Promootiopuheet 2015

Arvoisa rehtori, arvoisat kunniatohtorit, promoottorit ja promovendit, distinguished Honorary Doctors, Ladies and Gentlemen, hyvät kutsuvieraat.

This evening we will begin our three-day academic celebrations – our Ceremonial Conferment of Doctoral Degrees that has the longest history of the cities of Finland going back to the 1640’s – to the early days of the Academy of Turku. When the University of Turku was founded in the 1920’s those old ceremonies were revived, and the first Ceremonial Conferment of Doctoral Degrees in the University of Turku was held in 1927 and the first Sword Sharpening Ceremony in 1965. In the Ceremonial Conferment proceedings, academic traditions represent continuity and a bond between today’s science and higher education and old European cultural heritage.

Henkilökohtainen tieteellinen saavutus, tohtorin tutkinto, antaa meille mahdollisuuden osallistua perinteikkääseen akateemiseen juhlaan, tohtoripromootioon. Tässä kolmipäiväisessä juhlassa meidät vihitään tohtoreiksi ja saamme akateemiset tunnusmerkkimme: Tohtorin hatun ja miekan. Tohtorinhattu on vapauden merkki ja samalla merkki siitä, että sen kantaja on saavuttanut kansalaisoikeuden tieteen tasavallassa. Tänään juhlittava miekka puolestaan on hengen aseen vertauskuva, jota tiedemies ja -nainen tarvitsee taistelussa sen puolesta, minkä hän on tutkinut todeksi, oikeaksi ja hyväksi. Näiden huomenna Konserttitalolla vastaanotettavien akateemisten symboleiden kanssa me nuoret tohtorit laskeudumme akateemisessa juhlakulkueessa alas Aninkaisten mäkeä Suomen lipuin koristellun Aurasillan yli Tuomiokirkolle. Myöhemmin illalla nautimme päivällisen Turun linnassa akateemisine puheineen, sieltä siirrymme tanssiaisiin perinteikkääseen VPK:n taloon. Siellä kuulemme aamun sarastaessa puheen auringolle. Seuraavana päivänä jatkamme vielä purjehtien Naantaliin.

The Ceremonial Conferment of Doctoral Degrees is held today in a year which has several national anniversaries. This year we celebrate the 150th anniversary of the birth of the great Finnish composer Jean Sibelius. The national epic of the Finns, Kalevala, written by Elias Lönnrot celebrate today its 180th anniversary. This year we also celebrate the 150th anniversary of the national artist Akseli Gallen-Kallela. Gallen-Kallela is special person to every doctor as he has designed the sword, the national Finnish civilian sword, which we are going to sharpen this evening. Last but not least, this year we also celebrate our own University’s 95th anniversary. We should be proud that today we can write our names in the history together with these great occasions.

Tänään juhlittava miekka muistuttaa meitä maamme itsenäisyydestä, onhan maatamme usein puolustettu itsenäisyystaisteluissa miekoin ja asein. Kun huomenna kannamme tänään teroitettavia miekkoja lanteillamme, muistuttakoon se meitä historiastamme ja johdattakoon se samalla meidät kohti tulevaa tieteen erilaisilla urapoluilla. Olkaamme ylpeitä tohtorin tutkinnostamme, omasta korkeatasoisesta yliopistostamme ja akateemisten juhlien perinteestä, johon me tänä vuonna saamme kaivertaa omat nimemme.

On behalf of the organizing committee of this Ceremonial Conferment of Doctoral Degrees, I wish you all warmly welcome. Let us raise our glasses to salute the beginning of our academic celebrations – our ways of moving forward with traditions! 
 

Herra rehtori, distinguished Doctors honoris causa, arvoisat kunniatohtorit ja tohtorikollegat, hyvät naiset ja herrat!
 
Kun kohta astun tahkon ääreen, tartun miekkaan ja valmistaudun promootiomenojen ensimmäiseen juhlavaan koitokseen, teen sen hilpein mielin.
 
Miten voisi toisin ollakaan, kun katson teitä, kohtalotovereitani täällä tiedon ja sivistyksen talossa, jota ei olisi rakennettu ilman vapaiden kansalaisten ponnistusta ja luottamusta kaltaisiimme jo lähes vuosisata sitten. Useimpina päivinä näissä huoneissa ollaan arkisessa työssä. Näin pitääkin olla, mutta tänään on juhlailta – meille, jotka kuitenkin aika harvoin näin monelta tieteenalalta kokoonnumme yhteen samassa paikassa ja samaan aikaan. Onhan paljon sellaistakin, mikä erottaa meitä – historian, hyvinvoinnin tai vaikka hammaslääketieteen tutkijaa. Mutta nyt edessämme on yhteinen tehtävä, ensi näkemältä ehkä epätavallinen, mutta todelliselta merkitykseltään tärkeä.
 
Ajattelin, että hetkellinen asemani täällä yläviistossa velvoittaa sanomaan sellaista, jolla olisi erityistä merkitystä juuri nyt, ja vielä seuraavien juhlallisten päivien kuluessa. Siksi en mitenkään voi hukata tilaisuutta lausua jotain tohtorin ja miekankantajan hyveistä ja velvollisuuksista. Olemmehan etuoikeutettuja, ja onnekkaitakin: olemme kulkeneet kivistä mutta palkitsevaa sivistyksen polkua pitkälle, meitä on vuoroin kannustettu, vuoroin epäilty, ja kaiken jälkeen olemme löytäneet perille – emme kuitenkaan sinne, missä kaikki olisi valmista, vaan ikään kuin vilkkaalle torille, jolta näkee pitkälle avaraan maailmaan, ja jolta valitsemme oman seuramme ja paikkamme.
 
