Opiskelijavalinnan tulokset 2016
Turun yliopiston opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu hakijoiden nähtäville valtakunnallisessa opintopolku.fi-verkkopalvelussa.
Turun yliopiston opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu hakijoiden nähtäville valtakunnallisessa opintopolku.fi-verkkopalvelussa.
Lontoon eläintieteellinen seura, Zoological Society of London, palkitsi Turun yliopiston akatemiaprofessori Virpi Lummaan menestyksekkäästä tutkimuksesta eläintieteen parissa.
Turun yliopiston eläinmuseon tutkimusryhmä oli mukana kansainvälisessä hankkeessa, jonka aikana Väli- ja Etelä-Amerikasta kuvattiin 11 tieteelle uutta loispistiäislajia. Jokaiselle uudelle lajille on kehittynyt pään takaosaan erikoinen niskasuojus, joka mahdollisesti suojaa pistiäisiä petojen hyökkäyksiä vastaan.
Väli- ja Etelä-Amerikasta löytyi tieteelle uusia pistiäislajeja, joille on kehittynyt erikoinen niskasuojus.
Tiedekunnat järjestävät yhteiset juhlat valmistuneilleen. Publiikki on akateeminen juhla, jonka perinteet ulottuvat 1600-luvulle.
Turun yliopiston fysiikan ja tähtitieteen laitoksen tutkijat ovat osoittaneet yhdessä italialaisten kollegojensa kanssa, että useat kvanttisovellukset mahdollistavaa kvanttilomittumista on mahdotonta testata ilman systeemin täyttä tuntemusta. Tulokset julkaistiin arvostetussa Physical Review Letters -lehdessä.
Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen laitekeskus on uudistanut voimakkaasti laitekantaansa. Keskukseen voi tutustua avoimissa ovissa torstaina 2.6., ja sen jälkeen teemaan pureudutaan kaikille avoimilla asiantuntijaluennoilla.
Bruker Avance III 400 NMR-spektrometrin magneetti ja laitekeskuksen tutkijoita vasemmalta erikoistutkija Jari Sinkkonen, post-doc tutkija Aino Alanne, tohtorikoulutettava Tahereh Jafari ja projektitutkija Johanna Salo.
Suomen Akatemian biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta julkaisi akatemiahankkeiden, akatemiatutkijoiden ja tutkijatohtoreiden rahoituspäätöksensä 24.5. Turun yliopisto sai rahoituksen neljälle akatemiahankkeelle, yhdelle akatemiatutkijalle ja kolmelle tutkijatohtorille.
Kansainvälinen tutkijaryhmä havaitsi, että Andromedan tähdistössä sijaitsevan jättiläistähden pinnalla olevat pilkut sijaitsevat aivan eri leveyspiireillä kuin auringonpilkut, jotka ovat aina lähellä Auringon päiväntasaajaa.
Suurin osa koirien kohtaamista kyynpuremista tapahtuu keväällä. Asia paljastuu Turun yliopiston tutkijatohtori Pälvi Salon laajassa kyselytutkimuksessa. Yhä useammin kyyn purema koira päätyy eläinlääkärin hoidettavaksi.