Mikrokosmos-taideteos sai uuden kodin Agorasta

04.10.2024

Vuonna 1986 Turun yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan lahjoitettu taideteos Mikrokosmos on saanut uuden sijoituspaikan Agorasta. Teos on osa yliopiston arvokasta satojen teoksien taidekokoelmaa, jota esitellään keväällä julkaistussa verkkogalleriassa.

Turun yliopiston taidekokoelman verkkogallerian sivuilla, väitöskirjatutkija Emma Vuolaslemmen tekstissä, kuvataan Mikrokosmosta seuraavasti: 

Keväällä 2019 puretun Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan laitosrakennus Mikron aulaa hallitsi tekstiilitaiteilija Eeva Renvallin suurikokoinen tekstiiliteos Mikrokosmos (1986). Turun Yliopistosäätiön 5. syyskuuta 1986 lahjoittama kaksiosainen teos on alkuperäisen sijoituspaikkansa innoittama. Sen lähtökohtana toimi rakennuksessa sijainneet oppiaineet, virusoppi ja mikrobiologia, jotka on kuvattu teoksen ala- ja yläosissa sentrifugissa pyörivinä viruksina ja taivaalta hyökkäävinä bakteereina.

Osien hallitsevat värit viittaavat rakennuksen kerrosten punaiseen ja siniseen väritykseen ja vastaavasti oppiaineiden sijaintiin rakennuksessa. Teoksen teräksenhohtoisen taustan halki kulkee tyylitelty kysymysmerkki, joka yhdistää molemmat osat ja täten myös oppiaineet toisiinsa. Vaikkei teosta innoittanutta rakennusta enää ole, on tämä osa Turun yliopiston historiaa tallessa Renvallin Mikrokosmoksessa. 

– Teos on erityisen taidokkaasti toteutettu uniikki kahdesta osasta koostuva kokonaisuus. Pohjakangas on kudottu puuvillaloimeen metallilangalla. Kirjonnat ja nukat on tehty villa- ja pellavalangoilla. Isoin ryijy-ympyrä on tehty erikseen ja ommeltu paikoilleen, kuvailee suunnittelija ja yliopiston taidekokoelman verkkogalleriaprojektin projektipäällikkö Anne-Katri Hatakka-Juntti.

Valokuva Mikrokosmoksen julkistuksesta 5. syyskuuta 1986, kuvan henkilöt vasemmalta oikealle: Kansanterveyslaboratorion ylilääkäri Simo Virtanen, virusopin professori Pekka Halonen, taitelija Eeva Renvall, bakteeriopin ja serologian professori Paavo Toivanen.

Kuvaaja/Tekijä

Jarmo Koskinen, Turun yliopiston arkisto

Tavoitteena kulttuuriperinnön säilyttäminen

Syykuussa 2024 Mikrokosmos sai uuden sijoituspaikan Agorasta.

– Teoksen sijoittumisesta kampukselle käytiin monipuolisesti keskustelua eri tilojen käyttäjäryhmien kanssa. Lopulta teoksen sijoittuminen Agoraan oli selkeä ratkaisu. Teoksen sijoittuminen sisätilaan vaatii muun muassa epäsuoraa luonnonvaloa, jotta teoksen tekstuurit ja väriharmoniat voidaan havainnoida sekä yksityiskohtina että kokonaisuutena, Hatakka-Juntti kertoo. 

Ennen uudelleensijoitusta teoksen konservoi tekstiilikonservaattori Henna Koskinen. Teoksen konservointi ja uudelleensijoitus Agoraan ovat Turun Yliopistosäätiön mahdollistamia.

– Yliopistosäätiön päätehtävä on tukea yliopistossa tehtävää tutkimusta, mutta säätiölle on tärkeää myös yliopiston kulttuuriperinnön säilyttäminen. Mikrokosmos-teos on Yliopistosäätiön aikanaan lahjoittama, eli sitäkin kautta säätiölle läheinen. Uusi sijoituspaikka Agorassa on aivan erinomainen ja tuo teoksen hienosti esille, emeritaprofessori Riitta Pyykkö Turun Yliopistosäätiöstä sanoo. 

Tutustu yliopiston taidekokoelmaan

Mikrokosmos on osa Turun yliopiston arvokasta taidekokoelmaa. Kokoelmaan kuuluu satoja teoksia ja sitä on kartutettu yli sadan vuoden ajan esimerkiksi lahjoituksin. Yliopisto julkaisi vuosijuhlapäivänään 28.2.2024 verkkogallerian, jossa esitellään 70 teoksen valikoima yliopiston kokoelmasta valokuvien, kuvaustekstien ja arkistoaineiston avulla. Verkkogalleria on toteutettu Turun Yliopistosäätiön rahoittamana. 

Teksti: Hanna Hämynen
Valokuva Agorasta: Peter Sebastian, Turun yliopisto
Valokuva Mikrosta: Jarmo Koskinen, Turun yliopiston arkisto

Luotu 04.10.2024 | Muokattu 04.10.2024