Professoriluento | Johanna Kallio

Lapsilla, jotka ovat kokeneet huono-osaisuutta, on muita suurempi riski kokea huono-osaisuutta omassa aikuisuudessaan. Ilmiö ei ole kuitenkaan deterministinen eivätkä lasten aikuisuuden asemat ole ennalta määrättyjä. Suurin osa heistä, jotka ovat kokeneet lapsuudessa huono-osaisuutta voivat aikuisuudessaan hyvin. Ylisukupolvisuuden riski kasvaa, jos lapsuuden perheessä on koettu kasautuvaa ja pitkittynyttä huono-osaisuutta. Heikoimmat lähtökohdat ovat lapsilla, joiden lapsuuden perheeseen kasautuu monia hyvinvoinnin vajeita, kuten köyhyyttä, viimesijaisen toimeentulotuen asiakkuutta, työttömyyttä sekä matalaa koulutustasoa. Voimakkaimmat ylisukupolviset yhteydet ovat toimeentulotuen pitkäaikaisella asiakkuudella, enintään perusasteen koulutuksella ja eri tekijöiden kasautumisella. 

Huono-osaisuus on useilla elämän eri osa-alueilla kasautunutta ja kertautunutta kurjuutta. Se määrittyy yleensä hyvinvoinnin vajeiden kasautumisen kautta. On köyhyyttä, heikkoa työmarkkina-asemaa, huonoa terveyttä ja yksinäisyyttä. Matalan elintason näkökulmasta kyse on erilaisten voimavarojen puuttumisesta johtuvasta epätasa-arvosta. Keskeistä on myös yksilön oma kokemus huono-osaisuudesta ja yhteiskunnasta ulossulkemisesta. Huono-osaisuus rakentuu elämänkulun eri vaiheissa ja sitä selittää harvoin yksittäiset tapahtumat. Kyse on eri tekijöiden kumuloitumisesta ajassa. Ylisukupolvinen huono-osaisuus taas merkitsee sitä, että kasautunut ja kertautunut kurjuus siirtyy erilaisten mekanismien kautta vanhemmilta lapsille. Puhutaan myös sosiaalisesta periytymisestä. 

Syitä ylisukupolvisen huono-osaisuuden taustalla ei ole täysin ymmärretty runsaasta tutkimuksesta huolimatta. Geneettiset tekijät selittävät ilmiöstä vain osan. Merkitystä on ympäristötekijöillä eli sillä, millaiseen perheeseen, sukuun ja asuinalueelle lapsi syntyy. Taustalla vaikuttavat resurssien niukkuus, sopeutuminen, sosiaalinen vetäytyminen ja jatkuvasta taloudellisesta niukkuudesta aiheutunut stressi.  

Hyväosaisilla vanhemmilla on enemmän taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia resursseja käytettävissään, joilla he voivat turvata lapsilleen saman yhteiskunnallisen aseman, jonka he itse ovat saavuttaneet. Taloudellisilla resursseilla tarkoitetaan tuloja ja varallisuutta. Sosiaalisilla resursseilla tarkoitetaan puolestaan sosiaalisia verkostoja ja ryhmäjäsenyyksiä, joiden avulla voidaan edistää jälkeläisten asemia työmarkkinoilla. Kulttuurisia resursseja mitataan yleensä vanhempien koulutuksella. Korkeasti koulutettujen vanhempien on helpompi auttaa lapsiaan opinnoissa ja he tuntevat koulutusjärjestelmän sekä erilaiset väylät korkeakouluopintoihin. Ennen kaikkea korkeasti koulutetut vanhemmat tunnistavat koulutuksen tuomat hyödyt. 

Kyse on myös adaptaatiosta, jolla tarkoitetaan ihmisten sopeutumista. Ajan myötä häpeään, sosiaaliseen leimaan ja huono-osaisuuteen mahdollisesti totutaan. Lapsi voi omaksua huono-osaisen identiteetin jo varhain. Tämä tarkoittaa sitä, että yksilön identiteettiä määrittää vahvasti huono-osaisuus ja kokemus yhteiskunnasta ulossulkemisesta, joka saattaa osaltaan ohjata lasten ja nuorten valintoja. Kyse voi olla sosiaalisesta vetäytymisestä. Jos ei ole keinoja saavuttaa yhteiskunnassa arvostettuja asioita, lapsi tai nuori saattaa kokonaan luopua niiden tavoittelusta. Jos nuori kokee, ettei hänellä ole keinoja saavuttaa toisen asteen koulutusta tai turvattua asemaa työmarkkinoilla, hän saattaa luopua kokonaan niiden tavoittelusta. 

