Itämerihaasteen valtakunnallisessa seminaarissa panelistit pohtivat keinoja Itämeren suojelemiseksi

09.11.2018

Itämeren valtakunnallinen verkostoitumisseminaari pidettiin tänä vuonna Turussa 9.11. Seminaarin paneelikeskustelussa pohdittiin rehtori Kalervo Väänäsen johdolla Itämeren suojelun haasteita ja mitä Itämeren hyväksi on saatu aikaan.

​Paneelin puheenjohtajana toimi Kalervo Väänänen. Mukana olivat myös Saara-Sofia Sirén, Minna Arve, Anni Sinnemäki, Herrick Ramberg, Olavi Sahlsten ja Helena Tuuri.

​Paneelissa muita osallistujia olivat Suomen Itämeri-suurlähettiläs Helena Tuuri, Turun kaupunginjohtaja Minna Arve, Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki, Saaristomeren ammattikalastajat ry:n puheenjohtaja Olavi Sahlsten, matkailuyrittäjä Saaristomerellä ja Uudenmaan saaristossa Herrick Ramberg ja kansanedustaja Saara-Sofia Sirén.

Paneelissa keskusteltiin Itämeren suojelussa kohdatuista ongelmista, kuten esimerkiksi mereen päätyvien typpi- ja fosforipäästöjen suuresta määrästä. Puheenjohtajana toimineen Kalervo Väänäsen ilmoitus Suomen osuudesta fosforipäästöissä hätkähdytti yleisöä.

– Väkilukuun suhteutettuna Suomen osuus Itämeren fosforivalumista on suurempi kuin yhdenkään muun valtion. Ruotsilla on puolet vähemmän ja Venäjälläkin montaa kertaa pienemmät valumat, Väänänen totesi.

Keskustelua herätti ilmaston muutoksen vaikutus Itämereen ja kestävän kehityksen mukaiset periaatteet. Panelistit esimerkiksi korostivat läheltä tulevan kotimaisen kalan suosimista. Myös mökkiläisten toimia peräänkuulutettiin.

Paneelissa keskusteltiin myös Turun ja Helsingin kaupunkien työstä Itämeren suojelun eteen. Helsingin apulaispormestarin Anni Sinnemäen mukaan Helsinki kehittää uusia hankkeita, jotta fosforia pystyttäisiin saamaan irti jätevedestä uudelleen hyödynnettäväksi.

Turun kaupunginjohtaja Minna Arven mukaan myös Turku tekee aktiivisesti töitä Itämeren hyväksi.

– Turku oli esimerkiksi vaikuttamassa EU:n luomaan strategiaan Itämeren suojelun parantamiseksi. Lisäksi meillä on erilaisia toimenpideohjelmia, joilla pyrimme estämään valumien ja ravinnekuormien päätymisen vesistöön ja Itämereen, Arve totesi.

Itämerihaaste on Helsingin ja Turun kaupunkien vuonna 2007 käynnistämä maksuton kansainvälinen verkostoaloite lähivesien ja Itämeren hyväksi.  Paneelikeskustelu oli Turun yliopiston järjestämän Saaristomeri -seminaarisarjan kolmas osa.

Teksti ja kuvat: Krista Kalaja



Luotu 09.11.2018 | Muokattu 09.11.2018