Sivistyksen torilla meitä ohjaa paitsi viisaus, myös kohtuuden ja kärsivällisyyden hyveet. Me tohtoreiksi vihittävät olemme saavuttaneet paljon, muttemme yksin, vaan ohjauksessa ja yhteisessä työssä muiden tieteen periaatteisiin ja arvoon uskovien kanssa. Tohtorin miekka on vertauskuvallinen merkki arvovallasta, joka on hillittyä mutta vahvaa. Se on hankittu työllä, joka ei tunne oikoteitä. Se on koeteltua ja tiedeyhteisön hyväksymää. Tohtorin arvovaltaa ei voi ostaa, vaatia tai saada ansiotta.

Omalla matkallani tänne minua kannusti erityisesti ohjaajani, poliittisen historian nyttemmin täysinpalvellut professori Timo Soikkanen. Historiantutkijan ammatti-identiteetilleni uskollisena tutustuin arkistoihin, ja huomasin että myös ohjaajani on saanut puhua miekalle tovi minua ennen, laskelmieni mukaan tarkalleen kaksikymmentäyhdeksän vuotta ja kuusi päivää sitten. Haluan mainita jotain hänen puheenvuorostaan, koska näin mielestäni kirkastuu tohtorin miekan merkitys ja arvo.
 
Toisin kuin sotilas tai viranhaltija, tohtori ei kanna miekkaansa merkkinä auktoriteetista. Professori Soikkanen on väsymättä muistuttanut oppilailleen, että yliopistossa argumentti voittaa auktoriteetin. Tämä on tietenkin ihanne, joka voi toteutua vain osittain, mutta voimasuhteet ovat näin sanottaessa silti oikein päin, niin täällä kuin yhteiskunnassa laajemminkin. Mikä tahansa auktoriteetti voi murtua ja valta vaihtua nopeastikin, mutta vahvaa argumenttia ei voi korvata suosikilla tai kumota määräyksellä. Argumentin voi yrittää vaientaa, mutta se väistyy vain vielä vahvemman ja kirkkaamman tieltä.
 
Tohtorin miekka ei siis edusta tai turvaa esivaltaa. Mutta vaikka miekka ei kohta alkavan käsittelyn jälkeenkään liene paras mahdollinen väline päällekarkaajan tai muun vastustajan nitistämiseen, ei tästä totuuden ja tiedon arvovaltaa symboloivasta esineestä liene haittaakaan, kun tavoittelemme rohkeutta, Aristoteleen kardinaalihyveistä jalointa. Me nimittäin tarvitsemme juuri tietoa vastustaessamme pelkoa, tuota vihollisista kavalinta ja ehkä arkisinta. Luotan nimittäin siihen, mitä roomalainen valtiomies ja taiteilija Lucius Annaeus Seneca, myös Seneca nuorempana tunnettu, kirjoitti: pelko johtuu tietämättömyydestä. Missä sivistys saa sijaa, sieltä pelko pakenee, ja oikeudenmukaisuus voittaa. Siksi, kun nyt katson miekkojen rivejä, ja meitä jotka niitä kohta kannamme, ajattelen: mitä kalliimpaa, työskennellen hankittua, voisimmekaan kantaa mukanamme, kuin tietoa!
 
Miekka paitsi rohkaisee, myös velvoittaa meitä. Emmehän saa unohtaa, että vaikka tärkeintä on olla vapaa niin kansalaisena kuin tiedon vallan käyttäjänä, ajattelun vapaus on vasta alku, ja yksinään riittämätön. Vapaata tiedettä velvoittaa vastuu ohjata ajattelu epäilyksettä kohti tuntematonta, raivata vielä kulkematon polku, kohdata ylittämättömät esteet. Kun nyt jatkamme työtämme yliopistoissa ja muualla yhteiskunnassa tutkijoina, opettajina, asiantuntijoina, saamme ohjata myös muita valitsemaan ja rajaamaan. Velvoitteemme ohjata, tehdä päätöksiä ja valintoja koetellun arvovallan turvin ilman määräysten suojaa tai pakkovaltaa, on riemukas velvollisuus, ja siksi tartun nyt odottavaan tehtävääni iloisena.
 
Dear honorary doctors, as I now look at these rows of swords, and at us who will soon symbolically sharpen them, and carry them tomorrow, I think about the virtues that we strive for, and the noble duties that bind us. We young doctors of this University are inspired by your example of lives and careers both in and out of academia. I’ve just spoken briefly about the virtues of temperance, fortitude and justice, and the responsibilities that come with the prestige of our titles. What I most of all wish to share about responsibility, however, are the thoughts of another who has inspired me, an American professor and man of words, and stories – the late David Foster Wallace.
 
In a now-famous commencement speech ten years ago, Wallace reminded us about the bond between responsibility and freedom. In his words, “the really important kind of freedom involves attention, and awareness, and discipline”. And to me, personally, this is very important:  that learning how to think actually means learning how to exercise control over how and what we think. It’s about making choices on what we pay attention to and to choose how we construct meaning from experience. Because, ultimately, this is not only something we need to achieve ourselves. We must also pass this on to other minds, bright and young, to those we supervise, teach or otherwise lead. And as we take the role of a mentor, or a leader, we do so with joy, knowing that our standing is not founded on some irresistible authority, but rather on an agreement of a critical academic community that has decided to equip us with the doctor’s sword to remind us of our responsibilities.
 
Hyvät ystävät, kun kohta vertauskuvallisesti teroitan miekkani, kun lasken sen kohti tahkoa, mutten silti anna kiven ja terän todella ottaa mittaa toisistaan, ajattelen esimerkin voimaa.
 
Ajattelen meidät tänne kantanutta tiedeyhteisöä, ja ajatuksen vapaan lennon ohjaamista kirkkauteen, korkeammalle.
 
Kiitos! Thank you!
 

Rehtorin tervehdys, rehtori Kalervo Väänänen

Arvoisa rehtori, kunniatohtorit, promovendit, hyvät naiset ja herrat
Distinguished honorary doctors, ladies and gentlemen

Ehkä ei ainakaan näin elokuvatutkijan näkökulmasta ole kovin yllättävää miksi tohtoriksi väittely on niin harvinainen aihepiiri elokuvissa. Tapahtumathan eivät välttämättä ole kovin räiskyviä, henkilöhahmot saattavat esiintyä vähän jäykästi ja lopputulos on yleensä ennalta arvattava.

