Tutkija valokeilassa: Pekka Pohjankoski

02.09.2024

Oikeustieteellisen tiedekunnan Tutkija valokeilassa -uutissarjassa esittelyvuorossa on tutkijatohtori Pekka Pohjankoski.

Nimi: Pekka Pohjankoski
Tehtävä tiedekunnassa: Tutkijatohtori
Suoritetut tutkinnot: OTT, OTM, ON (2024, 2011, 2009, Helsingin yliopisto), LL.M. (2015, Harvard Law School), MuK (2011, Sibelius-akatemia, Taideyliopisto)
Kiinnostuksen kohteet: Eurooppaoikeus ja vertaileva valtiosääntöoikeus (erityisesti USA), oikeushistoria, kansainvälinen yksityis- ja prosessioikeus

Kuvaile urapolkuasi. Miten olet päätynyt nykyiseen tehtävääsi?

En juristiksi valmistuessani olisi voinut kuvitella tutkijanuraa! Olen aina ollut kiinnostunut oikeuden rajat ylittävistä ulottuvuuksista. Valmistuttuani aloitin ulkoministeriön oikeudellisella osastolla lainsäädäntösihteerinä EU-tuomioistuinasioiden parissa. Siirryin sittemmin Luxemburgiin Euroopan unionin tuomioistuimeen silloisen suomalaistuomari Allan Rosasin kabinettiin, jossa työskentelin seitsemän vuoden ajan. Minulla on käytännön juristin identiteetti, mihin on vaikuttanut myös auskultointi Helsingin käräjäoikeudessa ja kuuluminen New Yorkin asianajajaliittoon. Yhdysvalloissa tekemäni jatko-opinnot kuitenkin avasivat silmäni yliopistotutkimuksen ja -opetuksen mahdollisuuksille. Palattuani Suomeen päätin kokeilla, miltä kokopäiväinen yliopistoelämä tuntuisi. Tein väitöskirjani Helsingin yliopistolla, ja huomasin nauttivani tutkijantyön monipuolisuudesta.

Millaisten projektien parissa työskentelet parhaillaan?

Työskentelen tiedekunnassa JuRe-hankkeessa (Oikeudenmukainen toipuminen pandemiasta? Perustuslailliset oikeudet, legitiimi hallinta ja saadut opit) vuoden 2024 loppuun, jonka jälkeen jatkan PAKO-hankkeessa (Pandemiakriisin opetukset) vuoden 2025 loppuun. Hankkeissa tutkitaan mm. poikkeusoloihin ja oikeusvaltioon liittyviä valtio-oikeudellisia kysymyksiä. Työstän parhaillaan artikkelia, jossa tutkitaan valtionrajojen sulkemisen oikeudellisia ulottuvuuksia suomalais-eurooppalaisen valtiosääntöoikeuden kannalta. Työn alla ovat myös mm. yhteisjulkaisu kollegoiden kanssa tuomioistuinten antamasta oikeussuojasta koronapandemian aikana sekä blogikirjoitus PAKO-hankkeesta. Opetan myös syksyllä avoimen yliopiston eurooppaoikeuden Foundations of European Law -peruskurssin.

Ovatko kiinnostuksen kohteesi muuttuneet opiskelujesi jälkeen?

Koin jo opiskeluaikana kiinnostavimpina oikeudenaloina eurooppa-, valtiosääntö- ja kansainvälisen yksityisoikeuden. Kuitenkin vasta Yhdysvalloissa opiskellessani ymmärsin amerikkalaisen federalismin kautta yhteyden näiden alojen välillä eurooppalaisessa sääntelyssä. Uutena kiinnostuksen kohteena näiden rinnalle on tullut oikeushistoriallinen lähestymistapa. Näen, että oikeushistoriallisella tutkimuksella on paljon annettavaa erityisesti eurooppaoikeuden tutkimukselle, jossa on pitkään keskitytty vahvasti oikeusdogmaattiseen säännösaineksen jäsentelyyn.

Jos et olisi tutkija, missä ammatissa olisit?

Käytännön lainkäyttö tuomioistuimissa on itselleni läheinen tehtäväkenttä. Jos en olisi juristihommissa lainkaan, niin olisin varmaankin viulisti. Opiskelin pitkään Sibelius-akatemialla, ensin nuorisokoulutuksessa ja sitten esittävän säveltaiteen koulutusohjelmassa, kunnes juridiikka vei ammatinvalinnassa pidemmän korren.

Mistä innostut?

Yliopistotyössä on innostavaa päästä käyttämään monipuolisesti varsin erilaisia taitoja (tutkimus, opetus, yhteiskunnalliset asiat). Tutkimuksellisesti antoisimpia ovat oikeushistorialliset oivallukset, joiden kautta pystyy paremmin ymmärtämään nykysääntelyn kompleksisuutta, mutta nautin myös opettamisesta. Olen opettanut useiden vuosien ajan Helsingin yliopiston European Law Moot Court -joukkuetta. Oikeustapauskilpailun opetuksessa yhdistyy erinomaisesti yliopisto-opettaminen sekä käytännön juridiikka!

Luotu 02.09.2024 | Muokattu 02.09.2024