Professoriluento | Minna Lehtonen

”Kaksikielisyys trimmaa aivosi. Kaksikielisyys hidastaa aivojen vanhenemista. Kaksikieliset ovat fiksumpia kuin muut – eikä se ole ainoa etu.”

Tällaisia väitteitä on nähty mediassa vuosien varrella. Mutta onko niissä perää?

Kaksi- ja monikielisillä tarkoitetaan nykyään laajasti kaikkia, jotka käyttävät kahta tai useampaa kieltä arjessaan. Monikielisyys on maailman mittakaavassa hyvin yleinen ilmiö: arviolta yli puolet maapallon väestöstä on kaksi- tai monikielisiä.

Erilaisilla aivokuvantamismenetelmillä voidaan saada kuvaa siitä, mitkä aivoalueet ovat aktiivisia, kun ihminen tekee esimerkiksi kielellistä tehtävää, kuten lukee tekstiä tai nimeää kuvia. Aivokuvantamistutkimukset kaksikielisillä ovat osoittaneet, että käytämme eri kielten käsittelyyn karkeasti samoja, erityisesti vasemman aivopuoliskon hermoverkostoja. Tietoa kahden kielen käsittelystä aivoissa on saatu myös tutkimalla aivovaurion, esimerkiksi aivoverenkiertohäiriön seurauksena syntyneitä kielellisiä vaikeuksia eli afasiaa. On esimerkiksi raportoitu aivovaurion saaneista kaksikielisistä henkilöistä, joilla vaurion seurauksena kyvyt yhdessä kielessä ovat sitkeämmin vahingoittuneet kuin toisessa kielessä.  

Merkillepantavia ovat mm. tapaukset, joissa kaksikielinen henkilö on saanut vaurion aivokuoren alapuolisten tyvitumakkeiden osaan. Joskus tällaiset henkilöt sekoittavat kontrolloimattomasti kieliään ja puhuvat siis sekaisin kahta kieltä, vaikka tiedostaisivat, että kuulija ei ymmärrä kuin toista kieltä. On myös raportoitu kaksikielisestä henkilöstä, joka aivovaurion jälkeen pystyi käyttämään yhtenä päivänä vain yhtä kieltä – ja toisena päivänä ainoastaan toista kieltä. Vaikka tällaiset tapaukset ovat harvinaisia, ne osoittavat, että joskus vaurioitunut ei olekaan kieli sinänsä vaan kielen valinta- tai kontrollimekanismi, eli mekanismi, joka auttaa meitä valitsemaan oikean kielen, puhumaan vain sitä, ja samalla estämään toisen kielen häiritsevä vaikutus. Tämäntyyppistä kielten kontrollia ja toiminnanohjausta tarvitsemme, jotta saamme oikean kielen käyttöön joustavasti silloin kun sitä tarvitsemme ja osaamme käyttää oikeaa kieltä sitä ymmärtävän ihmisen kanssa.

Viimeisten 15 vuoden aikana paljon huomiota niin tutkimuksessa kuin mediassakin ovat saaneet väitteet, joiden mukaan kaksikielisyys kohentaisi älyllisiä toimintoja ja erityisesti niin kutsuttua toiminnanohjausta. Toiminnanohjaustoiminnot käsittävät erilaisia kykyjä, jotka liittyvät käyttäytymisemme ohjaamiseen, kontrollointiin ja säätelyyn. Tällaisia toimintoja ovat vaikkapa tarkkaavaisuuden suuntaaminen ja ylläpitäminen, häiriötekijöiden blokkaaminen mielestä, kun keskitymme yhteen asiaan kerrallaan, ja toisaalta tarvittaessa joustava vaihtaminen yhdestä tehtävästä toiseen. Hyvät toiminnanohjauskyvyt ovat tärkeitä monenlaisessa älyllisessä – ja älykkäässä – toiminnassa, kuten uuden oppimisessa ja pitkäjänteisessä suunnitelmallisessa toiminnassa.