Kyse voi olla jatkuvan taloudellisen niukkuuden aiheuttamasta stressistä ja kuormituksesta. Jatkuva niukkuus kaventaa näköaloja ja sinnittely toimeentulon kanssa syö ihmisen henkisiä voimavaroja. Jatkuva niukkuus aiheuttaa vanhemmille stressiä, toivottomuutta, heikkoa itsetuntoa, näköalattomuutta ja mielen tunneloitumista. Vanhempien stressillä voi olla negatiivisia vaikutuksia vanhemmuuteen ja perheenjäsenten väliseen vuorovaikutukseen. Tutkimuksen mukaan jatkuvasta niukkuudesta kuormittuneet vanhemmat antavat vähemmän kannustavaa ja hoivaavaa vanhemmuutta ja enemmän rankaisevaa ja epäjohdonmukaista kasvatusta. 

Perheen huono-osaisuuden on todettu kytkeytyvän lasten välittömään psykososiaaliseen ja koettuun hyvinvointiin, mikä osaltaan auttaa ymmärtämään syitä ylisukupolvisten siirtymien taustalla. Huoli perheen taloudellisesta toimeentulosta heikentää lapsen subjektiivista hyvinvointia. Vastaavasti mitä enemmän lapsi kokee materiaalista puutetta, sitä heikompi on hänen koettu hyvinvointinsa. Lisäksi lapsuuden perheen köyhyydellä on yhteys lasten itsetuntoon, sosiaalisiin verkostoihin ja tulevaisuuden odotuksiin. Huono-osaisilla nuorilla on hyväosaisia heikompi itsetunto ja heiltä puuttuu useammin opiskeluun liittyvä suunnitelma kuin muilta nuorilta. 

Lasten kokemuksissa köyhyys näyttäytyy erityisesti sosiaalisena ilmiönä, joka rajoittaa lasten sosiaalista kanssakäymistä ja heidän mahdollisuuksiaan liittyä sosiaalisiin verkostoihin. Esimerkiksi harrastusvälineiden puuttuminen ja taloudelliset rajoitteet osallistua maksulliseen vapaa-ajan toimintaan vaikeuttavat käytännössä köyhien lasten liittymistä vertaisryhmiin. Lapset yhdistävät köyhyyteen erilaisia tunteita, kuten häpeän, surun ja nöyryyden. Perheen huono-osaisuus ei siis kytkeydy ainoastaan lapsen aikuisuuden asemiin vaan myös hänen hyvinvointiinsa tässä ja nyt.  

Ylisukupolvisen huono-osaisuuden ehkäiseminen on tärkeää mahdollisuuksien tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden näkökulmista. Lisäksi tämän puolesta puhuvat kansantaloudelliset seikat. Yhtäältä ylisukupolvisen huono-osaisuuden katkaiseminen on tärkeää julkisen talouden näkökulmasta. Syrjäytymisen hinta on valtava sekä inhimillisesti että taloudellisesti. Toisaalta, kansantalouden näkökulmasta tuhlauksena voidaan pitää sitä, että lapsen lahjakkuus jää piiloon ja hyödyntämättä perheeseen kasautuvan huono-osaisuuden vuoksi. 

Toivon ja pidän tärkeänä panostuksia monialaiseen oppilashuoltotyöhön, laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, toisen asteen koulutuksen keskeyttämisen ehkäisyyn ja lapsiköyhyyden vähentämiseen. Universaali ja laadukas varhaiskasvatus ehkäisee ylisukupolvista huono-osaisuutta. Tutkimuksen mukaan matalista sosioekonomisista asemista tulevat lapset hyötyvät eniten varhaiskasvatuksesta. Huono-osaisuuden ylisukupolvisten ketjujen katkaisemisessa on oleellista toisen asteen tutkinto. Tavoitteena tulee olla, että mahdollisimman moni suorittaa toisen asteen tutkinnon, koska se on monesti ehto työllistymiselle ja vakaalle työmarkkina-asemalle. Työmarkkinoiden ulkopuolella olevien sekä perhe-etuuksien riittävä taso on turvattava, jotta voidaan ehkäistä lapsiperheiden köyhyyttä ja viimesijaisen toimeentulotuen tarvetta. Inhimillisestä näkökulmasta huono-osaisuutta tulee torjua mahdollisimman varhain. Kuitenkin tekeillä olevan tutkimuksemme mukaan myös myöhemmillä interventioilla on merkitystä. Ei ole koskaan liian myöhäistä turvata nuoren toisen asteen tutkinnon suorittaminen. 

Näen erityisen tärkeänä, että sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja opetusalan ammattilaiset vahvistavat köyhistä ja huono-osaisista perheistä tulevien lasten ja nuorten uskoa koulutuksen hyötyihin. Heidän tulisi auttaa lapsia ja nuoria luottamaan kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa onnistua. Ammattilaisten tulisi tehdä näkyväksi ylisukupolviset ketjut ja osoittaa, että niiden katkaiseminen on mahdollista. Toivon, että vaihtoehtoisia tulevaisuudenkuvia rakennetaan yhdessä lasten ja nuorten kanssa.