Kansainvälinen fotosynteesitutkimuksen symposium Turussa 8.–11.9. – tapahtuma kunnioittaa akateemikko Eva-Mari Aron elämäntyötä

04.09.2024

Kansainvälinen fotosynteesitutkimuksen symposium EMA2024 järjestetään syyskuussa Turussa. Akateemikko Eva-Mari Aron elämäntyötä juhlitaan symposiumin avajaisissa sunnuntaina 8. syyskuuta juhlaluennolla ja muotokuvanpaljastustilaisuudella. Tilaisuus on avoin yleisölle.

Akateemikko Eva-Mari Aro on yksi maailman johtavista fotosynteesitutkijoista ja hänen työllään on ollut valtava vaikutus fotosynteesitutkimukseen maailmanlaajuisesti. Hän on löytänyt ja tutkinut erilaisia perustavaa laatua olevia fotosynteettisiä mekanismeja monenlaisissa eliöissä syanobakteerista kasveihin, esimerkiksi ekologisesti ja taloudellisesti merkittävässä ikivihreässä kuusessa, joka on tärkeä Skandinavialle ja muille pohjoisille maille.
 
EMA2024-symposium kunniottaa akateemikko Eva-Mari Aron elämäntyötä. Kuva: Suvi Harvisalo, Turun yliopisto.
 
Aro on toiminut kahden Suomen Akatemian alaisen huippuyksikön johtajana. Hänen poikkeukselliset panoksensa tieteeseen ovat ansainneet hänelle lukuisia kansainvälisiä palkintoja, ja hänellä on useiden yliopistojen kunniatohtorin arvo sekä Suomessa että ulkomailla. Vuonna 2017 Arolle myönnettiin tieteen akateemikon arvonimi. Hän on myös Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian ja Royal Societyn ulkomainen jäsen.
 
Luonnon inspiroimien kestävien energiaratkaisujen puolestapuhujana Aro on edistänyt luonnollisesta ja keinotekoisesta fotosynteesistä johdettujen hiilidioksidineutraalien teknologioiden etenemistä koko Euroopan tasolla. Hän on ollut aktiivisesti mukana eurooppalaisten tiedeakatemioiden yhteistyöjärjestössä EASAC:ssa palvellen ensin hallituksen jäsenenä ja myöhemmin varapuheenjohtajana. Tässä tehtävässä hän oli mukana antamassa tieteeseen perustuvaa ohjausta päätöksenteon tueksi EU:n komissiossa ja parlamentissa.

Nyt järjestettävä kansainvälinen symposium on tilaisuus hänen kollegoilleen ja opiskelijoilleen eri puolilta maailmaa kokoontua Turkuun juhlistamaan Aron merkittävää elämäntyötä.

Noin 150 fotosynteesitutkimuksen asiantuntijaa eri puolilta maailmaa, esimerkiksi Yhdysvalloista, Japanista, Kiinasta, Australiasta ja Euroopasta, kokoontuu Turkuun syyskuussa. Symposiumin ohjelmassa kuullaan fotosynteesitutkimuksen alan viimeisimmistä edistysaskeleista lukuisista eri näkökulmista.

Symposiumin avajaispäivänä teknillinen tiedekunta juhlistaa akateemikko Eva-Mari Aron uraa luovuttamalla yliopiston kokoelmiin Aron muotokuvan. Muotokuvan vastaanottaa Turun yliopiston rehtori Marjo Kaartinen. Yleisölle avoin avajaistilaisuus järjestetään sunnuntaina 8.9. klo 14.30 alkaen. Tilaisuuden alussa Eva-Mari Aro pitää juhlaluennon, ja Aron muotokuva julkistetaan klo 16.00. Tilaisuus pidetään Radisson Blu Marina Palace -hotellissa, osoitteessa Linnankatu 32, Turku. Tilaisuus on avoin yleisölle.

Symposiumin avajaispäivän ohjelma

Public session: Photosynthesis – the foundation of sustainable living
 14.30 Yagut Allahverdiyeva and Cheryl Kerfeld
Opening words and introduction to photosynthesis
 14.45 Jaakko Järvi, Dean of the Faculty of Technology, University of Turku
Greetings from the Faculty of Technology
 14.50 Plenary lecture: Eva-Mari Aro, University of Turku, Finland
Struggling with photosynthetic light reactions for 50 years
 15.25 Plenary lecture: Christine A. Raines, University of Essex, UK
Improving photosynthetic efficiency for sustainable crop production
 16.00 Marjo Kaartinen, Rector of the University of Turku
Welcome words and unveiling of the photograph portrait of Eva-Mari Aro

Nelipäiväisen konferenssin ohjelma tarjoaa kiinnostavaa keskustelua esimerkiksi fotosynteesin tehostamisesta viljelykasvien sietokyvyn ja tehokkuuden lisäämiseksi ilmastonmuutoksen aikana, sekä elävien solutehtaiden kehittämisestä kestävää biotuotantoa varten. Nämä aiheet ovat olleet keskeisiä painopisteitä myös Euroopan komission Horizon Europe -ohjelmassa.

 

Luotu 04.09.2024 | Muokattu 04.09.2024