Monissa varhaisimmissa tutkimuksissa havaittiin, että kaksikieliset näyttäisivät suoriutuvan yksikielisiä paremmin toiminnanohjausta mittaavista tehtävistä, kuten tehtävistä, jotka vaativat häiritsevien ärsykkeiden poissulkemista. Syynä tälle niin kutsutulle toiminnanohjausedulle arveltiin olevan se, että kaksikieliset saavat harjoitusta näistä toiminnoista jatkuvasti kahta kieltä kontrolloidessaan, esimerkiksi vaihtaessaan kielestä toiseen. Aivokuvantamistutkimuksissa onkin havaittu, että kahden kielen käyttö aktivoi kielellisten alueiden lisäksi aivoalueita, jotka liittyvät tämänkaltaiseen yleiseen toiminnanohjaukseen. Ajatuksena on siis ollut, että kahden kielen aktiivinen käyttö kuormittaa toiminnanohjausta ja samalla treenaa sitä. Tämäntyyppisiä löydöksiä on raportoitu niin lapsilla, aikuisilla kuin ikääntyneilläkin henkilöillä. Joissakin tutkimuksissa on esitetty, että kaksikielisyys voisi jopa hidastaa dementian puhkeamista joillakin vuosilla.

Kaiken kaikkiaan tulokset ovat kuitenkin olleet aika ristiriitaisia: On ollut vaikea saada kokonaiskuvaa, millä toiminnanohjauksen osa-alueella tai millaisilla kaksikielisillä etu olisi johdonmukaisesti nähtävissä. Otokset ovat myös usein olleet suhteellisen pieniä, mikä lisää sattumalöydösten riskiä. On myös tavallista, että myönteiset tulokset saavat enemmän huomiota niin tutkijoiden kuin suurenkin yleisön keskuudessa kuin kielteiset tai nollatulokset. Tämä on inhimillistä, mutta se voi vääristää käsitystä ilmiön todellisesta luonteesta.

Tämän vallitsevan epäselvyyden vuoksi tutkimusryhmämme päätti tehdä aiheesta laajan meta-analyysin eli systemaattisen katsauksen, jossa vedimme yhteen tilastollisin menetelmin yli 150 kansainvälistä tutkimusta aiheesta. Tämä laajamittainen tutkimuksemme itse asiassa osoitti, että millään toiminnanohjauksen osa-alueella ei havaittu merkittäviä etuja kaksikielisillä. Analysoimme tutkimuksessa myös useita taustatekijöitä, joiden oli esitetty vaikuttavan edun suuruuteen. Näitä tekijöitä olivat esimerkiksi kielten oppimisikä, tutkittavien ikä ja kielipari. Nämä tarkastelut eivät myöskään antaneet tukea sille, että tietynlaisilla kaksikielisillä näkyisi systemaattisesti jonkinlainen toiminnanohjausetu.

Tulokset siis viittaavat siihen, että aikuisilla kaksikielisyys tai toisen kielen aktiivinen käyttö ei paranna toiminnanohjausta. Tärkeää on silti mainita, että mitään älyllisiä haittoja ei kaksikielisyyteen myöskään liittynyt.  

Samaan aikaan aivokuvantamistutkimuksissa on löydetty, että intensiivinen kielenoppiminen aiheuttaa aivoihin muutoksia, jotka voidaan havaita aivojen rakenteellisissa mittareissa, kuten aivojen harmaan aineen tiheydessä, jonka ajatellaan heijastavan hermosolujen määrää ja haaroittumista. Esimerkiksi yhdessä ruotsalaistutkimuksessa kuvannettiin opiskelijoiden aivoja ennen ja jälkeen muutaman kuukauden kestoisen intensiivisen tulkkikoulutuksen. Tulkkiopiskelijoilla nähtiin aivokuoren kasvua useammalla vasemman aivopuoliskon alueella verrattuna kontrolliryhmään. Myös oman ryhmäni tutkimuksissa olemme havainneet tiettyjä hienovaraisia rakenteellisia eroja aivoissa eri kielitaustasta tulevien välillä.

Nämä hermostolliset vaikutukset ovat mielenkiintoisia, koska ne kertovat aivojen plastisuudesta eli muovautuvuudesta oppimisen ja intensiivisten kokemusten seurauksena. Löydösten toistaminen uusissa tutkimuksissa on tietysti tärkeää, jotta voidaan varmistaa niiden luotettavuus. On kuitenkin toistaiseksi epäselvää, mikä merkitys tällaisilla aivojen muutoksilla voisi olla käytännössä ja liittyvätkö nämä muutokset jonkinlaisiin eroihin myös älyllisissä toiminnoissa tai kielen prosessoinnissa. Näyttäisi siltä, että ainakaan käyttäytymisen tasolla havaittaviin etuihin toiminnanohjauksessa ne eivät liity.