’PhD Comics’-sarjakuvasta valkokankaalle versonut, Caltechin kampukselle sijoittuva PHD-Movie (2014), ja tuloillaan oleva PHD-Movie 2 (2015) kyllä sivuavat teemaa, mutta niissäkin aihepiiri on kiinni opiskelussa, joka vasta johtaa väitöstilaisuuteen. Lisäksi näissä esimerkeissä kirjaimet PHD tarkoittavat myös ”piled higher and deeper”, eli tämänkaltaiset elokuvat käsittelevät aihettaan huumorin keinoin, siis vastoin todellisuutta.

Muutenkin, esimerkiksi professori-aiheiset elokuvat tuntuvat jostain kumman syystä aina sisältävän otsikoissaan lisämääritteitä kuten ’pähkähullu’ tai ’hajamielinen’. Edellistä ovat esittäneet niin Jerry Lewis kuin Eddie Murphy ja jälkimmäistä taas muiden muassa Robin Williams.

Mutta edes kotimaisen Turhapuro-elokuvien sarjan yli kahdenkymmenen elokuvan pitkässä jatkumossa, sen toisessa osassa nimeltään Professori Uuno D. G. Turhapuro (1975), ei puututa lainkaan Uunon tohtorinväitökseen – kenties juuri siksi, ettei sellaista tapahtunut. Siitä huolimatta elokuvan tarinassa Uunosta tulee, kuten hän itse sen ilmaisee, ”sosiologisen laitoksen professori” – ei kylläkään Turun vaan Tampereen yliopistoon.

Tosin se, kuten kaikki muutkin toimet, joihin Uuno elämässään on ryhtynyt, osoittautuu hyvin määräaikaiseksi. Uuno tuskin edes ehtii kunnolla suunnitella Pirkkalan koululaitokseen kaavailemaansa kasviopin opetussuunnitelmauudistusta. Sinänsä tuon uudistuksen perusta kyllä kuulostaa edelleen jotenkin tutulta. Siinähän ideana oli tehostaa huippuosaamista profiloitumalla pelkästään kukkien väreihin, eritoten punaiseen. Spede-huumorin ystäviä saattaa puhutella myös se, että sosiologia tässä elokuvassa samastetaan nimenomaan kasviopin kanssa.

Myöskään promootio ei ole tavanomainen aihe elokuvissa, vaikka väitöstilaisuuteen verrattuna meno täällä onkin jo huomattavasti sähäkämpää ja spektaakkelin ainekset lähes käsin kosketeltavissa läsnä. Tässä suhteessa on tosin ainakin yksi merkittävä poikkeus ja siihen on aihetta tarkentaa katse hieman pitempään. Kyse on tietysti Ingmar Bergmanin ohjaamasta elokuvasta Mansikkapaikka (Smultronstället, Wild Strawberries, Ruotsi 1957). Vaikkamatka Uunosta Ingmar Bergmaniin saattaa vaikuttaa – ja ilmeisen syystäkin – turhan pitkältä purolta, löytyy yhteydelle myös julkilausuttu kosketuskohta. Ilmoittaahan Uuno edellä mainitun elokuvan kuluessa ryhtyvänsä yhteistyöhön eläinaiheisen mammuttielokuvan merkeissä juuri Ingemar (sic!) Bergman-nimisen ohjaajan kanssa.

Mansikkapaikan kehystarinassa sen päähenkilö, lääketieteen tohtori Eberhard Isak Borg ajaa autolla Tukholman kodistaan Etelä-Ruotsiin. Hänen tarkoituksenaan on osallistua Lundin yliopistossa promootioon ja tulla vihityksi riemutohtoriksi. Tämä tapahtuma elokuvan loppupuolella sitten myös toteutuu. Borgin matka ja sen syy ovat kuitenkin vasta kehikko. Olennaisin sisältö ovat ne tapahtumat, muistot ja unet, jotka tuleva doctor jubilaris matkansa aikana kokee. Niiden ilmapiiriä puolestaan leimaa alakuloinen epäilys siitä, että eletyn elämän kuluessa moni tärkeä asia kenties sittenkin jäi käsittelemättä.

Kalvavan tunteen vastapainona on nostalginen muisto menneisyyden onnelasta, jota edustaa lapsuuden kesäpaikka. Isak Borgin matka on näin ollen myös mentaalinen matka menneisyyteen. Roolin elokuvassa näyttelee Victor Sjöström. Kolmisenkymmentä vuotta aikaisemmin hän oli tullut tunnetuksi Mauritz Stillerin ja Carl Theodor Dreyerin ohella suurena pohjoismaisena elokuvantekijänä esimerkiksi sellaisista elokuvista kuin Körkarlen (Ajomies, 1921).

Yhteistyö Bergmanin ja Sjöströmin kesken ei ollut ongelmatonta – ainakaan Bergmanin itsensä kertoman mukaan. Muistelmateoksessaan Laterna magica (1987) hän kirjoittaa muun muassa seuraavasti: ”Victor oli väsynyt ja sairasteli, hänen työskentelyynsä liittyi monenlaisia varauksia. Minun oli mm. luvattava, että hän pääsi joka päivä kotiin tavaksi tulleen viskigroginsa ääreen täsmälleen puoli viideksi.”

Mansikkapaikan valmistumisen jälkeen antamassaan haastattelussa (ja myöhemmin muutamassa muussakin yhteydessä) Bergman on todennut, että kaikkein eniten hänen omaan ajatteluunsa vaikuttanut teos on ollut Eino Kailan kirja Persoonallisuus (1934), joka oli ilmestynyt ruotsiksi jo 30-luvulla. Jo sitä, että kyseessä on nimenomaan Eino Kaila, voi pitää merkityksellisenä asiana meille suomalaisille, vaikka ei menisikään väittämään, että Bergmanin elokuvataide on pohjimmiltaan siis sekin Suomen lahja Ruotsille.

