat sikiön voinnista. Tarkempaa tietoa sikiön voinnista saamme tutkimalla istukan ja sikiön verenkiertoa väri ja Doppler-ultraäänitekniikalla. Tertiääristen villusten niukkuus istukassa heijastuu poikkeavana napavaltimon verenvirtausprofiilina. Tällöin tiedämme sikiön reservien olevan selkeästi tavanomaista niukemmat. Sikiön vastarakennettu verenkiertojärjestelmä pystyy kuitenkin pitkälti kompensoimaan tilannetta ja tarvittaessa sikiö ohjaa verenkiertonsa raajoista, vartalosta ja keuhkoista elintärkeisiin elimiin - sydämeen ja aivoihin. Istukan vajaatoimintaan liittyvää mahdollista altistumista pitkäaikaiselle hapenpuutteelle voimme seurata epäsuorasti ultraäänellä. Sikiön sydämen koko, sydänlihaksen paksuus, mahdolliset kirkastumat kammioiden sisäpinnalla, neste sydänpussissa tai vartalolla voivat paljastaa sikiön sydämen merkittävän kuormituksen ja vajaatoiminnan. Yksityiskohtaisempaa, ennakoivaa tietoa sikiön hemodynamiikasta voimme saada selvittämällä sikiön sydämen eteis- ja kammiopaineen muutokset, keuhkoverenkierron vastusta, mahdollisia läppävuotoja sekä systeemisen laskimopaineen muutoksia. 

Istukan vajaatoimintaan ei valitettavasti tällä hetkellä ole kohdunsisäistä hoitoa. Synnytysajankohta pyritään optimoimaan puntaroiden raskauden jatkamiseen liittyviä riskejä ja mahdolliseen keskosuuteen liittyviä riskejä. Tutkimuksissamme olemmekin pyrkineet selvittämään, milloin istukan vajaatoiminnasta kärsivä sikiö tulisi synnyttää. Kysymys on monimutkainen. Tarkasteluun eivät vaikuta ainoastaan ultraäänilöydökset, vaan myös raskausviikkotilanne ja se, että keskitämmekö katseemme lapsen lyhyt - vai pitkäaikaiseen ennusteeseen.  

Reilu vuosikymmen sitten synnytimme istukan vajaatoiminnasta kärsivät sikiöt jo todettuamme poikkeavan virtausprofiilin napavaltimossa. Nykyään tiedämme, että olisimme varmaankin voineet joissakin tapauksissa jopa parantaa vastasyntyneen ennustetta odottamalla, mutta tuolloin sikiön hemodynaamisten muutosten selvittelytyö oli vielä kesken. Nyt sekä kokeellisten eläinmallien avulla ja ihmissikiöiden seurannan perusteella tiedämme sikiön kompensaatiomekanismien sekvenssistä enemmän. Olemme esimerkiksi osoittaneet, että sikiön systeemisen laskimopaineen kohottua syntyvällä lapsella on jo merkittävä sydänlihasvaurio: sydänentsyymipäästöt napavaltimossa ovat samaa luokkaa kuin sydäninfarktin sairastaneella. Kun toteamme ultraäänellä poikkeavan pulsaation napalaskimossa, tiedämme, että sikiön kohtukuoleman riski kohoaa yli 20- kertaiseksi. Tällaiset synnytykset suunnitellaan yhdessä lastenlääkäreiden kanssa, sillä nämä vastasyntyneet tarvitsevat usein intensiivistä hoitoa heti synnytyksen jälkeen. 

Istukan vajaatoiminnasta kärsineet tarvitsevat tukea myös vastasyntyneisyyskauden jälkeen. Mahdollinen keskosuus luonnollisesti lisää tuen tarvetta vielä entisestään. Barkerin hypoteesin mukaan sikiöaikainen kasvu ja mahdollinen normaalin kasvun kiinniottaminen ennen 2 vuoden ikää vaikuttavat koko elämänkaareen – esimerkiksi sydän ja verisuonisairauksiin keski-iässä, sillä verisuontemme elastaani ja kollageeni muodostuu sikiöaikana. Mutta palataanpa takaisin syntymän jälkeiseen aikaan. Vastasyntyneisyyskaudella kasvultaan hidastuneet sikiöt ovat alttiimpia esimerkiksi aivoverenvuodoille, hengitysongelmille ja suolen vetovaikeuksille. Neurologisten ongelmien tiedetään olevan yleisempiä tässä ryhmässä myöhemmällä iällä. Omissakin seurantatutkimuksissamme totesimme, että huolimatta suhteellisen mutkattomasta vastasyntyneisyyskaudesta esimerkiksi luku- ja kirjoitustaidon tukemiseen kannattaa keskittyä jo varhaisessa vaiheessa, jotta lasten koko kehityspotentiaali saataisiin hyödynnetyksi. Kliinikkona minua näissä tutkimuksissa kuitenkin lohduttaa se, että yli 70% näistä lapsista selviää hyvin alkutaipaleestaan. Tutkimuksessamme oli esimerkiksi ilahduttavaa nähdä pirteä kolmasluokkalainen Maija, ja muistella miten huolella koetimme seurata raskautta, joka päätyi 410 g painavan tytön syntymään 9 vuotta aiemmin. 

Suomessa syntyi viime vuonna 45 800 lasta. Varovaisenkin arvion mukaan yli 2000 suomalaisista vastasyntynyttä kärsi istukan vajaatoiminnasta. Tutkittavaa siis riittää ja motivaationa toimii vaikuttaminen yksilön terveyteen pitkälle aikuisuuteen.