Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa selvisi, että saamenkielisen väestön elinkeinot olivat rautakaudella luultua monipuolisemmat. FM Minerva Pihan arkeologiaa ja kielitiedettä yhdistävä tutkimus osoitti, että Keski-Skandinavian alueella asunut saamenkielinen väestö harjoitti karjanhoitoa jo ennen poropaimentolaisuuden syntyä 700-luvulla. Tutkimus osoitti myös, että arkeologian ja kielitieteen yhdistämisestä on apua kielihistoriallisen aineiston ajoituksessa.
Pihan kielitieteellis-arkeologinen väitöstutkimus selvensi saamelaisten keskeistä asemaa Suomen ja Skandinavian historiassa.
– Tutkimukseni osoitti, että Keski-Skandinavian saamenkielinen väestö oli karjanhoitajia jo roomalaisella rautakaudella ja kansainvaellusajalla – siis aikana ennen poropaimentolaisuuden, saamelaisiin yhdistetyn elinkeino- ja kulttuurimuodon syntyä, Piha sanoo.
– Käsitys saamelaisten varhaisrautakautisesta karjanhoidosta ei ole saanut yleistä hyväksyntää tutkijoiden piirissä, mutta tutkimukseni tulokset vahvistavat karjanhoidon olleen Keski-Skandinavian saamenkielisen väestön keskeinen elinkeino, Piha jatkaa.
Roomalainen rautakausi ja kansainvaellusaika ajoittuvat Suomessa ja Skandinaviassa suunnilleen ajanjaksolle 200–550 jaa. eli noin 1500–1800 vuoden takaiseen aikaan.
– Aiemmista arkeologisista tutkimuksista tiedetään, että poropaimentolaisuus on kehittynyt 700-luvulla. Tätä ennen saamelaisten on ajateltu olleen metsästäjiä ja keräilijöitä, Piha kertoo.
Arkeologista ja sanastohistoriallista tietoa yhdistämällä uusia näkökulmia menneisyyteen
Piha tarkasteli tutkimuksessaan eteläsaamelaisten menneisyyttä hyödyntäen eteläsaamen sanastoa ja Keski-Skandinavian nykyiseltä eteläsaamen puhuma-alueelta kerättyä arkeologista aineistoa.
Piha kehitti aineiston analyysia varten arkeologisen ja sanastohistoriallisen tiedon systemaattisen yhdistämisen teoreettisen mallin. Väittelijä tarkasteli erityisesti kantaskandinaavista lainattuja sanoja ja alkuperäisuskontoon liittyvää sanastoa. Karjanhoitoon liittyvä sanasto on yksi merkittävä kategoria kantaskandinaavisten sanojen joukossa.
– Kehittämäni mallin avulla on mahdollista tutkia heijastuvatko tietyn ikäiset arkeologiset löydöt saman ikäisiksi ajoitetuissa sanoissa. Malli perustuu toisin sanoen sen selvittämiseen, onko arkeologisessa aineistossa esinettä tai muinaisjäännöstyyppiä, jolle olisi samanaikainen nimitys kielessä, Piha luonnehtii.
Tutkimuksessa selvisi, että eteläsaamessa on runsaasti kantaskandinaavisesta kielimuodosta lainattua karjanhoitoon liittyvää sanastoa.
– Kantaskandinaavinen kielimuoto juontaa juurensa roomalaiselle rautakaudelle ja kansainvaellusajalle eli ajalle ennen poropaimentolaisuuden syntyä. Huomasin, että eteläsaamesta löytyy runsaasti poroihin liittyviä kantaskandinaavisia lainasanoja, jotka ovat lainanantajakielessä viitanneet karjanhoitoon, Piha kertoo.
– Arkeologisessa aineistossa on esimerkiksi lampaiden tai vuohien luita. Karjaan viittaavat arkeologiset löydöt korreloivat karjanhoitoon viittaavan sanaston kanssa erinomaisesti myös ajoituksensa puolesta, Piha jatkaa.
Monitieteisestä näkökulmasta apua sanojen merkityksenmuutosten ajoittamiseen
Pihan tutkimuksessa selvisi myös, että arkeologisen aineiston avulla sanojen merkityksenmuutoksia on mahdollista ajoittaa absoluuttisesti.
– Kielitieteellisessä tutkimuksessa päästään enintään suhteellisiin ajoituksiin, kun erilaisia kielenkerrostumia tarkastelemalla voidaan todeta, mikä sana on vanhempi kuin jokin toinen sana. Merkityksenmuutosten ajankohdista ei yleensä voida sanoa yhtään mitään, Piha kuvailee.
Poroihin ja poronhoitoon liittyvä mutta alun perin karjanhoitoon viitannut sanasto oli avainasemassa tässäkin tutkimustuloksessa.
– Arkeologisten tutkimusten perusteella laajamittaisesta poropaimentolaisuudesta ei voida puhua ennen 700-lukua. Miksi siis eteläsaameen lainattu nykyään poroihin viittaava sanasto olisi viitannut poroihin jo silloin, kun porot eivät vielä olleet muuta riistaa keskeisempi elinkeino? Piha pohtii.
– Kehittämäni mallin avulla todennetut arkeologisen ja kielitieteellisen tiedon yhteneväisyydet todistavat paitsi monitieteisen lähestymistavan merkityksellisyydestä myös eteläsaamenkielisen väestön läsnäolosta Keski-Skandinaviassa 200-luvulta jaa. lähtien, Piha summaa.
***
FM Minerva Piha esittää väitöskirjansa ”Eteläsaamelaiset rautakautisessa Pohjolassa. Kielitieteellis-arkeologinen näkökulma” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 27.11. klo 12.00 (Turun yliopisto, Calonia, Cal 1 -luentosali, Caloniankuja 3, Turku).
Vastaväittäjänä toimii dosentti Petri Kallio (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Sirkka Saarinen (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on suomen kieli ja suomalais-ugrilainen kielentutkimus.
Koronavirustilanteen vuoksi väitöstilaisuuden yleisömäärä paikan päällä on korkeintaan 50 henkilöä. Yleisön on mahdollista seurata väitöstä etäyhteyden kautta: https://utu.zoom.us/j/65064283827
Turun yliopisto seuraa aktiivisesti koronavirustilannetta ja viranomaisten ohjeita. Yliopisto päivittää ohjeitaan tilanteen mukaan. Ohjeet ja linkit löytyvät osoitteesta: utu.fi/koronavirus
Väittelijän kuva (kuvaaja Ulla Moilanen 2020)
