Kodin ja koulun yhteistyö on kirjattu lakiin ja opetussuunnitelmiin normina, mutta monet opettajat kokevat yhteistyön kuuluvan vahvasti vapauden piiriin. Asiaa väitöstyössään tutkinut Miina Orell havaitsi opettajien pitävän yhteistyötä tärkeänä, mutta sen käytännön toteutus jää opettajan omaan harkintaan. Kaikki tutkimusta varten haastatellut opettajat totesivat saaneensa vain vähän koulutusta kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön.
Kasvatustieteiden maisteri Miina Orell tarkastelee Turun yliopistoon tekemässään väitöstutkimuksessa kodin ja koulun yhteistyötä. Hän lähestyy teemaa koulutuspolitiikan, koulujen toimintakulttuurin sekä opettajan työn näkökulmista.
Orellin mukaan normiohjaus – eli lainsäädäntö ja opetussuunnitelmat – korostaa kodin ja koulun yhteistyön merkitystä. Yhteistyön taustalle jää kuitenkin oletus jaetusta ymmärryksestä kodin ja koulun välillä.
Normeissa korostetaan arvokeskusteluja osana yhteistä kasvatustyötä. Arvokeskusteluihin kannustava ohjaus jää kuitenkin yksilötason suorien toimintaohjeiden varjoon.
– Väitöskirjani otsikon kysymys kuvaa tilannetta, jossa yhteistyötä toteutetaan ilman, että kasvatuksen perimmäisistä kysymyksistä keskustellaan. Perheiden erilaisuus ei ole vain varallisuuteen, asuinoloihin, etnisyyteen tai koulutukseen liittyvää, vaan poikkeamme toisistamme arvojen, arvostusten, kiinnostuksen kohteiden, tietojen ja taitojen osalta. Toisaalta taas pintakerrosten alta löytyy yleensä asioita, joista ollaan samaa mieltä. Yhteistyö kasvattajina edellyttää, että näitä suuria linjoja puhutaan auki, Orell toteaa.
Orellin mukaan koronakriisin seurauksena erilaisten perheiden erilaiset elämäntilanteet ovat nousseet yhteiseen keskusteluun ja toivoo havainnon keskustelun tarpeesta säilyvän tulevaisuudessa,
Osalle opettajista velvollisuus, toisille mahdollisuus ja kolmansille ymmärryksen etsintää
Ohjausasiakirjoihin syventymisen ohella Orell haastatteli tutkimukseensa perusopetuksen opettajia. Opettajat kokivat, että yhteistyöhön liittyvää sopimista on koulutasolla melko vähän, mutta toisaalta kävi ilmi, että opettajat eivät aina tunnistaneet työtään ohjaavia tapoja sopimuksiksi.
– Esimerkiksi Wilman käyttö tai vanhempaintapaamiskäytänteet tulivat puheessa esiin opettajan omina valintoina, vaikka toisaalta niiden saattoi tulkita olevan koulutason sopimuksia.
Kaikki tutkimukseen haastatellut opettajat pitivät yhteistyötä kodin kanssa osana opettajan työtä. Opettajien kodin ja koulun yhteistyölle antama merkitys kuitenkin vaihteli.
Osalle opettajista yhteistyö kodin kanssa on yksi hoidettava velvollisuus muiden joukossa.
– Nämä opettajat pyrkivät pitämään perheisiin tiettyä etäisyyttä ja keskittyivät yhteistyössä arkiviestintään, Orell kuvailee.
Toinen osajoukko opettajista tulkitsi kodin ja koulun yhteistyön perheelle tarjoutuvaksi mahdollisuudeksi muuttua ja kehittyä.
– Yhteistyöllä mahdollisuuksia tarjoavat opettajat luottivat vahvasti omaan asiantuntijuuteensa ja kykyynsä tunnistaa lapsen parasta. Samalla he suhtautuivat perheisiin ristiriitaisesti. Yhtäältä kotien kasvatustyölle annettiin paljon arvoa, mutta toisaalta taas ohitetut mahdollisuudet herättivät ärtymystä ja yhteistyötilanteet vanhempien kanssa koettiin kuormittavina.
Kolmannen ryhmän muodostivat opettajat, joille yhteistyö näyttäytyi ymmärryksen etsimisenä ja tarjosi mahdollisuuksia myös ammatilliseen kehittymiseen.
– Tähän joukkoon kuuluvien opettajien toiminnassa tuli esiin reflektiivisyys sekä oman toiminnan ja ajattelun kriittinen arviointi. Opettajat pyrkivät yhteistyötilanteissa tunnistamaan eri osapuolten näkökulmia. Tämän kolmannen joukon yhteistyölle antama merkitys on rinnastettavissa kodin ja koulun yhteistyön tavoitetasoon, yhteisen ymmärryksen etsimiseen, Orell sanoo.
Koulutusta yhteistyöhön liian vähän
Huolestuttavana Orell pitää havaintoja opettajien keskinäisen puheen laadusta. Haastattelututkimus toi esiin, että kollegiaalisissa keskusteluissa kodin ja koulun yhteistyöhön liittyvässä puheessa jäädään usein voivottelun tasolle tai innokkaimmat yhteistyön tekijät kokevat kollegoiden taholta jopa väheksyvää asennetta.
Kaikki tutkimukseen haastatellut opettajat kokivat saaneensa hyvin vähän koulutusta osana opettajankoulutusta ja sen jälkeen. Lisäksi osa kyseenalaisti mahdollisuutta oppia taitoja koulutuksessa.
– On mielenkiintoista, että opettajien ammattikunta ei usko opettamiseen. Oman tutkimukseni perusteella kuitenkin väitän, että opiskelemalla erilaisia yhteistyökäytänteitä ja harjaannuttamalla omaa ajattelua reflektiivisyyteen pääsee jo pitkälle.
***
KM Miina Orell esittää väitöskirjansa ”Kodin ja koulun yhteistyö. Oletus yhteisestä ymmärryksestä?” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 18.12.2020 klo 12 Turun yliopisto, Publicum, Pub1-luentosali, Assistentinkatu 7, Turku). Koronan vuoksi yleisö ei voi osallistua paikan päällä tilaisuuteen, mutta väitöstä voi seurata etänä netissä osoitteessa https://utu.zoom.us/j/66181877300 .
Vastaväittäjänä toimii professori Laura Hirsto (Itä-Suomen yliopisto) ja kustoksena dosentti Päivi Pihlaja (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana kasvatustiede.
Turun yliopisto seuraa aktiivisesti koronavirustilannetta ja viranomaisten ohjeita. Yliopisto päivittää ohjeitaan tilanteen mukaan. Ohjeet ja linkit löytyvät osoitteesta: utu.fi/koronavirus
Väittelijän yhteystiedot: miina.orell@utu.fi, 044 2980 801.
