Terve ikääntyminen ja isoäitien läsnäolo lastenlasten elämässä hyödyttävät useita sukupolvia
Isoäitien lapsenlapsilleen tarjoama hoiva parantaa lastenlasten selviämisen todennäköisyyttä, osoittaa Turun yliopiston tuore tutkimus. Suomalaisiin kirkonkirjamerkintöihin pohjaavan tutkimuksen mukaan isoäitien mahdollisuudet tarjota apua lastenlasten hoitamiseen kuitenkin vähenevät iän ja terveydentilan heikentymisen myötä.
Vaihdevuodet ja hedelmällisen iän jälkeinen pitkä elinikä erottavat ihmisen muista kädellisistä, mutta ilmiön evoluutio on edelleen hämärän peitossa. Turun yliopiston biologian laitoksen tohtorikoulutettava Simon Chapman, tutkijatohtori Jenni Pettay, tutkijatohtori Mirkka Lahdenperä sekä akatemiaprofessori Virpi Lummaa hyödynsivät aihetta käsittelevässä tutkimuksessaan historiallisia suomalaisia kirkonkirjoja, joista selvisi yksityiskohtaista tietoa esiteollisella ajalla eläneiden suomalaisten merkittävistä elämäntapahtumista.
– Tarkastelimme kirkonkirjojen perusteella niin sanottua mummohypoteesia, jonka mukaan syy ihmisnaaraiden hedelmällisen iän jälkeiseen pitkään elinikään on isoäitien mahdollisuus tarjota apuaan lastenlapsilleen. Aiemmin ei ole tutkittu sitä, mihin ikään asti isoäitien läsnäolo hyödyttää perheitä, mikä on keskeistä pitkän elinikämme ymmärtämisen kannalta, Chapman sanoo.
Tutkijaryhmän tavoitteena oli selvittää, miten eri-ikäisten ja erikuntoisten isoäitien läsnäolo vaikutti vuosien 1731 ja 1890 välillä syntyneiden lastenlasten selviytymiseen aikana, jolloin elinolot olivat vielä vaikeat ja lapsikuolleisuus suurta.
Tutkijat osoittivat äidinpuoleisten isoäitien läsnäolon lisäävän 2–5-vuotiaiden taaperoiden selviytymismahdollisuuksia lähes 30 prosentilla. Tulos siis vahvistaa oletusta, että luonnonvalinta suosii naisten pitkäikäisyyttä. Toisaalta iäkkään, eli yli 75-vuotiaan isänpuoleisen isoäidin kanssa elävien lastenlasten todennäköisyys elää kaksivuotiaaksi asti oli 37 prosenttia matalampi. Mikäli isänpuoleinen isoäiti kuoli noin vuoden päästä tutkimushetkestä, mikä oli osoitus heikosta kunnosta ja terveydentilasta, oli selviytymisen todennäköisyys huomattavasti heikompi.
– Hieman yllättävä löydös oli, että iäkkäiden ja/tai heikkokuntoisten isänpuoleisten isoäitien läsnäolo oli itse asiassa haitallista lastenlasten selviytymiselle. Vaikkemme voikaan vahvistaa mekanismia, oletamme tämän olevan seurausta sama katon alla asumiseen liittyvästä kilpailusta. Vanhempien on mahdollisesti täytynyt jakaa rajalliset voimavaransa heistä riippuvaisten lastenlasten ja isoäitien kesken. Löydös on erittäin tärkeä, sillä se korostaa pitempään terveenä pysymisen merkitystä, Chapman toteaa.
Tutkimuksen mukaan hedelmällisen iän jälkeinen elinaika on hyvinkin voinut kehittyä ainakin osittain sen myönteisen vaikutuksen vuoksi, mikä isoäideillä on perheisiin. Hyödyt hiipuvat kuitenkin iän myötä, kun isoäitien mahdollisuudet ja kyvyt avun tarjoamiseen vähenevät. Koska nykyajan teollistuneiden maiden ihmisten eliniänodote on huomattavasti aiempaa korkeampi, on lääketiede saattanut auttaa meitä ylittämään eliniän niin sanotun luonnollisen rajan.
– Tästä näkökulmasta löydöksemme siitä, että heikkokuntoiset isoäidit yhdistettiin korkeampaan lapsikuolleisuuteen samassa kotitaloudessa, korostaa terveen ikääntymisen tärkeyttä ja sitä, että on kehitettävä tapoja pidentää tervettä elinaikaa nykyajan kokonaiseliniän kohoamisen ohella. Isoäidit ovat olleet tärkeitä perheen menestymisen kannalta koko evoluutiohistoriamme ajan. Kuitenkin isoäitien hauraus ja terveys vaikuttavat keskeisesti paitsi isoäiteihin itseensä, myös jälkipolviin. Ikääntyneiden terveyden parantaminen ja heidän mahdollisuus olla läsnä perheidensä elämässä voivat hyödyttää sekä isoäitejä että koko perhettä monin tavoin, Chapman huomauttaa.
Historiallinen valokuva monisukupolvisesta suomalaisesta perheestä. Human Life History Group -tutkimusryhmän kokoelma / Turun yliopisto
Lisätietoja
Simon Chapman, p. 044 951 8647, sinich@utu.fi