Päivikki ja Sakari Sohlbergin Säätiöltä tukea tutkimukselle
Päivikki ja Sakari Sohlbergin Säätiö jakaa tänä vuonna apurahoina yhteensä 1 524 000 euroa. Yhteensä tukea saa 48 tutkimusta ja 46 sosiaalista hanketta eri puolilta Suomea.
Päivikki ja Sakari Sohlbergin Säätiö jakaa tänä vuonna apurahoina yhteensä 1 524 000 euroa. Yhteensä tukea saa 48 tutkimusta ja 46 sosiaalista hanketta eri puolilta Suomea.
Miltä näyttävät Turun yliopiston opiskelijan aakkoset? Seuraa #OpiskelijanAakkoset-kampanjaa – ja auta meitä laittamaan opiskelijaelämän olennaisimmat asiat aakkosjärjestykseen.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on jakanut noin 3,6 miljoonaa euroa terveystutkimukseen vuodelle 2015. Suurimmat rahoitukset myönnettiin vakavien mielenterveyshäiriöiden, verenpaineen ja sairaalakaasu Xenonin tutkijoille.
Turun yliopiston asiantuntijat tekevät yhteistyötä vietnamilaisen Hanoi University of Science and Technologyn ja University of Danangin opetushenkilökunnan kanssa yliopiston yrittäjyyskoulutuksen kehittämiseksi.
Suomen laajin tiedetapahtuma kerää koolle asiantuntijoita joka puolelta Suomea.
Turun yliopiston kirjasto uudistaa organisaatiotaan ja samalla kirjastojen nimet muuttuvat.
Uutuusteos ”Seili – Saaristomeren tutkimusta 50 vuotta” on luettavissa myös netissä. Painettuna Turun yliopiston merentutkimuksen historian esittelevä teos ei ole myynnissä.
Turun yliopiston dosentti, anestesiologi Markku Salonen esittelee Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa tammikuun ajan matkakuvia maasta. Näyttely on osa Salosen 60-vuotisjuhlaa. Valokuvaus on kulkenut Salosen elämässä mukana noin 50 vuotta.
Opiskelukaupungin valinta perustuu enenevässä määrin ”kokonaispakettiin”. Se muodostuu kaupungin, yliopiston ja yksittäisten oppiaineiden imagosta sekä laadukkaasta asuntotarjonnasta. Näin toteaa Turun yliopiston erikoistutkija Helka Kalliomäki tuoreessa kaupunkitutkimuksen tutkimuskatsauksessa.
Akatemia on julkistanut uudet tutkimusinfrastruktuurihankkeiden rahoituspäätökset. Turun yliopistosta rahoitusta saa neljä tutkimusinfrastruktuuria.