Erityisesti meille sen voi kuitenkin ajatella merkityksellisenä siksi, että Eino Kailahan oli Turun yliopiston ensimmäinen filosofian professori käytännössä koko 1920-luvun ajan. Kailan edellä mainittu teos, Persoonallisuus, puolestaan oli idullaan jo tuon vuosikymmenen alussa julkaistuissa artikkeleissa, kuten laajassa tekstissä otsikolla ”Sielunelämä biologisena ilmiönä”. Persoonallisuus-teosta voi siis pitää Kailan Turun kauden keskeisenä tuotoksena – huolimatta siitä, että Kailan Turun aikaa on tulkittu sekä ”syrjätaipaleeksi” että ”älyllisesti kuolettavaksi eristyneisyydeksi suomalaisessa provinssiyliopistossa”, kuten Georg Henrik von Wright on esittänyt.

1920-luku, Victor Sjöström sekä Eino Kaila; Bergmanin elokuva 1950-luvulta ja Turhapuro 1970-luvulta; Turun yliopisto ja tohtoripromootio. Nämä kaikki esimerkit kytkeytyvät toisiinsa kuvitteellisista ja faktisista tapahtumista koostuvaksi verkostoksi, jota tässä tilaisuudessa olen kutonut näkyviin. Ehkä kyse voisi olla juuri sellaisesta monistisen maailmankuvan synteesistä, josta Kaila-tutkijat ovat esittäneet hänen unelmoineen.

Eino Kailan Valittujen teosten toisen osan (1992) esisanoissa Ilkka Niiniluoto kertoo, miten Kailan oli luennoidessaan tapana hyödyntää draamantajuaan. Hän asteli luentosalin ikkunoiden ääreen, kääntyi katsomaan ulos kaukaisuuteen ja huudahti: ”Kerro minulle maailma, mikä sinä oikein olet!” Tällaisen huudahduksen voi hyvin kuvitella myös Isak Borgin suuhun Bergmanin elokuvassa.

Persoonallisuus -teoksen pohdinnat yhtäältä tarpeen käsitteestä ja ihmismielen rakentuneisuudesta biologisen, henkisen ja syvähenkisen kerrostumiin, ovat ainakin Bergman-tutkija Paisley Livingstonin mukaan juuri sitä sisältöä, joka on helppo tunnistaa elokuvaohjaajan teoksista. ’Syvähenkisen elämän’ teemaa niin Kaila kirjoittajana kuin Bergman elokuvantekijänä ovat tahoillaan tuon tuosta käsitelleet. Ja sitä paitsi onhan heidän välillään myös konkreettinen kosketuskohta, työ teatterin parissa.

Toki Kailan persoonallisuusteorian voi tulkita raadolliseksi: inhimillinen järjenvastaisuus on keskeinen voima, joka ohjaa päätelmien muodostamista. Tarpeet ratkaisevat, eivät niinkään arvot ja ihanteet. Esityksellisen lisäpiirteen tällainen tulkinta kuitenkin saa näkökulmasta, jossa maailmankuvaa peilataan Bergmanin tapaan kysymällä, mikä oikeastaan on se selittämätön jokin, joka opastaa esimerkiksi Mansikkapaikan Isak Borgia?

Omakohtaisen kokemuksensa kautta Bergman lopulta huomaa tilanteen merkityksen, kun hän jatkaa muistelmissaan seuraavaan tapaan: ”Vasta paljon myöhemmin oivalsin, että Victorin näyttelemä teatteri ja lupaukseni grogista puoli viiden merkeissä ja hänen vanhan miehen äreytensä olivat vain hillitöntä pelkoa siitä, että hän ei yltäisi kyllin hyvään suoritukseen, että hän olisi liian väsynyt tai liian huonossa vireessä tai vain liian lahjaton.” Ongelma siis pelkistyi kykenemättömyyteen ja erilaisiin yrityksiin kamppailla sen aiheuttamaa pelkoa vastaan. Promootioon matkalla olevan roolihahmon pinnan alle tällainen tulkinta tuo kiinnostavasti inhimillisen lisävirityksen.  

I have been referring to Ingmar Bergman’s famous film Wild Strawberries for a reason. Isak Borg, the protagonist of this film, is on his way to become a Jubilee, or, Golden Doctor at the University of Lund. Most of the film covers his trip, not just to Lund but to his memories and dreams, too. The role of Borg is played by an older, but equally distinguished Swedish film director, Victor Sjöström. In many scenes his face conveys poignantly the feelings of unease and anxiety. But at the end, the event of confirmation becomes almost a cleansing ritual with which, it seems, he manages to put his distressing past behind.

The intention here is not to suggest that Borg’s character might be a prototypical figure for a would-be Jubilee, Honorary, or any Doctor. Nevertheless, he might be seen as an embodiment of a very human aspect of academic reality: the agony caused by emotions obtaining their energy from triggering us to think that we are not good and talented enough. Though, here and now this particular event should be about everything not related to these kinds of emotions.

Dear distinguished honorary doctors. Your work belongs to highly valued research and significance in diversified topics and areas of life. University of Turku is very honored to have collaborators of your level. The university congratulates you for your achievements and hopes that the co-operation with you, your research teams and the University of Turku will be equally productive also in the future.

Promootio on tapahtuma, jossa kykenemättömyyden pelosta ei tarvitse kärsiä. Kaikki se mitä kukin on saanut aikaan, on ollut tämän tilaisuuden kannalta riittävä teko. On kyetty toteuttamaan jotakin sellaista, josta tämä tilaisuus kaikkineen on osoituksena. Nyt on aika juhlia! Nyt on aika nauttia siitä, että odotukset ovat täyttyneet, työt eivät ole vain kelvanneet vaan ne on myös hyviksi havaittu, ja tehdyt suoritukset saavat asialliset aineelliset merkkinsä. Sillä, mitä vertauksen syvässä hengessä voisi kutsua puoli viiden grogiksi, onkin tänään aivan erityinen merkityksensä.

