TYKS-säätiö jakoi ennätysmäärän apurahoja – Elämäntyöpalkinto professori emeritus Olli Ruuskaselle

TYKS-säätiö jakoi apurahoja yhteensä 126 800 euroa. Lääketieteen apurahoja myönnettiin 30 tutkijalle yhteensä 94 000 eurolla, hoitotieteen ja perustutkimuksen apurahoja kahdeksalle tutkijalle 24 000 eurolla ja kolme matka-apurahaa ulkomailla tapahtuvaan jatko-opiskeluun tai kongressiin osallistumista varten.

– Olemme iloisia, että saimme tukea Turun yliopistollisen keskussairaalan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella tehtävää erittäin korkealaatuista tutkimusta ennätyssuurella apurahasummalla. Jaoimme myös TYKS-säätiön palkinnon elämäntyöstä emeritusprofessori Olli Ruuskaselle, jonka tutkimustyö jatkuu edelleen, toteaa toiminnanjohtaja Minna Lukkarinen TYKS-säätiöstä.

Lastenlääkäri ja infektiotutkija

Olli Ruuskasen ammatillinen suunta oli selvä jo nuorena: hän halusi lastenlääkäriksi ja sellainen hänestä tuli Turun yliopistossa. Jo opiskeluaikana hän hakeutui tutkimustyöhön anatomian oppiaineeseen, josta valmistui väitöskirja.

– Ratkaiseva sysäys tutkimukseen syttyi kuitenkin 1980-luvun alussa valmistuneessa Mikro-laitosrakennuksessa, jossa mikrobiologian professori Paavo Toivasen ja virusopin professori Pekka Halosen laboratorioissa syntyi kriittinen massa: aktiivinen tutkijayhteisö, jossa oli paljon nuoria nälkäisiä tutkijoita. Yhdessä tekeminen oli ratkaisevaa – kukaan ei menesty yksin, korostaa Ruuskanen.

Kliinisen ja perustutkimuksen yhteistyö on Ruuskasen mielestä elintärkeää.

– Lääkäri hoitaa potilaita ja näkee työssään tärkeitä ongelmia, joihin perustutkimuksen avulla haetaan ratkaisuja. Tyksin lastenklinikalla on aina kannustettu tutkimustyöhön johon myös hoitajat ovat aktiivisesti osallistuneet. Tukea on ollut tarjolla, mutta menestyminen on itsestäsi kiinni. Olennaista on ollut myös mahdollisuus käydä hakemassa oppia maailmalta. Amerikassa on parhaat yliopistot, parhaat tiedelehdet, tutkimuksessa tarvittavaa kriittistä massaa ja rahoitusta. Siellä on ahkeran hyvä oppia lisää ja tuoda opit kotimaahan, Ruuskanen summaa.

Hänelle tärkeitä yliopistoja ovat olleet Yhdysvalloissa Case Western Clevelandissa 1979-80 ja Texasin yliopisto Galvestonissa 1991-92. Väliin mahtui myös vuosi lääketeollisuuden tutkimuksen parissa Hoffmann-La Rochella Baselissa 1985-86. Kaikista paikoista löytyi opittavaa ja tärkeitä kontakteja verkostoitumiseen, jotka kantavat edelleen.

On tiedettävä mitä tiedetään ja mitä ei tiedetä

Jatkuvan tiedonhankinnan merkitystä ei koskaan korosteta tarpeeksi.

– Tutkijan on luettava ahkerasti tuoreita tutkimustuloksia tiedelehdistä, jotta tietää missä mennään. On hyvin tärkeää tietää myös mitä ei tiedetä.  Monia asioita tehdään lääketieteessäkin vielä perinteen vuoksi, vaikka hyötyä ei olekaan todistettu tutkimuksella. Hyvä esimerkki oli lasten korvatulehdusten hoidossa käytetty tärykalvopisto eli ”korvien puhkaisu”. Käytännön lopettamisessa olin aloitteellinen ja sain sen loppumaan. Tutkimukset eivät todistaneet niiden hyötyä.

Muuttuva maailma tarjoaa jatkuvasti uusia haasteita tutkijoille, sen on vähintäänkin osoittanut koronaepidemia. Sen kanssa on selvitty, pitkälle aiempaa tutkimustietoa elimistön puolustusmekanismeista hyväksi käyttäen. Koronarajoitusten myötä selvisi, että monet muut virusinfektiot lähes hävisivät. Syy on epäselvä, mutta sairastuneiden jääminen kotiin, turvaväli, maskin käyttö ja sisätiloissa tapahtuvien tilaisuuksien rajoittaminen ovat keskeisiä tekijöitä. Huolellinen käsienpesu on aina avainasia infektiotautien torjumisessa. Erityisen tärkeää se on lapsilla yleisiä ongelmia aiheuttavan rs-viruksen torjumisessa. Koronassa viruksen tärkein tarttumistie on hengitysteissä, siksi maskien käytöllä ja etäisyyksien pidolla on ratkaisevin merkitys.

Väsymysoireyhtymä (ME/CFS) on merkittävästi elämää rajoittava pitkäkestoinen sairaus, jonka oireet vaihtelevat.

– Väsymysoireyhtymä on esimerkki terveysongelmista, joihin ei toistaiseksi ole löydetty yksiselitteisiä hoitoja. Suomessa sen toteamiseen on ensimmäistä kertaa määritelty kriteerit, mutta työtä riittää vielä tutkimuksen sekä potilaiden hoidon kehittämisessä. Yksi ongelma on se, että sairaus ei kuulu millekään tietylle lääketieteen erikoisalalle, toteaa Ruuskanen, joka oli puheenjohtaja Lääkäriseura Duodecimin konsensustyöryhmässä, joka 19 asiantuntijan voimin laati suosituksen oireyhtymän toteamisesta ja mahdollisista hoitokeinoista. Tutkimus on kuitenkin edelleen riittämätöntä ja osin ristiriitaista. Tutkijoille ja hoidon kehittäjille riittää siis työtä.

Väsymysoireyhtymän hoitamisessa kokenut infektiolääkäri näkee tarvetta sekä ihmisen puolustusmekanismien, että psyykeen ymmärtäjille. Emerituksella on vielä haastetta, kokonaiset eläkepäivät eivät edelleenkään houkuta, vaan normaalipäiviin kuuluu edelleenkin tutkimusten seurantaa ja omaa tutkimusta. Taaksepäin on kuitenkin hyvä katsoa.

– Tärkeintä on se, mitä jätät jälkeesi. Lasken mielelläni, että tutkimusryhmäni jäsenistä on tähän mennessä tullut viisi professoria ja 13 dosenttia, hymyilee tyytyväinen emeritusprofessori Olli Ruuskanen.