Hoitohenkilökunnan, potilaan ja omaisten välisen vuorovaikutuksen onnistuminen mahdollistaa myös hoidon onnistumisen. Vaikuttavalla viestinnällä voidaan parhaimmillaan saavuttaa myös kustannussäästöjä. Turun yliopistossa tutkitaan, opetetaan ja kehitetään terveydenhuollon vuorovaikutusta monitieteisesti.
Terveydenhuollon ammattilaisen ja potilaan suhde ei ole yksisuuntaista toimintaohjeiden jakamista, vaan aktiivista vuorovaikutusta. Terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa vuorovaikutustaitojen ja viestinnän rooli on ajankohtainen juuri nyt.
Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa on toista vuotta käynnissä Hoitava viestintä -hanke, jossa kehitetään vaikuttavan potilasviestinnän opetusta ja tutkimusta. Hanketta rahoittavat Jenny ja Antti Wihurin rahasto ja lääkeyhtiö Bayer. Hanketta johtaa tutkimuspäällikkö Harry Köhler, jonka organisaatioviestinnän alan väitöskirja jo pureutui vaikuttavaan lääkäri-potilasvuorovaikutukseen ja innosti jatkamaan tutkimusta aiheen parissa.
– Käytännössä kyseessä on enemmänkin kaksi keskusteluaihetta, jotka yksinkertaisimmillaan pelkistyvät kahdeksi kysymykseksi. Kiireisessä vastaanottotilanteessa jo kaksi kysymystä voi riittää, mutta jos aikaa on enemmän, aiheita voidaan käsitellä paljon laajemminkin, Köhler selittää.
– Sitoutuminen voi koskea lääkkeiden ottamista, hoito-ohjeiden noudattamista tai laajaa elämäntapamuutosta, mutta yhtä hyvin vaikkapa olemassa olevan tilanteen hyväksymistä, Köhler listaa.
Tulevaisuudessa terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä painopiste siirtyy yhä enemmän ehkäisevään ja ennakoivaan työhön. Elintapaohjauksen onnistumiseksi potilaan oma motivaatio onkin erityisen keskeinen.
– Hoitavan viestinnän menetelmä perustuu kasvatustieteissä tunnettuun ajatukseen, että jos opetat jonkin asian, jonka oppija olisi voinut löytää itse, viet häneltä mahdollisuuden oivaltaa. Myös hoitavan viestinnän mallissa pyritään antamaan potilaalle mahdollisuus oivaltaa itse ja löytää oivalluksen kautta motivaatio, Köhler tiivistää.
Hoitavan viestinnän menetelmässä keskeistä on antaa potilaan viedä ajattelu pois vastaanotolta, omaan elämän ja arkeen.
– Merkityskeskustelulla annetaan potilaalle tilaisuus reflektoida vaivaansa. Oivalluskeskustelussa potilas katsoo tulevaisuuteen ja pohtii mahdollisuuksiaan itse myötävaikuttaa hoitoonsa. Lopuksi keskustelu vedetään yhteen. Pyrkimyksenä on voimauttaa potilasta ja vahvistaa hänen haluaan ja kykyään edistää hoitoa, Köhler sanoo.
Menetelmän toimivuudesta on jo tehty vahvoja tutkimushavaintoja ja meneillään olevissa tutkimuksissa haetaan lisänäyttöä.
Kansanterveystieteen oppiaineen toteuttama hanke jatkuu vuoden 2024 kevääseen ja hankkeelle tullaan hakemaan jatkorahoitusta. Kevään aikana hankkeessa avautuu kaksi projektitutkijan paikkaa.
– Tavoitteenamme on, että Turun yliopisto voisi kasvaa vaikuttavan potilaskohtaamisen opetuksen ja tutkimuksen edelläkävijäksi, joka tuottaa uusinta ajankohtaista tietoa ja menetelmiä yliopistoille, ammattikorkeakouluille ja ammattilaisten käyttöön niin Suomessa kuin kansainvälisesti, Köhler visioi.
Kielentutkijalle terveydenhuollon vuorovaikutustilanteet ovat runsaudensarvi
Tutkijatohtori Jenny Paananen on suomen kielen tutkija, jota kiinnostavat terveydenhuollon viestintä- ja vuorovaikutustilanteiden moninaisuus ja vaikuttavuus. Paanasen tutkimus koskee etenkin haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä: mielenterveyskuntoutujia, muistisairaita ja maahanmuuttajia.