Arvoisat tohtorit, promovendit. Olette saavuttaneet opinnoissanne tärkeän merkkipaalun – tohtorin arvon. Toivottavasti intonne ja innostuksenne tutkimustyöhön säilyy myös vastaisuudessa, ja toivottavasti niin akateeminen yhteisö kuin yhteiskunta muutoinkin todistaa monin tavoin teitä tarvitsevansa. Lämpimät onnittelut omasta ja Turun yliopiston puolesta.

1. Kor. 12: 12-13, 20-27

T.S. Eliotin näytelmä Murha katedraalissa sijoittuu 1100-luvun Englantiin. Siinä on kohtaus, jossa arkkipiispa Thomas Becket on muutamien pappien kanssa Canterburyn katedraalissa. Arkkipiispalla on ollut ristiriitoja kuningas Henrik II:n kanssa. Kuninkaan miehet lähestyvät katedraalia. Uhka leijuu ilmassa. Papit ovat epävarmoja ja hädissään. He huutavat: - Teljetkää ovet! Teljetkää ovet!

Vastaavia ääniä kuuluu toisinaan nykypäivänkin kirkossa. Uhka eivät ole kuninkaan miehet, vaan kulttuurin ja elämäntavan muutos. Sen edessä koetaan epävarmuutta ja nousee tarve puolustautua ja sanoa: - Teljetkää ovet!

Näin ei tapahdu vain kirkossa. Missä tahansa yhteisössä, ehkä tiedeyhteisössäkin, voi syntyä houkutus kääntyä sisäänpäin ja sulkeutua oman maailmansa sisään.

Tällä hetkellä vastaavaa esiintyy myös kansallisessa katsannossa. Talouden epävarmuuden, epämääräisen uhan ja hallitsemattoman muutoksen kokemuksen keskellä nousee halu suojautua ja turvata oma tilanne: - Teljetkää ovet, älkää päästäkö tänne ketä tahansa. 

Mitä suurempi on epävarmuus ja turvattomuuden kokemus, sitä suurempi on myös ulkopuolelle jäämisen pelko ja sitä haavoittavampaa on ovien taakse jääminen. Tällä hetkellä moni on kokenut, sekä omassa maassamme työelämän porteilla että eurooppalaisessa katsannossa vaikkapa Välimeren rannalla, että kaikki ovet tahtovat sulkeutua edessä. Ihmisen kysymykseksi tulee, kuulunko ollenkaan ihmisten joukkoon ja joudunko kantamaan sivuun jäämisen ja kelpaamattomuuden häpeää.

T.S. Eliotin näytelmässä papit siis ryhtyvät telkeämään ovia. He haluavat puolustaa itseään, omaa maailmaansa ja sitä, mikä on heille tärkeää. Se on inhimillinen reaktio.

Mutta arkkipiispa puuttuu asiaan. Hän sanoo lujasti ja määrätietoisesti: - Poistakaa teljet! Avatkaa ovet selälleen! Kristuksen kirkon ovien on oltava auki, vaikka vihollisillekin. Hän sanoo näin tietäen, että se voi koitua hänen kohtalokseen, niin kuin lopulta koituikin.

Kristuksen kirkon ovien on oltava auki. Se on radikaali viesti. Se rikkoo sisäpuolisuuden ja ulkopuolisuuden rajat. Se murtaa viholliskuvia ja asetelman, jossa ulkopuolella ovat ”ne”, täällä ”me”. Viesti kumpuaa kirkon uskon ytimestä. Ketään ei saa sulkea ulkopuolelle.

Se on sama viesti, jonka apostoli Paavali julistaa äsken kuullussa tekstissä. Paavali käyttää metaforaa ihmisruumiista. ”Jäseniä on monta, kun taas ruumis on yksi. Ei silmä voi sanoa kädelle: ’Minä en tarvitse sinua’, eikä liioin pää jaloille: ’Minä en tarvitse teitä’.”  Vielä Paavali korostaa, että kaikkein heikoimmille jäsenille on annettava suurin kunnia.

Kun akateemisen juhlan keskellä astutte avoimista ovista kirkkoon, teitä vastassa on tämä viesti.  Täällä on ovi auki siihen, mitä elämä on kun sitä katsotaan perimmäisessä katsannossa, Jumalan todellisuutta vasten. Siinä valossa ei näy sisäpuolisia ja ulkopuolisia. Näkyy vain ihmisiä, mittaamattoman arvokkaita Jumalan luomia, joissa kussakin Jumalan antama elämä toteutuu erityisellä tavalla.

Valaistus on armollinen ja rohkaiseva. Samalla kun iloitaan saavutuksista niin kuin tänään, viesti kuuluu, että ihmistä viime kädessä ei arvioida sen perusteella, mitä hän on saavuttanut, ei osaamisen tai menestyksen perusteella, ei sen perusteella, kykeneekö olemaan riittävän aktiivinen ja omaksumaan koko ajan uutta tietoa. Tässä tehottomuus, sosiaalinen kömpelyys, väsymys ja mielen hajanaisuus eivät sulje ulkopuolelle eikä niitä tarvitse peittää.  

Today you arrived in the church as an academia, a community of arts and sciences. By doing so, you brought with you that what is quintessential for the identity of the scientific community: a creative, critical thinking. The church doors must be open for this as well; for questioning, for new ways to see and for complete freedom to think. If the doors are closed to these quintessential qualities of the scientific work, the life inside the world of faith becomes closed, narrow and introvert. This in turn may turn into silencing, religious violence and exclusion, where dialogue with God is replaced by the defense of norms and doctrines.

