Matkustaminen oli 1800-luvun alkupuolella harvinaista, hidasta ja vaivalloista. Kulttuurihistorioitsija Heli Rantala Turun yliopistosta tarkastelee Pikisaaresta Pariisiin -kirjassaan Euroopassa matkustaneiden suomalaisten kokemuksia mantereesta ja sen suurkaupungeista. Teos on ensimmäinen kokoava esitys aiheesta.
Suomi ja Eurooppa elivät 1700- ja 1800-luvun taitteessa murroskautta. Maanosaa ravistelivat vallankumoukset, kaupungistuminen, teollistuminen ja muuttuvat kansalliset rajat. Mullistusten keskellä seikkailivat suomalaiset matkaajat, kuten kreivitär Sophie Creutz, taidemaalari Mathilda Rotkirch, lääkäri Immanuel Ilmoni sekä fennomaani J. V. Snellman.
Heli Rantalan Pikisaaresta Pariisiin kulkee suomalaismatkaajien päiväkirjamerkintöjen, kirjeiden ja matkakertomusten mukana eri puolille Eurooppaa Holsteinin puutarhoista Etnan rinteille ja vallankumouksen jälkeisen Pariisin kaduilta Wienin ravintoloihin. Seikkailuista ja kirjoituksista piirtyy esiin muotokuva kiihkeää aikaa eläneestä maanosasta. Matkalle saatettiin lähteä esimerkiksi opiskelemaan, verkostoitumaan, hakemaan elämänmuutosta tai edistämään terveyttä.
Etäisyys Suomen ja muun Euroopan välillä oli suuri fyysisesti, mutta ei aina henkisesti.
–Etenkin henkinen välimatka Suomen ja muun Euroopan välillä oli riippuvainen sosiaalisesta asemasta ja säädystä tai luokasta, johon ihminen oli syntynyt. Aatelistolle tai oppineistolle tämä välimatka saattoi olla lähes olematon, Rantala kertoo.
Uusiin, tuntemattomiin paikkoihin saapuminen oli kuitenkin ainutkertaisempaa aikana, jolloin matkalaiset eivät olleet nähneet kohdetta kuvina etukäteen. Nykypäivään verrattuna poikkeuksellista oli myös matkustamisen harvinaisuus sekä siihen käytetty aika. Matkaa tehtiin hitaasti, ja siitä muodostuikin keskeinen osa kokemusta. Kaikki oli kuitenkin muuttumassa:
– Junamatkustaminen toi standardisoidun ajan ja juna-asemat odotussaleineen. Se säästi aikaa ja virtaviivaisti matkustamista, oikoi ylimääräisiä mutkia. Ei enää hevosten vaihtamista eikä maanteiden varsien kievaripysähdyksiä. Ei myöskään spontaaneja pysähdyksiä maanteillä siksi, että kohtaavat vaunut eivät mahtuneet ohittamaan toisiaan kapealla tiellä. Tai ainoastaan sen vuoksi, että haluttiin hetkeksi nousta vaunuista ihailemaan maisemia. Yksi aikakausi oli jäämässä taakse, Rantala sanoo.
”[H]eti kun pääsimme avomerelle, tuuli tyyntyi, taivas kirkastui, tähdet kimmelsivät, suolainen vanavesi säkenöi, lasit ja kitaran kielet helisivät peräkannella, ja miehekäs, kaikuva ruotsalainen laulu kajahteli kauas tanssivien aaltojen yli.” - Johan Vilhelm Snellman
”Hulluinta oli, että vaunuissa oli ikkunoita ainoastaan sivuilla. Aito-ranskalaiseen tapaan emme nähneet enemmän menneisyyttä takanamme kuin tulevaisuutta edessämme; elimme ainoastaan nykyisyydessä, joka molemmin puolin kiiti ohitsemme sekuntien vieriessä, ja kun vihdoin näimme Pariisin, niin olimmekin jo siellä.” - Zachris Topelius
”Te rakkaat suomalaiseni, jotka nyt alatte syödä metsämansikoitanne ja hoidella rauhassa tilojanne. Jos te päätätte tehdä jotakin, te panette sen heti toimeen. Mutta ulkomailla täytyy muuttua aivan toisenlaiseksi, täytyy […] ilotella ja huvitella, vaikka ei haluaisi, hymyillä seurassa, nauraa näytelmälle, ylistää tai moittia sitä, vaikkei olisi halua kumpaankaan.” - Sophie Creutz
Uutisen pääkuva: Kylpylät olivat suosittuja matkakohteita 1700- ja 1800-luvuilla. Kuvassa Pyrmontin kylpylä 1700-luvun loppupuolella. (Kuva: Wikimedia Commons/Public domain)
Lisätietoja
Heli Rantala, tutkijatohtori, kulttuurihistoria, Turun yliopisto
heli.rantala@utu.fi
