Viileää veljeyttä avaa uusia näkökulmia suomalaisten suhtautumisesta natsi-Saksaan
22.10.2018
Suomalaisten puolueiden, median ja ammattijärjestöjen suhtautuminen natsi-Saksan poliittiseen järjestelmään 1930-luvulla oli paljon yleisesti luultua kielteisempi. Tämä paljastuu poliittisen historian professorin Vesa Vareksen juuri julkaistusta kirjasta Viileää veljeyttä.
Poliittisen historian professori Vesa Vares on perehtynyt Suomen ja Saksan välisten suhteiden problematiikkaan 1980-luvulta alkaen ja toiminut lisäksi yli vuoden Humboldt-yliopistossa Berliinissä.
– Suomalaisten suhtautumisesta Saksaan liikkuu paljon yleistyksiä ja stereotypioita, jotka eivät ota huomioon historiallista todellisuutta vaan haluavat tehdä sensaatioita, Vesa Vares sanoo.
Siinä on syy, miksi Vares halusi kirjoittaa tuoreimman teoksensa, jonka aineiston keräämisen hän aloitti jo 1980-luvulla. Vares havahtui tuolloin siihen, että julkinen keskustelu suomalaisten saksalaismyönteisyydestä 1930-luvulla ei saanut tukea aikakauden sanomalehdistöstä.
– Natsi-Saksa oli kansallissosialismin valtaantulon jälkeen hyvinkin haukuttu maa Suomessa. Suomalainen lehdistö kritisoi voimakkaasti saksalaista järjestelmää, mutta samaan aikaan tuotiin positiivisesti esille saksalaista kulttuuria, tutkimusta, vuoden 1918 avustusretkeä, Vares sanoo.
Suhtautumisessa Vares näkee yhtymäkohdan tämän päivän tilanteeseen. Media arvostelee reippaasti sekä Trumpin ja Putinin hallintoa, mutta Yhdysvaltojen ja Venäjän kansoihin suhtaudutaan positiivisemmin.
Puolueet kritisoivat natsi-Saksaa
Otavan julkaiseman Viileää veljeyttä -teoksen kohteena on kansalaisyhteiskunta vuodesta 1918 vuoteen 1939 ja erityisesti se, miten puolueet, lehdistö ja erilaiset ammattiryhmät saksalaisuuden näkivät. Aiempi tutkimus on tuonut vahvasti esille lähinnä taiteilijoiden ja kulttuuripiirien suhtautumista natsi-Saksaan.– Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue oli ennen vuotta 1930 pieni puolue, josta harva suomalainen tiesi mitään. Sitten se kasvoi nopeasti, ja jo ennen sen valtaannousua suomalaisessa työväenliikkeen ja liberaalien lehdistössä oli varoiteltu kansallissosialistisesta järjestelmästä. Oikeiston lehdissä katsottiin tilannetta pidempään. Saksan ulkopolitiikkaa ymmärrettiin paremmin silloin kun sen katsottiin pyrkivän korjaamaan Versailles'n rauhan kohtuuttomia ehtoja, mutta siinäkin lopullinen herätys Suomessa koettiin keväällä 1939, kun Hitler miehitti Tsekkoslovakian, Vares sanoo.
– Oikeiston katse ja luottamus oli kenraaleissa ja aatelisissa, ei natseissa. Hitleriä pidettiin nousukkaana, mutta niidenkin kanta muuttui natsi-Saksan voimistumisen myötä huolestuneemmaksi. Lopulta natsi-Saksan ainoa kannattaja oli IKL, Vares sanoo.
Vares tutki myös useamman ammattiryhmän suhtautumista Saksaan.
– Vaikka suomalaiset opettajat, lääkärit, historioitsijat, maantieteilijät, monet ammattiryhmät oudoksuivat kansallissosialismia, he halusivat säilyttää ammatilliset yhteydet Saksaan. Politiikka rajattiin ulkopuolelle, esimerkiksi poliittisia uskontunnustuksia kuten rotukäsityksiä tai totalitaristista hallintoa ei käsitelty, Vares sanoo.
Saksalaiset jättivät keskusteluissa kiistanalaiset aiheet pois
Saksalaisilla oli halu pitää suomalaiset lähipiirissään.
– Kun vuosina 1933–1939 natsihallinnon myötä alkoi ilmetä hankaluuksia Suomen ja Saksan väleihin, saksalaiset oppivat, mistä asioista kannattaa puhua ja mistä ei ja toimivat niin. Ei heillä ollut harhaisia kuvia, että he voisivat kääntää suomalaiset natseiksi, Vares sanoo
Taustalla oli Suomen ainutlaatuinen asema Saksan ystävänä.
– Suomi oli ollut ensimmäisen maailmansodan jälkeen ainoa maa, jossa Saksalla oli hyvä maine. Muualla heidät leimattiin sotaan syyllisiksi, mutta Suomen politiikkaan vaikutti porvarillisilla puolella 1918 Saksasta saatu tuki ja työväenliikkeen piirissä se, että keisari-Saksa oli kaatunut ja sen tilalle tullut Weimarin tasavalta oli huomattava parannus, Vares kertoo.
Aineistoa kirjaansa varten kerätessään Vares tunnustaa itsekin yllättyneensä, miten realistisesti ja avoimesti saksalaiset arvioivat natsiaikaan menestyksensä puutetta muiden valtioiden keskuudessa.
– Asioita valmistelevat virkamiehet, tiedemiehet ja diplomaatit uskalsivat sanoa ja neuvoa omia esimiehiään. Aineisto oli yllättävän realistista. Toisaalta se on ymmärrettävää, sillä kansallissosialistien rauhanaikainen vallassaolokausi oli lyhyt, vain kuusi vuotta ja virkamieskunta vaihtuu hitaasti, Vares sanoo.
Erja Hyytiäinen