Paananen tutki väitöskirjassaan monikulttuurisia kohtaamisia terveydenhuollossa. Tarkastelussa olivat sekä suomalaisten lääkärien ja maahanmuuttajapotilaiden että maahanmuuttajalääkärien ja suomalaispotilaiden kohtaamiset. Psykiatrien kanssa Paananen on tarkastellut digitaalisuuden mahdollisuuksia psykoterapian tukena. Paananen on mukana myös folkloristiikkaa ja yleislääketiedettä yhdistävässä hankkeessa, jossa tarkastellaan sydän- ja verisuonitautipotilaiden kertomuksia omasta sairastumisestaan.
Tällä hetkellä Paananen johtaa hoitotieteen laitoksella Suomen Akatemian rahoittamaa hanketta, jossa tutkitaan hoivakodeissa asuvien muistisairaiden läheisten ja hoitohenkilöstön välistä vuorovaikutusta. Erityisesti Paanasta kiinnostaa muistisairaiden äänen kuuluminen itseään koskevien päätösten tekemisessä.
– Haluan kiinnittää huomion siihen, miten läheisten on mahdollista tuoda muistisairaan ääntä kuuluviin näitä koskevassa päätöksenteossa. Minua kiinnostavat etenkin jaetun päätöksenteon ja osallisuuden kysymykset, Paananen kertoo.
Hankkeen aineistonkeruu sattui ensimmäisille koronavuosille, jolloin sosiaalisia rajoituksia oli runsaasti, mutta toisaalta tämä mahdollisti rajoitusten vaikutusten tutkimisen lähes reaaliajassa. Tänä vuonna päättyvässä hankkeessa onkin jo julkaistu paljon juuri koronan vaikutuksiin ja rajoitusten käyttöön liittyvää tutkimusta.
– Tutkimushanke jatkuu vielä elokuun loppuun ja tavoitteena olisi saada kertyneen tiedon pohjalta rakennettua informaatiomateriaalia yhteistyössä potilasjärjestöjen kanssa, Paananen sanoo.
Paanasen tutkimus nivoutuu yhteen myös Harry Köhlerin tutkimuksen kanssa. Parhaillaan on vetämässä hankehakemus yhteistutkimukselle, jossa ryhdyttäisiin rakentamaan vuorovaikutteisen hoitoneuvottelun mallia aiemmassa tutkimuksessa kerätyn tiedon pohjalta ja hoitavan viestinnän oppeja hyödyntäen.
– Tällä hetkellä ei ole olemassa yhtenäistä ohjeistusta siitä, miten hoivan järjestämisestä tulisi keskustella hoitohenkilökunta, potilas ja omaiset huomioon ottaen. Niin, että potilaan ääni kuuluu, eikä häntä jätetä ulkopuolelle. Vuorovaikutuksellinen malli rakennettaisiin yhteiskehittämisenä sidosryhmien kanssa, Paananen ja Köhler paljastavat.
Hoitotieteen professorien Riitta Suhosen ja Mari Kangasniemen kanssa Paanasella puolestaan on suunnitteilla tutkimus saamatta jäävästä hoidosta, etenkin ikääntyneillä. Aineistona olisivat muun muassa sairaalalle tehdyt kantelutekstit, erityisesti koronavuosilta.
– Haluaisimme selvittää, millaisista asioista kanteluja on tehty ja miten niissä oikeutetaan ja perustellaan tyytymättömyyttä hoitoon. Toisaalta kiinnostaa, miten vuorovaikutuksen ja viestinnän onnistuminen tai epäonnistuminen näkyvät kanteluissa. Usein potilaat kokevat, etteivät he ole tulleet kuulluiksi terveydenhuollon kohtaamisissa, Paananen sanoo.
Vuorovaikutustaitoja voi harjoittaa
Hoitava viestintä -hankkeeseen kuuluu lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoille rakennettu Vaikuttava potilasviestintä -kurssi, jolla luodaan kokonaiskuva lääkäri-potilasviestinnän vaikuttavuuden merkityksestä, keinoista ja soveltamisesta. Tärkeänä osana kurssia opiskelijat pääsevät seuraamaan aitoja vastaanottotilanteita ja havainnoimaan niitä vaikuttavan potilastyön toteutumisen näkökulmasta. Seuraava kurssi alkaa maaliskuun lopulla.
