Professori Pekka Vallittu Suomen Tiedeseuran jäseneksi
Turun yliopiston hammaslääketieteen johtaja, professori Pekka Vallittu on kutsuttu Suomen Tiedeseuran jäseneksi.
Turun yliopiston hammaslääketieteen johtaja, professori Pekka Vallittu on kutsuttu Suomen Tiedeseuran jäseneksi.
Kansallinen suun terveystieteiden tohtoriohjelma (FINDOS-Turku) palkitsi kaksi voittajaa FINDOS Journal Article Prize 2024 -kilpailussa.
Tunnetulle ksylitolitutkijalle, Turun yliopiston hammaslääketieteen laitoksen emeritusprofessori Kauko K. Mäkiselle myönnettiin yhdysvaltalainen The Jones Bozeman Award -tiedepalkinto hänen elämäntyöstään ksylitolitutkimuksen parissa.
SYS-LIFE-tutkijatohtoriohjelma julkisti ohjelman ensimmäisellä hakukierroksella valitut 11 tutkijaa ja heidän hankkeensa. Seuraava haku avataan syksyn 2024 aikana.
Turun yliopiston hammaslääketieteelliseen tutkimukseen jaettiin 48 000 euroa tutkimusapurahoja, yhteensä kuudelle alan tukijalle tai opiskelijalle. Suomen Hammaslääkäriseura Apollonian, Suomen Hammaslääketieteen Säätiön, Hammaslääkärijärjestöjen yhteisrahaston ja yhteistyökumppaneiden apurahoilla tuetaan tutkimusta ja uusien hoitojen kehittämistä laajasti eri hammaslääketieteen aloilla.
Lääketieteellinen tiedekunta on myöntänyt BlueSkies- tutkimuksen ja koulutuksen innovaatiorahoitusta vuodelle 2024 yhteensä 109 000 euroa viidelle eri tutkimushankkeelle ja kahdelle opetuksen innovaatiohankkeelle.
Odontologiska Samfundet i Finland on myöntänyt arvostetun Pehr Gadds Stora Pris -palkinnon protetiikan ja purentafysiologian professori Timo Närhille.
Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö on myöntänyt yhteensä 336 500 euroa apurahoja Turun yliopiston tutkijoille lasten, nuorten ja ikääntyvien hyvinvoinnin edistämiseen.
FINDOS-Turku-tohtoriohjelman väitöskirjatutkija Samira Elmanfi voitti pohjoismaisen NOF Hatton Award -kilpailun Rodoksella 21.–23. syyskuuta pidetyssä suun terveystieteiden CED-IADR/NOF -kongressissa.
Turun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta viettää 80-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2023. Tiedekunta on toiminut vuodesta 1943 lähtien terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä ja alueellisena vaikuttajana. Juhlavuosi huipentuu 2.–6.10. juhlaviikkoon, joka tarjoaa myös mielenkiintoista kaikille avointa ohjelmaa.