Hakutulokset
Mediakutsu: Akateemisen hiphop-tutkimuksen symposium Turun yliopistossa 5.–6.10.2017
Hiphop Suomessa: Suuntaukset ja sukupolvet -tutkimusverkosto, Turun yliopiston musiikkitieteen oppiaine, ja International Institute for Popular Culture (IIPC) järjestävät kansainvälisen, monitieteisen Hip Hop Ecologies and Politics -symposiumin. Symposiumissa kuullaan ajankohtaisia esitelmiä sekä suomalaisilta että kansainvälisiltä hiphop-tutkijoilta muun muassa Pohjoismaista ja Pohjois-Amerikasta. Median edustajat ovat tervetulleita tapahtumaan!
Kutsu mediatilaisuuteen: Pehmeästi poliittinen Handmade Politics -näyttely Turkuun
Käsityön keinoin esille tuotava aktivismi, craftimism, nostetaan esille turkulaisessa Galleria Titanikissa elokuun aikana. Näyttely on osa Turun yliopistossa väitelleen, nykyisin Melbournen yliopistossa tutkijana työskentelevän Katve-Kaisa Kontturin tutkimusprojektia.
Kertomuksen ja kulttuurisen muistin tutkijat kokoontuvat Turussa 4.-6. kesäkuuta
Kansainvälinen Ethics of Storytelling: Historical Imagination in Contemporary Literature, Media and Visual Arts -konferenssi tuo kesäkuun alussa Turkuun noin 120 tutkijaa eri puolilta maailmaa. Konferenssin yhteydessä julkistetaan uuden tieteidenvälisen tutkimuskeskuksen perustaminen.
Italian asepalveluksen vapaaehtoiset naiset olivat kaukana fasistien naiskuvasta (Väitös: Gianluca Schiavo, 13.12.2014, italia)
Italian fasististen asevoimien vapaaehtoiset naiset esiintyivät isänmaanystävinä ja vähättelivät sitoutumisensa ideologisia juuria. Turun yliopistossa väittelevä Gianluca Schiavo kartoitti tutkimuksessaan naisten asepalvelusta Italian sosiaalisessa tasavallassa.
Kulttuuri näyttää suuntaa Kulttuurikampus Turun webinaarissa 10.5.2021
Kulttuurikampus Turku järjestää maanantaina 10.5. webinaarin, jossa hankkeen yhteistyökumppanit esittelevät sen tavoitteita ja suunnitelmia. Kulttuuri näyttää suuntaa -webinaarissa kuullaan myös kommenttipuheenvuoroja kolmen eri kulttuuritapahtuman toimijoilta. Maanantaiaamupäivän webinaari päättyy Turun konservatorion ja musiikkiopiston lounaskonserttiin.
Väittelijä toi Spinozan käsityksen ymmärryksen parantamisesta nykypäivään (Väitös: MA Daryl de Bruyn, 18.10.2014, filosofia)
Daryl de Bruyn toteaa filosofian alan väitöskirjassaan, että Spinozan käsityksellä ymmärryksen parantamisesta on selvästi käytännöllinen ja eettinen tavoite.
Markkinointi- ja media-alan huippuosaaja Alex Nieminen aloittaa työelämäprofessorina Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa
MA (Master of Arts) Alex Nieminen on nimitetty työelämäprofessoriksi Turun kauppakorkeakouluun 1.8.2023 alkaen. Nieminen vahvistaa markkinoinnin ja erityisesti markkinointiviestinnän osaamista Turun yliopistossa, sekä lisää yhteistyötä markkinoinnin opetuksen ja käytännön työelämän välillä.
"Narrative Warfare: Storytelling, Experientiality and Memory in the Era of a New World Order" - osallistu seminaariin 25.5.
Ymmärtääksemme, miten Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on ylipäätään mahdollinen, on tärkeää tarkastella, millaista kerronnallisesti välittynyttä todellisuuskuvaa, historiakäsitystä ja kansallista identiteettiä venäläinen valtionmedia on tuottanut ja ylläpitänyt vuosikausia. Kulttuurinen muisti ja yhteiskunnan muutos -temaattisen kokonaisuuden järjestämässä seminaarissa keskustellaan kertomuksilla käytävästä sodankäynnistä.
Uutuuskirja tarjoaa uuden tulkinnan suomalaisesta televisiosta 1970- ja 1980-luvuilla
Kirja osoittaa, että MTV jakoi saman eetoksen kuin Yle – yhtiöiden huomattavista eroista huolimatta.