Asiasana: musta aukko

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

NASAn satelliitti vahvisti turkulaistähtitieteilijöiden teorian – ensimmäiset suorat havainnot kaksoismusta-aukon pienemmästä kappaleesta

12.06.2024

Useat kansainväliset tutkimusryhmät ovat jo aiemmin vahvistaneet turkulaisten tutkijoiden teorian, että kaukaisen galaksin OJ 287 keskustassa on kaksi mustaa aukkoa. Nyt julkaistu uusi tutkimus osoittaa, että vuonna 2021 tehdyissä satelliittihavainnoissa nähtiin ensimmäistä kertaa parin pienempi musta aukko. 

Väitöstutkimus tuo uutta tietoa kvasaarien syntytavasta (Väitös 11.6.2024, MSc Maria Stone, tähtitiede)

Kvasaarit ovat äärimmäisen kirkkaita galakseja, joiden valo syntyy, kun sen keskustassa oleva supermassiivinen musta aukko syö sitä ympäröivää kosmista kaasua ja pölyä. Aiemman teorian mukaan kvasaari ja sen valolähteenä toimiva musta aukko syntyy galaksien törmätessä toisiinsa, mutta Turun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoittaa, että kvasaari voi syntyä myös ilman galaksien välistä vuorovaikutusta.

Polarisoidut röntgensäteet paljastavat erittäin kuuman aineen muodon ja suunnan mustan aukon ympärillä

04.11.2022

Tutkijat havainnoivat mustan aukon ympärillä havaittavaa röntgenhehkua ja selvittivät sen geometriaa. Tutkijoiden mukaan hehkun muoto ja suunta tukevat teoriaa, että röntgensäteet tulevat mustaan aukkoon virtaavasta levymäisestä materiaalista, joka on kohtisuorassa aiemmin kuvattuihin relativistisiin aineen ulosvirtauksiin, joita kutsutaan suihkuiksi. Havainnot auttavat ymmärtämään mustien aukkojen toimintaa ja miten ne kuluttavat niihin virtaavaa ainetta.