– Viestintänäkökulmasta innostuneet opiskelijat voivat myös keskittyä aiheeseen syventävissä opinnoissaan ja tehdä siitä opinnäytetyön. Näin he ovat itse lisäämässä tietoa vaikuttavasta potilaskohtaamisesta. Tällä hetkellä syventäviä opintoja tekee kolme opiskelijaa, Harry Köhler summaa.
Vaikuttavan potilasviestinnän kurssille ovat tervetulleita lääkäri- ja hammaslääkäriopiskelijoiden lisäksi hoitotieteen, terveystaloustieteen sekä kieli- ja viestintätieteen opiskelijat. Parhaillaan rakenteilla on yhteistyössä Sote-akatemian kanssa verkkokurssi. Tavoitteena on saada se mukaan lääkäri- ja hammaslääkäriopiskelijoiden pakollisiin opintoihin. Valinnaisena kurssina olisi jatkossa tarjolla harjoittelu. Verkkokurssi tulee olemaan saatavilla avoimen yliopiston kautta, jolloin se on myös muiden hyödynnettävissä täydennyskoulutuksena.
– Jo järjestetyt kurssit ovat saaneet hyvää palautetta. Opiskelijat ovat olleet motivoituneita ja ymmärtäneet vaikuttavan potilasviestinnän merkityksen. Lisäksi he ovat kokeneet saaneensa kurssilta hyviä työkaluja käytäntöön vietäviksi. Kukin opiskelija laatii kurssilla oman mallinsa, jota voi soveltaa omissa tulevissa potilaskohtaamisissa, Köhler kertoo.
Myös Jenny Paananen opettaa terveydenhuollon opiskelijoita ja ammattilaisia laajasti. Valmistuville lääkäreille hän luennoi monikulttuurisesta vuorovaikutuksesta. Lisäksi hän opettaa erikoistuville lääkäreille ammatillista läsnäoloa sekä empatian ja asiantuntijuuden yhdistämistä potilastilanteissa. Paananen on opettanut myös esimerkiksi työterveys- ja keuhkolääkäreitä sekä gerontologisen hoitotieteen opiskelijoita.
– Opiskelijat ovat kokeneet koulutuksen erittäin tärkeäksi ja käytännönläheiseksi, Paananen summaa.
Viestinnän onnistuminen vähentää terveydenhuollon kustannuksia
Vaikuttavan viestinnän merkitys korostuu sote-uudistuksessa, kun hyvinvointialueilla kiinnitetään entistä enemmän huomiota hoidon tehokkuuteen. Digitaalisten palveluiden lisääntyessä mahdollisuuksia lääkärin ja potilaan henkilökohtaisiin keskusteluihin voi kuitenkin olla vähemmän.
Maahanmuuttaja, muistisairas tai mielenterveyskuntoutuja ei välttämättä pysty käyttämään digitaalisia kanavia. Myös puhelimessa asiointi voi olla vaikeampaa, kun vuorovaikutustilanteesta jäävät puuttumaan viestin välitystä tehostavat ilmeet ja eleet.
– Digitaalisuus tarjoaa terveydenhuollolle monia mahdollisuuksia, mutta samalla se on vaarassa sysätä jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevat ulkokehälle. Riskinä on, että näiden ihmisten asema heikentyy entisestään. Digitaaliset palvelut tulisikin kohdistaa niille, joille niiden käyttö on helppoa. Näin resurssia kasvokkaisiin kohtaamisiin voisi vapautua niille, joille ne ovat erityisen tärkeitä, Jenny Paananen korostaa.
Onnistunut potilasviestintä edistää tutkitusti paranemista ja vähentää tarvetta uusintakäynneille.
– Panostamalla viestinnän laatuun voidaankin vähentää kustannuksia ja parantaa hoitotuloksia. Hoitavan viestinnän mallissa voidaan säästää myös aikaa, vaikuttavuudesta tinkimättä, Köhler huomauttaa.
Teksti: Tilda Junko
