Kielen vaihtelun ja muutoksen tutkimus
Kieli muuttuu, olipa kyse sitten puhutusta tai kirjoitetusta kielestä. Tutkimuksessa voidaan selvittää jonkin määrätyn aikakauden kielenkäyttöä, sen ominaispiirteitä ja historiallisia muutoksia. Tutkimus voi keskittyä myös nykykielenkäytössä esiintyvään vaihteluun: sen eri ilmenemismuotoihin, parhaillaan meneillään oleviin kielenmuutoksiin ja muutoksiin liittyviin mekanismeihin.
Kirjakielen historiallisen muutoksen tutkimus
Kirjakielen historiallista tutkimusta yhdistävät vanhat aineistot, joista vanhimmat ovat peräisin 1500-luvun puolivälistä ja nuorimmat 1800-luvulta. Tutkimuskohteina olevat aineistot ovat joko painettua kirjallisuutta tai aikanaan painamatta jääneitä käsikirjoituksia. Useimmat vanhan kirjasuomen aineistot ovat käännöskieltä, ja vanhat tekstit ovat pääosin kirkon tarpeisiin luotuja uskonnollisia tekstejä tai maallisia lakitekstejä. 1800-luvulta alkaen suomen kieltä aletaan käyttää vähitellen kaikilla yhteiskunnan aloilla.
Vanhan kirjasuomen tutkimus on usein vertailevaa tutkimusta, jossa vertailukohtana voivat olla joko vieraskieliset lähtötekstit, saman aikakauden muut suomenkieliset tekstit tai myöhäisempi suomen kieli. Vertailevan otteen lisäksi tutkimuksessa käytetään hyvin monenlaisia lingvistisiä metodeja. Kielen historiallisten muutosten tutkiminen edellyttää lisäksi tutkittavan ajan yhteiskunnan tuntemusta. Toisaalta kielihistoriallinen tutkimus myös täydentää muuta historian tutkimusta, ja sen avulla voidaan saada tietoa tarkasteltavan ajan yhteiskunnasta ja elämästä. Ensisijaisesti vanhan kirjasuomen tutkimus tuottaa kuitenkin tietoa siitä, millaista kirjallinen kieli on ollut tiettynä aikakautena, ja siitä, miten kieli muuttuu.
Oppiaineessamme tutkitaan vanhan kirjakielen rakennetta sekä vanhan kirjakielen sanastoa ja nimistöä. Keskeisiä tutkimusaineistoja ovat erityisesti Mikael Agricolan teosten kieli ja vanhojen käsikirjoitusten kieli.
Kielen vaihtelun ja muutoksen tutkimus sekä kansanlingvistinen tutkimus
Kielessä esiintyy alueellista, sosiaalista ja tilanteista variaatiota. Eri ihmiset puhuvat suomea eri tavalla, eikä kenenkään kielenkäyttö ole samanlaista kaikissa tilanteissa. Tällaista variaatiota tarkastellaan murteentutkimuksen, sosiolingvistiikan, variaatioanalyysin, sosiofonetiikan ja vuorovaikutussosiolingvistiikan näkökulmista. Tutkimuskohteena olevat aineistot ovat yleensä äänitteitä ja niistä tehtyjä litteraatteja, mutta vertailukohteena analyysissä voidaan käyttää myös vanhoja kirjallisia lähteitä eri varieteeteista. Tarkasteltavana on tyypillisesti nykyinen kielenkäyttö, mutta tarkasteltavana voi olla myös 1900-luvun suomen variaatio.
Kielen muuttumisen tutkimuksessa on ominaista muutosten synkroninen ja diakroninen tarkastelu. Muutoksia tutkitaan prosesseina, joita pyritään seuraamaan mahdollisuuksien mukaan vaihe vaiheelta. Tarkasteltavana ovat erilaiset muutosmekanismit: esimerkiksi tutkittavana voi olla se, miten eri kielenmuutokset etenevät eri tavalla alueellisesti, sosiaalisesti ja kielellisesti.
Kielenkäytön, sen variaation ja muutosten lisäksi tutkimusta tehdään myös kielenkäyttäjien kieltä koskevista asenteista, käsityksistä, mielikuvista ja mielteistä. Puheyhteisön eri jäsenten käsitykset ja mielteet nykykielestä ja kielen resursseista poikkeavat toisistaan, mikä heijastuu myös kielenkäyttöön.
Näiden alojen tutkimus monipuolistaa käsityksiämme siitä, millaista nykyinen kielenkäyttö on, miten se on muuttumassa parhaillaan, mitkä seikat vaikuttavat nykyiseen tilanteeseen ja miten maallikot näkevät ja kokevat nykytilanteen.