Turun yliopiston ja TYKSin tutkijoiden johtama kansainvälinen tutkijaryhmä onnistui paikantamaan änkytyksen todennäköisen alkuperän aivoissa.
Änkytys on puheen rytmin häiriö, jossa puheen tuotto ei onnistu normaalisti tahattomien toistojen, pidennysten tai äänteen pysähdyksen takia. Nuorista lapsista jopa noin 5–10 % änkyttää, ja arviolta prosentilla änkytys jatkuu aikuisenakin. Vaikeimmillaan änkytys saattaa aiheuttaa huomattavaa haittaa siitä kärsivän yksilön elämään.
– Aikanaan änkytystä pidettiin psyykkisenä häiriönä, mutta kertyvän tutkimustiedon myötä on ymmärretty, että kyseessä on puheen tuoton säätelyyn liittyvä aivotoiminnan häiriö, kertoo Turun yliopiston neurologian professori ja ylilääkäri Juho Joutsa.
Änkytystä esiintyy myös hankinnaisena eli tiettyjen neurologisten sairauksien, kuten Parkinsonin taudin tai aivoinfarktin, seurauksena. Änkytyksen neurobiologisia mekanismeja ei toistaiseksi kuitenkaan tunneta kattavasti, eikä ole edes selvää, mistä aivojen osista änkytys kumpuaa. Aivokuvantamistutkimuksissa löydökset ovat osin ristiriitaisia, ja havaituista muutoksista on mahdoton päätellä, mitkä muutokset ovat änkytyksen juurisyy ja mitkä vain liitännäisilmiöitä.
Änkytys paikantuu samaan aivoverkostoon riippumatta sen syystä
Tutkijat Suomesta, Uudesta-Seelannista ja Yhdysvalloista kehittivät uudenlaisen tutkimusasetelman, jolla tähän ongelmaan voitaisiin saada ratkaisu. Tutkimukseen otettiin mukaan aivoinfarktin sairastaneita henkilöitä, joista osalle kehittyi änkytys välittömästi aivoinfarktin seurauksena. Tutkijat havaitsivat, että vaikka nämä aivoinfarktit sijaitsivat eri puolilla aivoja, ne kaikki osuivat samaan aivoverkostoon, toisin kuin änkytystä aiheuttamattomat aivoinfarktit.
Aivoinfarktin sairastaneiden henkilöiden lisäksi tutkijat kuvasivat 20 kehityksellisestä änkytyksestä kärsivän henkilön aivot magneettikuvauksella (MRI). Näillä henkilöillä änkytys oli yhteydessä aivoinfarktien pohjalta tunnistetun verkoston solmukohtien rakenteellisiin muutoksiin – mitä suuremmat muutokset, sitä vaikeampi änkytys. Tämä havainto viittaa siihen, että änkytyksen taustalla on yhteinen aivoverkosto riippumatta sen alkuperästä (kehityksellinen tai neurologiseen sairauteen liittyvä).
Tutkijoiden tunnistaman verkoston keskeisiä solmukohtia olivat syvällä aivoissa sijaitsevat aivokuorukka (putamen), mantelitumake (amygdala) ja claustrum, sekä niiden väliset yhteydet.
Punainen: aivoinfarktien perusteella tunnistetut verkoston solmukohdat
Sininen: änkytyksen vaikeusasteeseen korreloivat rakenteelliset muutokset
ASt=amygdalostrital transition zone. Pu=Putamen. Cl=Claustrum.
– Nämä löydökset selittävät änkytyksen hyvin tunnettuja piirteitä, kuten puheen tuoton motorista ongelmaa sekä änkytyksen vaikeuden voimakasta vaihtelua eri tunnetilojen yhteydessä. Aivokuorukka on yksi keskeisimpiä motoriikkaa ja mantelitumake tunteita sääteleviä tumakkeita aivoissa. Claustrum puolestaan toimii aivoissa useiden verkostojen solmukohtana välittäen informaatiota näiden välillä, Joutsa selittää.
Tutkimuksen tulokset tuovat ainutlaatuista tietoa änkytyksen neurobiologisesta taustasta. Änkytyksen paikantaminen aivoissa avaa uusia mahdollisuuksia lääketieteellisiin hoitoihin, ja tutkijat toivovat, että tulevaisuudessa änkytystä voitaisiin hoitaa tehokkaasti esimerkiksi aivostimulaatiolla, joka voidaan kohdentaa tarkasti änkytystä aiheuttavaan verkostoon.
Tutkimustulokset julkaistiin arvostetussa Brain-lehdessä 27.5.2024.
Yhteystiedot:
Neurologian professori ja ylilääkäri LT Juho Joutsa, jtjout@utu.fi
Tutkijatohtori LT Elina Jaakkola, elanja@utu.fi
Kuvat: Unsplash
Brain, awae059 / Kliiniset neurotieteet, Turun yliopisto
