Eurooppaan matkustaminen oli 1700- ja 1800-luvuilla hidasta ja aikaavievää, mutta matkaan lähteneille ihmisille ainutkertainen kokemus elämässä. Ylen toimittaman, suomalaisia matkaajia käsittelevän audiosarjan kolme matkatarinaa pohjautuvat Turun yliopiston kulttuurihistorioitsija Heli Rantalan kirjoittamaan kirjaan. Entisaikojen matkailussa oli yllättäviäkin yhtäläisyyksiä meidän aikaamme.
Matkustaminen 1700–1800-lukujen Euroopassa oli hidasta ja monelle ihmiselle ainutkertainen tapahtuma elämässä. Turun yliopiston kulttuurihistorioitsija Heli Rantalalla on aiheesta tietämystä, sillä hän on kirjoittanut siitä kirjan. Nyt kirjasta on ilmestynyt kolme matkatarinaa Ylen toimittamassa audiosarjassa.
Millaista matkustaminen oli entisaikaan?
- Monet tuon ajan matkakohteet ovat nykyaikanakin tunnistettavia. Myös 1700- ja 1800-luvuilla käveltiin Pariisin bulevardeilla, vierailtiin Rooman raunioilla ja ihailtiin Lontoon katuvilinää. Toisaalta kertomuksissa on myös nykyihmiselle vieraita kohteita: saatettiin käydä katsomassa hirttäjäisiä tai vierailla vankiloissa, Rantala kertoo.
St Martin le Grandin postitoimisto 1820-luvulla. Taiteilija: Thomas Shepherd. Kuvalähde: Wikimedia.
Ylen audiosarja keskittyy kolmen matkaajan kokemuksiin. Kuulija pääsee samaistumaan entisajan matkustamiseen myös äänimaiseman kautta: matkalla kuuluu meren ääniä, kavioiden kopsetta ja kaupunkihälyä.
Matkustamisessa moni asia on muuttunut sitten 1700- ja 1800-luvun.
- Kertomuksia kuunnellessa huomaa, miten vaivatonta matkustaminen nykyisin on. Vielä 1800-luvun alkupuolella matkaan pääsyä saattoi joutua odottamaan jopa vuosia. Sitten joutui odottamaan sopivaa laivaa, jonka kyytiin voisi päästä siitä erikseen sopimalla. Matkustaminen riippui myös säästä, ja satamassa saatettiin joutua odottamaan oikeanlaista tuulta, Rantala kertoo.
Matkustaminen oli tuohon aikaan mahdollista vain harvoille. Usein tehtiinkin elämässä ainoastaan yksi suuri matka, grand tour. Tarkoitus oli tuolla ainutkertaisella matkalla oppia omasta maanosasta kaikki se, mitä ei lukemalla voinut saada tietää.
Varakkaiden nuorten miesten puuhaa
Jos matkan eteneminen oli verkkaista, jo pelkkä matkalle lähtö riippui varallisuudesta ja asemasta.
- Ylipäätään aika harva pystyi edes teoriassa lähtemään matkaan. Kertomusten henkilöt ovatkin sivistyneistöä, akateemisia henkilöitä ja oppineiston edustajia. He kävivät opintomatkoilla, vierailivat muissa yliopistoissa tutustumassa kollegoihin ja laajensivat samalla kontaktiverkostojaan.
Matkaan lähtivät useimmiten nuoret miehet yksinään, kaksin tai pienen matkaseurueen kanssa. Aina ei osattu edes kohdemaan kieltä: Turun Akatemian kasvatit pärjäsivät saksalla, mutta harvempi osasi ranskaa, saatikka italiaa, jonne jotkut suomalaisetkin matkasivat.
Vaatikin neuvokkuutta, rohkeutta ja joustavuutta uskaltautua matkalle.
Postivaunut maantiellä – Louth-London Royal Mail vauhdissa. Taiteilija: Charles Cooper Henderson (1820–1830-luku). Kuvalähde: Wikimedia.
Ajalla enimmäkseen miehet matkustivat, mutta audiosarjan pohjana olevassa kirjassa esitellään myös kaksi naispuolista matkaajaa: kreivitär Sophie Creutz, joka matkusti Pohjois-Saksaan 1700-luvulla aikuinen tytär ja aikuinen palvelija mukanaan, sekä 1840-luvun alussa Euroopassa muutaman sukulaisen seurassa matkannut Matilda Rotkirch.
- Oli haaste löytää matkustaneita naisia, koska heitä ei ole niin paljon. Saattaa myös olla, että vaikka heitä olisi ollutkin, heistä ei ole jäänyt sellaista aineistoa, että heidän tarinoitaan olisi voinut tutkia, sanoo Rantala.
Yllättäviä yhtymäkohtia nykyaikaan
Nykyaika on tuonut mukanaan uusia yhtymäkohtia kirjan tarinoihin, osin traagisiakin tällä hetkellä.
- Tuon ajan Euroopassa oli takana vuosikausien sota, joka näkyi levottomuutena ja sotilaiden läsnäolona. Tämä on taas yllättäen ajankohtaista tavalla, jota ei enää ajateltu mahdolliseksi, pohtii Rantala.
Rantala kirjoitti kirjan ennen pandemian alkamista. Jos kirjan viimeistely olisi osunut korona-aikaan, se olisi saattanut myös näkyä kirjan pohdinnoissa.
- Korona-aika teki matkustamisen meille mahdottomaksi. Toisaalta tautikaranteenit ovat vaikuttaneet matkustamiseen aikaisemminkin, ja 1800-luvun Euroopassa elettiin muun muassa koleraepidemian pelossa.
Aivan kuten nykyään, entisaikoinakin oli extreme-matkailijoita, jotka halusivat matkustaa erikoisiin paikkoihin. Mukana saattoi olla inhimillistä tirkistelynhaluakin. Grand tourin hengessä tämäkin tosin perusteltiin usein oppimishalulla.
- Vankilavierailulla saatettiin ajatella, että haluttiin selvittää, miten jossain muualla oli järjestetty tällainen asia kuin vankienhoito. Myös mielisairaaloissa saatettiin vierailla. Hirttäjäisissä vieraillut runoilija Frans Michael Franzén perusteli asian itselleen sillä tavalla, että papin, taidemaalarin ja matkaajan tulee nähdä kaikki, kertoo Rantala.
Kirjaa kirjoittaessaan Rantala pohti, että nykyihmisetkin voisivat oppia jotain vanhan tyylin matkailusta. Olisivatko ihmiset valmiita siihen, ettei matkustettaisi niin usein, ja kun matkustettaisiin, mentäisiin vähän hitaammin?
- Junalla pystyy havaitsemaan, että paikkakunta vaihtuu, kun mennään rajan yli toiseen maahan. Lentokoneella tämä hämärtyy, kun siirrytään terminaalista toiseen. Hitaammin matkustaessa otetaan se aika, joka siihen kuluu, ja nähdään kohteita vähän eri tavalla, Rantala pohtii.
> Matkalla Euroopassa – suomalaisia matkaajia 1700–1800-luvuilla
> Heli Rantala: Pikisaaresta Pariisiin
Lisätietoja:
Heli Rantala
heli.rantala@utu.fi
.jpg){kind=link}
