Suomen Akatemia myönsi viidelle Turun yliopiston hankkeelle rahoituksen COVID-19-erityishaussa
Suomen Akatemian huhtikuussa avaaman COVID-19-erityishaun rahoitettavat hankkeet on valittu. Turun yliopistosta rahoitettiin viisi hanketta.
Suomen Akatemian huhtikuussa avaaman COVID-19-erityishaun rahoitettavat hankkeet on valittu. Turun yliopistosta rahoitettiin viisi hanketta.
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) on myöntänyt rahoitusta 83 akatemiahankkeelle sekä 12 kliiniselle tutkijalle. Turun yliopistosta akatemiahankkeen rahoituksen sai yhteensä yksitoista tutkijaa ja kliinisen tutkijan rahoituksen kaksi tutkijaa. Kahta rahoituksen saaneesta hankkeesta toteutetaan Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.
Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt rahoituksen 31 uudelle tutkijatohtorille. Turun yliopistosta tutkijatohtorin kolmivuotisen rahoituksen sai kielentutkija Jenny Paananen.
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta on päättänyt akatemiatutkijoiden ja tutkijatohtoreiden rahoituksista. Turun yliopistosta tutkijatohtorin rahoituksen sai viisi tutkijaa ja akatemiatutkijan rahoituksen yhteensä neljä tutkijaa.
Kolmivuotinen Suomen Akatemian rahoittama kansainvälinen Smart Work in Platform Economy (SWiPE) -hanke päättyi vuoden 2019 lopussa. Turun yliopisto toimi STN-konsortion johtajana. Hankkeen keskeiset tulokset on julkaistu digitaalista työtä ja alustataloutta käsittelevässä kirjassa.
Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurikomitea on myöntänyt kansainvälisten ja kansallisten tutkimusinfrastruktuurien rakentamiseen ja kehittämiseen yhteensä 11,9 miljoonaa euroa.
Suomen Akatemia on valinnut seitsemän tutkimuskonsortiota (29 osahanketta) rahoitettaviksi Ilmastonmuutos ja terveys (CLIHE) -akatemiaohjelman toisen vaiheen haussa. Turun yliopisto johtaa yhtä rahoituksen saanutta tutkimuskonsortiota ja on partnerina kolmessa muussa konsortiossa.
Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurikomitea on myöntänyt kansainvälisten ja kansallisten tutkimusinfrastruktuurien rakentamiseen ja kehittämiseen yhteensä 12,8 miljoonaa euroa. Turun yliopistossa rahoituksen sai kolme tutkimusinfrastruktuuria.
Suomen Akatemia on valinnut seitsemän tutkimuskonsortiota rahoitettaviksi elämän molekulaariset säätelyverkostot (R’Life) -akatemiaohjelmassa. Konsortioissa on yhteensä 21 osahanketta, ja niille myönnettiin yhteensä kuusi miljoonaa euroa nelivuotisiin projekteihin. Turun yliopiston hankkeille myönnettiin yhteensä yli 1,8 miljoonaa euroa.
Suomen Akatemia on valinnut viisi tutkimuskonsortiota rahoitettaviksi Digitaalisten ihmistieteiden eli DIGIHUM-akatemiaohjelman toisessa vaiheessa. Turun yliopistosta johdetaan kahta uutta konsortiota ja lukuisia osahankkeita kolmesta eri hankekokonaisuudesta.