The doors must be open, not only inwards but also outwards. The light shining here gives different view to all life, including the world of arts and sciences. In this light the ultimate goal of science and creative critical thinking is not to produce economic success, to meet produce targets or enhance competitiveness, even if these have been the criteria based on which the society and universities have been assessed recently. In this light, the ultimate goal is to defend the God-given life and to serve it especially where it is most frail.

Kirkon ovet ovat auki. Niistä te tulitte tänne juhlan keskellä, pysähdytte hetkeksi ja lähdette samoista avoimista ovista jatkamaan tehtäviänne. Toivon että täältä kantautuu arkeenne ja tehtäviinne, olivatpa ne tiedeyhteisössä tai muussa yhteydessä, viesti, joka kannustaa rohkeaan kaiken elämän puolustamiseen ja määrätietoiseen asettumiseen niiden rinnalle, jotka ovat jääneet ulkopuolelle tai pelkäävät sitä.

Elämän puolustamisessa tieteen maailma ja uskon maailma voivat toimia yhdessä ja rinnakkain. Se on sitä tärkeämpää, mitä enemmän näkyy se, että kyltymätön hyväksikäyttö uhkaa kaikkea elämää. Ajattelen esimerkiksi sitä sanomaa, joka juuri nyt tulee ilmastotutkijoilta ja monilta muilta luonnontieteilijöiltä ympäristötutkimuksessa. Tunnistan siinä samaa kaihtelemattomuutta kuin Vanhan Testamentin profeetoilla. Profeetat asettivat ympäröivän todellisuuden Jumalan tahtoa vasten ja paljastivat sen, mikä särki Jumalan tarkoittaman elämän. Ilmastotutkijat toimivat nyt samoin. Heidän viestinsä on tämän päivän profeetallinen viesti. Kirkon viesti Jumalan luoman elämän puolesta ei ole erilainen. Päinvastoin, kun ovet ovat auki, kirkko voi kaikupohjana näiden profeettojen huudolle.

Kristuksen kirkon ovien on oltava auki, molempiin suuntiin, niitä ei tule sulkea sisäpuolelta eikä ulkopuolelta.

Kristus ei jaa ihmisiä sisäpuolisiin ja ulkopuolisiin. ”Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja yksi jäsen saa kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa.”  
 

Hyvät promovoidut tohtorit ja kunniatohtorit, arvoisat juhlavieraat.

Dear Doctors and Honorary Doctors, Ladies and Gentlemen.

Olemme edenneet osittain keskiajalta peräisin olleen promootioperinteen mukaisissa juhlallisuuksissa promootiopäivällisille. Turun linnan jyhkeät seinät saavat jälleen kerran todistaa akateemisen perinteen jatkumista Turun yliopistossa, joka jatkaa vanhinta akateemista perinnettä puhtaimmillaan Suomessa. Päivän promootioaktin, akateemisen kulkueen ja jumalanpalveluksen myötä olemme nyt aloittamassa promootiopäivällistä, jonka ohjelma tulee noudattamaan myös perinteistä kaavaa, ja mikä tärkeintä, Turun linnan atmosfääri tulee aivan varmasti jälleen kerran vapauttamaan meidät riemuisaan keskusteluun, jonka myötä siirrymme myöhemmin tanssiaisiin ja huomenna vielä promootiopurjehdukselle.

Academic history of Turku is not only in the stones of buildings in the old city of Turku. History is also here. The massive walls of the Turku Castle will again bear witness to the continuation of an academic tradition. The castle atmosphere awaits to inspire and cultivate jubilant discussion. Afterwards, we will conclude the evening with a ceremonial ball. May I propose a toast for the academic history in Turku and especially for this evening!

Ladies and Gentlemen, the historic hallways of the King and Queen and Rector of the University of Turku are waiting for us. Please, follow me.

Arvoisa rehtori, hyvät juhlavieraat

Turun yliopiston kasvattina ja yliopiston Normaalikoulun luokanlehtorina pidän erittäin suurena kunniana saada pitää tämä juhlapuhe yliopistolle ja tieteelle, ja tarkastella korkeinta tieteellistä opetusta antavan ja tutkimusta tekevän instituution toimintaa kolmesta eri näkökulmasta: lasten, maahanmuuttajien ja valtaväestön.

Kymmenvuotiaat kolmasluokkalaiset oppilaani tietävät, että ”yliopistossa opiskellaan lukion jälkeen työtä varten”, että voisi ”tulla ammattilaiseksi”, ja ”sitä tarvitaan siihen että ihmiset tietäisivät enemmän esimerkiksi eläimistä”. Yliopiston harjoittelukoulun oppilaina heille on selvää, että ”yliopistossa opiskellaan opettajaksi”, ja se on ”paikka, josta Norssiin tulee harjoittelijoita”. Monella tulevaisuuden unelma-ammatti onkin sellainen, jonka yliopisto-opinnot mahdollistavat: opettaja, diplomi-insinööri ja eläin-, hammas- tai lastenlääkäri.

Distinguished honorary doctors, ladies and gentlemen

The Teacher Training School of Turku University has been called one of the most multicultural and multilingual schools in Finland since the majority of learners have other than Finnish background. Particularly children coming from these immigrant families place significant value on education and the opportunities it presents for their future. As Nelson Mandela has said:

Education is the most powerful weapon which you can use to change the world.

Finland has become and continues to be increasingly multicultural, and the University of Turku, as a trailblazer in Finland, has acknowledged this trend not only by providing teacher education in such an environment, but also by organising pedagogical studies for immigrants qualifying them as teachers for the Finnish educational context since 2011. These teachers, as well as our multilingual, multicultural children, can be perceived as a marked resource and asset for the future of schooling and society. Education and knowledge is open for everyone. John F. Kennedy has said that

the goal of education is the advancement of knowledge and the dissemination of truth.