Iso kysymys kielen psykologiassa ja neurotieteessä on kielen suhde muihin kognitiivisiin eli älyllisiin toimintoihin. Kieli on ihmislajille ominainen kyky, jota ei muilla eläinlajeilla ole. Mutta onko kieli ihmislajiin geneettisesti koodattu, synnynnäinen, erityislaatuinen kyky, joka toimii varsin itsenäisesti verrattuna muihin tiedonkäsittelyn osa-alueisiin? Vai onko meihin synnynnäisesti koodattu lähinnä yleisiä oppimismekanismeja, jotka toimivat suhteellisen samalla tavalla niin kielessä kuin muillakin älyllisten toimintojen osa-alueilla? Myös tämäntyyppisiin perustavanlaatuisiin kysymyksiin kaksikielisyyden tutkimus voi tarjota lupaavan testialustan. Mikä on esimerkiksi kielellisen ja ei-kielellisen toiminnanohjauksen suhde? Perustutkimusta tekemällä voimme pala palalta selvittää kielen ja muun kognition rajapintoja ja sitä kautta myös ihmiskielen ja aivojen perimmäisiä kysymyksiä.

Vaikka kaksikielisyys ei parantaisikaan älyllisiä toimintoja, on uusien kielten oppiminen edelleen hyvin tärkeää globaalissa maailmassa ja maahanmuuton kasvaessa. Olennainen kysymys onkin, miten tutkimus voi tukea sitä parhaiten. Uudet digitaaliset apuvälineet kuten erilaiset mobiilisovellukset ja pelit tarjoavat kielten oppimiseen kiinnostavia mahdollisuuksia. Suomen kielen oppijoille monimutkainen taivutusjärjestelmämme tuntuu usein vaikealta. Yhtenä tutkimuskohteenamme onkin, voitaisiinko sen oppimista helpottaa digitaalisten apuvälineiden avulla.   

Väestön ikääntymisen myötä erilaiset neurologiset sairaudet, kuten aivoverenkiertohäiriöt, lisääntyvät, ja ne voivat aiheuttaa kielellisten toimintojen häiriöitä eli afasiaa. Myös dementian myötä ihminen saattaa menettää toisen kielensä, ehkä juuri sen kielen, jota hoitohenkilökunta ympärillä puhuu.

Oman professuurini tieteenalan logopedian kannalta kaksi- ja monikielisyyden tutkimus on käytännössä tärkeää muun muassa silloin, kun arvioidaan kliinisesti yksilön kielellistä ja kognitiivista suoriutumista erilaisin puheterapeutin ja psykologin käyttämin menetelmin. Kielitausta voi luonnollisesti vaikuttaa tutkittavan – lapsen, nuoren tai aikuisen – suoriutumiseen, jos vahvin kieli ei ole se kieli, jolla testit tehdään. Käytäntöjen ja menetelmien kehittäminen monikielisten henkilöiden arviointiin on tärkeää, jotta voimme välttää kielellisten häiriöiden yli- ja alidiagnosoinnin. Samoin on tärkeä pyrkiä tarjoamaan näyttöön pohjautuvaa kuntoutusta sitä tarvitseville – ja mahdollisuuksien mukaan tarkoituksenmukaisimmalla kielellä tai kielillä.

Kaksi- ja monikielisyyteen liittyy paljon yhteiskunnallisia näkökohtia, joiden merkityksen voi odottaa tulevaisuudessa vain kasvavan. Systemaattisen perustutkimuksen kautta saadaan arvokasta tietoa, jota voidaan hyödyntää niin moniammatillisessa kliinisessä työssä, kielten opetuksessa kuin laajemminkin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Kasvavan tietämyksen myötä voimme antaa parempia suosituksia perheille, jotka pohtivat kaksikielisyyden vaikutuksia oman lapsensa kehitykseen. Kaksikielisyyden ja kielen oppimisen tutkimus tarjoaa myös kiinnostavan työkalun selvittää kielijärjestelmämme perustaa ja aivojen muovautuvuutta.

Vieraiden kielten oppiminen rikastuttaa elämäämme mahdollistaen toisiin ihmisiin ja kulttuureihin tutustumista – ja on toisaalta monelle suoranainen välttämättömyys kotoutumisen ja työllistymisen välineenä. Vaikka kielten oppiminen ei lisäisikään älyllisiä kykyjämme, eikö kielitaidossa sinänsä ole hyötyä kylliksi?