Professori Kari Liuhto osallistui Maanpuolustuskorkeakoulun julkaisusarjaan Sodan usvaa III: Varautuminen, valmius ja nykyaikainen sodankäynti artikkelillaan ”Venäjän vaihtoehtoisia tulevaisuuksia – Mihin Suomen tulisi varautua ja miten?”
Liuhdon artikkelissa pohditaan Venäjän mahdollisia kehitysskenaarioita pohjaten aiempaan tutkimukseen aiheesta. Liuhto laati neljä vaihtoehtoista tulevaisuutta Venäjälle: (1) Putinismin jatkuminen; (2) Stalinismin paluu; (3) Länsimielisten vallankaappaus, sekä (4) Sekasorron aika.
Putinismin jatkumisen skenaariossa yhteiskunnan autoritaarisuus kasvaa. Vallan ytimessä on presidentti, turvallisuuspalvelut ja kansalliskaarti, jotka kontrolloivat yhteiskuntaa. Silovikeistä, eli Venäjän turvallisuus-, järjestys- ja puolustusorganisaatioiden ihmisistä, muodostuu aatelisto, joka hallitsee strategisia yrityksiä. Vähemmistöjen oikeuksia sorretaan valtiovallan ohjaamana ja valtiollisen median toimesta. Propaganda ja sensuuri rehottavat.
Tässä skenaariossa Venäjän talous nojaa vahvasti raaka-ainesektoriin. Suuret investoinnit sotilasteolliseen sektoriin rapauttavat siviilipuolen investointeja ja innovaatioita. Näin ollen teknologinen jälkeenjääneisyys kasvaa. Ulkopoliittisesti Venäjä nojaa yhä enemmän Kiinaan ja maalaa lännestä viholliskuvia. Suurvaltahaaveet ja imperiuminostalgia Kremlissä vahvistuvat. Venäjä pitää entisiä neuvostotasavaltoja oman etupiirinsä osana ja yrittää vaikuttaa niihin esimerkiksi rikollisjärjestöjen kautta.
Stalinismin paluun skenaariossa Venäjän yhteiskunta on muuttunut totalitaariseksi. Diktatuuria ylläpitää presidentin väkivaltakoneisto, armeija sekä kirkko. Oppositio hävitetään ja kaikenlainen järjestelmän vastaisuus pyritään kitkemään. Venäjälle rakennetaan Kiinan kaltainen pisteytysjärjestelmä. Kiihkoisänmaallisuutta ja muukalaisvihaa ruokitaan suunnitelmallisesti propagandan avulla. Oikeuslaitos politisoituu palvelemaan valtionhallinnon agendaa. Tämän kaltaisessa tulevaisuudessa Venäjän talous nojaa komentotalouteen ja valtiokapitalismiin.
Taloutta rakennetaan suursodan varalle. Suuryrityksiä kansallistetaan ja ulkomaankaupasta tulee valtion monopoli. Näiden toimien ansiosta talouskasvu, elintaso ja ulkomaankauppa romahtavat. Venäjä eristäytyy muusta maailmasta ja korostaa vastakkainasettelua erityisesti Yhdysvaltoja kohtaan. Ulkopolitiikka on ääriaggressiivista ja ydinsodalla uhkailu kuuluu ulkopolitiikan keinoihin. Vallankaappauksen uhka on alati läsnä.
Länsimielisten vallankaappaus on Liuhdon mukaan epätodennäköisin näistä skenaarioista. Siinä Venäjän länsimieliset ovat onnistuneet kaappaamaan ja säilyttämään vallan. Venäjän yhteiskunta alkaa varovasti demokratisoitua ja parlamentarismi vahvistuu. Presidenttikeskeisyys ja nationalismi säilyy yhteiskunnassa, ainakin retorisena perusvireenä. Oligarkiaa pyritään heikentämään ja keskiluokkaista yhteiskuntajärjestelmää vahvistamaan.
Talous lähtee kasvuun ja paenneet länsimaiset yrityksen palaavat vähitellen Venäjälle. Talousrakenteet ja ulkomaankauppa monipuolistuvat hitaasti. Venäjä yrittää parantaa suhteitaan länteen, mutta sotasyyllisyys hidastaa länsisuhteiden normalisoitumista. Kiina-riippuvuutta pyritään vähentämään, jota vastaan Kiina yrittää taistella tukemalla länsimielisten vastaisia voimia.
Neljäs vaihtoehtoinen tulevaisuus on sekasorron aika. Tässä vaihtoehdossa Venäjä ajautuu kaaokseen valtajärjestelmän romahdettua. Valtajärjestelmän romahduksesta seurannut valtatyhjiö aiheuttaa verisiä valtataisteluita. Talous ajautuu kaaokseen ja hyperinflaatioon, jolloin rupla menettää roolinsa vaihdon välineenä. Talouden totaalinen romahdus häämöttää. Sekasorto tuotanto- ja kuljetusjärjestelmissä aiheuttaa ruokapulaa. Yhteiskunnan sekavuus aiheuttaa mielenosoituksia, mellakoita, silmitöntä väkivaltaa ja uhkana on koko Venäjän hajoaminen. Ulkopolitiikka on reaktiivista. Huolenaiheena on Venäjän joukkotuhoaseiden päätyminen vääriin käsiin.
Mitä nämä vaihtoehtoiset tulevaisuudet tarkoittaisivat Suomen näkökulmasta? Liuhto pohtii, että putinismin jatkuminen tulisi asettamaan Suomelle huomattavia haasteita ja taloudellisia kustannuksia, joista Suomi kuitenkin selviytyisi. Vakavampaa olisi Venäjän ajautuminen sekasortoon, mikä muodostaisi Suomelle huomattavia riskejä ja ongelmia. Stalinismin paluu olisi putinismia ennakoitavampaa, mutta stalinismissa piilee suursodan riski. Liuhto arvioi, että jokainen vaihtoehtoinen tulevaisuus edellyttää erilaista varautumista. Hänen mielestään Suomen olisi tärkeää miettiä miten varautua erilaisiin tulevaisuuksiin. Hän ehdottaakin, että jokaisen vaihtoehtoisen tulevaisuuden osalta pohdittaisiin mitä olemassa olevia toimintoja pitää vahvistaa, supistaa ja lopettaa, sekä mitä uusia toimintoja pitää luoda.
Lisäksi Liuhto korostaa, että pahimpaan on varauduttava. Siinä tärkeässä roolissa on sotilaallisesti vahva ja poliittisesti yhtenäisen länsi. Hän toteaakin Paasikiveä mukaillen: ”Kaiken viisauden alku on tulevaisuuden tunnistaminen. Tulevaisuutta vastaan asettuminen on turhaa ponnistelua eikä voi viedä menestykselliseen tulokseen”.
Lue koko artikkeli täältä.