Tämä periaate toteutui Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhdessä toukokuun alussa toistamiseen järjestämässä Tieteen päivät - tapahtumassa, joka tavoitti tuhansia ihmisiä ja realisoi hienolla tavalla Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan kansallisen tiedeviestinnän Tiede kuuluu kaikille -toimenpideohjelmaa. Yliopistojen tehtävänä on opettamisen ja tutkimuksen ohella myös yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen edistäminen. Yleistajuinen ja osallistava tiedeviestintä tekee tiedettä laajalle yleisölle tunnetuksi avoimen tieteen periaatteiden mukaisesti. Tutkijoiden jalkautuminen kaupunkikuvaan ja kouluihin, demonstraatiot sekä lyhyet Science Slam -esitelmät herättivät niin lapsissa kuin aikuisissa kiinnostusta tiedettä ja tutkimusta kohtaan katsomuksen ”Anna tieteen yllättää” mukaan. Ken tietää, kuinka monta tulevaisuuden tieteentekijää oli seuraamassa erilaisia tapahtumia?

Children’s University, Lasten yliopisto, is an educational, scientific operational model established by the University of Turku in 2008 which has been adopted by other Finnish universities. Lectures and summer camps are organised for 7-10-year-old children interested in science under the banner of the Children’s University. This year’s lectures include topics such as Amazing Water and What Are Little Stars Made of? Appropriately, while children are engaged with scientific matters, their parents are stored in a mom and dad day care centre (äiti- ja isiparkki). The events have been rapidly booked up which reveals how popular they are.

Turun yliopisto toteuttaakin mottoaan ”Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle” monitahoisesti ja huomioiden kiitettävästi erilaisia ihmisryhmiä, erityisesti lapsia, jotka ovat tulevaisuuden tieteentekijöitä. Ehdotan siis, että kohotamme maljan yliopistolle ja tieteelle. Ladies and gentlemen, I proudly propose a toast for the university and science.
 

Yliopiston vastaus, rehtori Kalervo Väänänen

Kunnioitetut promoottorit, hyvät naiset ja herrat!

Tänään on suuren ja ansaitun juhlan aika. Tänään on myös meidän tuoreiden tohtoreiden aika muistaa ja kiittää teitä arvoisat promoottorit, ohjaajamme, jotka väsymättä ja määrätietoisesti olette luotsanneet meitä kohti suurta päämäärää: väitöskirjan valmistumista.

Me uudet tohtorit olemme tehneet tutkimustamme suomalaisen yliopistosektorin rakennemuutoksen paineissa. Organisaatioita on järjestetty uudelleen, rahoitusta on kiristetty, tehokkuus- ja kansainvälistymisvaatimukset ovat voimistuneet, tohtoreiden määrästä on puhttu kriittiseen sävyyn ja tutkijakoulutettavien asemaa laitoksilla on koettu tarpeelliseksi muuttaa. Myös ohjaajien työ on epäilemättä käynyt alati vaativammaksi tehokkuus- ja laatuvaatimusten kasvaessa ja byrokratian lisääntyessä. Pelkkä tieteeseen keskittyminen ei enää riitä, vaan tutkimusta pitää osata myydä rahoituksen varmistamiseksi.

Tässä tilanteessa on mielestäni erityisen tärkeää kiinnittää huomiota suomalaisen tutkijakoulutuksen vahvuuksiin. Niitä sillä nimittäin kansainvälisesti katsottuna on. Jokaisessa oppiaineessa ja laitoksella on tietenkin oma kulttuurinsa, ohjaajia ja ohjattavia on erilaisia. Lisäksi me uudet tohtorit olemme tehneet tutkimustamme hyvin erilaisista lähtökohdista ja erilaisin tavoittein. Toiset ovat kuuluneet tutkijakouluihin ja edenneet tutkijan uralla ohjuksen lailla. Toiset ovat tehneet tutkimustaan muun työn ja velvoitteiden ohessa. Toiset ovat kuuluneet tutkijaryhmään, toiset taas puurtaneet tutkimuksensa parissa yksin.

Oman kokemukseni perusteella suomalaisen tutkijakoulutuksen kivijalka on kuitenkin tasa-arvoinen ohjaajan ja ohjattavan suhde, jossa väitöskirjan tekijälle annetaan sekä vapautta että vastuuta työssään. Tutkijakoulutuksen luonnetta kuvastaa mielestäni oman ohjaajani taannoinen tutkijanuraani koskenut toteamus. Hän kuulemma ajatteli katsovansa ”oppiiko se uimaan” kuunnellessaan uuden jatko-opiskelijan ensimmäisiä tutkimussuunnitelmayritelmiä joitakin vuosia sitten. Ohjaajani ovi on kuitenkin aina ollut auki, hän on tukenut, lukenut, kirjoittanut lausuntoja, auttanut verkostoitumaan ja osoittanut luottamusta antamalla vaativia ja mielekkäitä tehtäviä laitoksella.

Toisin kuin monissa muissa maissa, suomalaisiin tutkijakoulutettaviin ei suhtauduta niinkään opiskelijoina kuin työssään oppivina tutkijanalkuina, joilla on arvostettu asema laitoksillaan. Heille annetaan vastuuta ja heidän työpanokseensa luotetaan. Väitänkin, nyt kun kerran väittämisen makuun olen päässyt, että suomalainen tutkijakoulutus tuottaa valmiita, itsenäisiä ja verkostoituneita tutkijoita, joille on kysyntää kansainvälisillä työmarkkinoilla. Tutkijakoulutusta kehitettäessä tätä perustaa on syytä vaalia myös jatkossa suomalaisen tutkimuksen ja tieteen tulevaisuuden turvaamiseksi.

Te, kunnioitetut promoottorit olette ohjanneet ja kannustaneet meitä tuoreita tohtoreita työssämme. Olette luoneet sille edellytykset ja tukeneet etenemistämme tutkijoiksi tieteen kivikkoisella polulla. Se on vienyt korvaamatonta aikaanne, mutta toivottavasti myös tuottanut lukuisia antoisia hetkiä. Te olette esimerkillänne opettaneet uutta tutkijasukupolvea, joka tulevaisuudessa toivottavasti siirtää oppinsa eteenpäin.

During the recent years, we young doctors have spent many nights agonising over our research. Without a doubt, we have also entertained our more experienced colleagues by complaining how hard our lives are with so little time and so many responsibilities. You, our esteemed promoters, have been patient in listening to our worries. You have also reminded us that in scholar’s career, doctoral dissertation is usually the first and the last opportunity to immerse oneself in research. In fact, I believe you now. I am also sure that in a couple of years, the memories of the countless hours in the archives will grow much sweeter.

Today, we young doctors are lucky to have the chance to thank you, our esteemed promoters, for guidance, words of encouragement and your contribution in the successful completion of our dissertations. You, our esteemed promoters, have also provided us with an excellent tool kit for our future careers, may they be in science or elsewhere. I am sure that for each one of us young doctors, the dissertation has been a memorable and, in some way or another, a life-changing experience.

Haluan esittää teille, arvoisat promoottorit, vastavihittyjen tohtoreiden kunnioittavat kiitokset ja kehotan kaikkia uusia tohtoreita nousemaan ja kohottamaan maljan promoottoreiden kunniaksi.  
 

Our esteemed honorary doctors, arvoisat nuoret tohtorit, ladies and gentlemen, hyvät naiset ja herrat

Minulle on uskottu mieluisa tehtävä vastata nuoren valtiotieteen tohtorin Heli Leppälän meille promoottoreille osoitettuun puheeseen.  Samalla haluan onnitella kaikkia teitä tänään Turun yliopistossa juhlittavia nuoria tohtoreita niin omasta kuin kaikkien promoottoreiden ja työtänne ohjanneiden kollegoiden puolesta tästä merkittävästä saavutuksesta.

Siinä sivussa onnittelen myös tänään vihittyjä kunniatohtoreita saavutuksistanne, mutta ei siitä sen enempää, sillä teille on ohjelmassa varattu aivan oma puhe.

Heli Leppälä kuvasi puheessaan varsin osuvasti aloittelevan tutkijan hapuilevia ensiaskelia – tai tässä tapauksessa ehkä paremminkin räpiköintiä uudessa elementissä. Uinnissa ei tietääkseni voi suorittaa tohtorin tutkintoa, mutta muita akateemisen oloisia titteleitä on uimakandidaatista maisteriin ja priimusmaisteriin asti. Niiden saavuttamiseksi pitää osoittaa hallitsevansa tietyt taidot muun muassa uintimatkan, sukellusten ja hyppyjen osalta. Uintioppaita voi lukea vaikka kuinka paljon, mutta uimaan oppii vain uimalla. Näinhän se menee tutkijakoulutuksessakin: väitöskirjan lisäksi pitää substanssiosaamisen lisäksi olla monenmoisia metodisia, tieteenfilosofisia ja muita taitoja, mutta tutkijaksi oppii lopulta vain tutkimustyötä tekemällä.

Polku ajatuksesta suorittaa tohtorin tutkintoon johtavat jatko-opinnot määränpään saavuttamiseen on kuitenkin usein pitkä ja mutkikas. Se jotos on myös vaatinut monenlaista uhrautumista niin teiltä itseltänne kuin läheisiltännekin. Matkan varrella on varmasti tullut vastaan myös monia risteyksiä, joiden kohdalla ei ole voinut ennakkoon tietää, mihin valinnat johtavat. Onko tullut valittua oikea – tai edes kulkukelpoinen - reitti, vai onko päätynyt pitkälle, yksinäiselle korpivaellukselle, jolta paluu kohdetta kohti on osoittautunut yllättävän hankalaksi?

Väitöstyössä on useita valinnan paikkoja, joissa epävarmuus valinnan seurauksista saattaa olla suuri. Juuri näissä paikoissa korostuu promoottorien rooli, jossa toivon mukaan viisaat valinnat jouduttavat menoa ja tekevät etenemisestä mielekkään ja henkisesti antoisan. Mutta ei ohjaajillakaan ole kaikkiin tilanteisiin tarkkaa tiekarttaa antaa; joskus ollaan sellaisilla selkosilla, ettei kelvollista opasta oikein ole edes saatavilla, tai navigaattori on muuten vaan jäänyt päivittämättä.

Riippumatta tehdyn matkan pituudesta, reittivalinnoista tai matkan aikana käytetyistä menopeleistä, hyvä matkaseura on aivan olennainen osa onnistunutta taivalta. Tarkoitan tällä paitsi promoottoreita eli työnne ohjaajia, myös muita kanssamatkustajia, eli kaikkia niitä oman yksikön ja laajemman tiedeyhteisön jäseniä, joiden kanssa olette voineet vaihtaa matkakuulumisia, vertailla reittivalintoja ja kokemuksia erilaisten etenemistapojen hyvistä ja huonoista puolista. Tämä yhteys luo parhaimmillaan erinomaisen pohjan myös tulevien tehtävien menestykselliseen hoitamiseen, olivatpa ne sitten akateemisia tai muita tehtäviä.

Yhä useamman tohtorin työtehtävät löytyvätkin jatkossa yliopistojen ulkopuolelta. Tähän vaikuttaa paitsi jatkuvasti lisääntynyt tohtoreiden määrä, myös yliopistojen yhä tiukentuva talouskehys. Juuri tällä viikolla saimme kuulla, että uudessa hallitusohjelmassa monien muiden leikkaustoimien lisäksi koulutuksesta ollaan supistamassa merkittävästi, ja esimerkiksi maisterien tuotantoa oltaisiin leikkaamassa jopa viidenneksellä.

Kuluneen sadan vuoden aikana Suomi on noussut takapajuisesta maasta yhdeksi maailman vauraimmista. Vai mitä sanotte tästä: talouden mittareilla olimme vuosisata sitten samaan tsaarivaltaan kuuluneiden Keski-Aasian alueiden – tai nykyisten ”stanien” - tasolla.  Tähän huimaan kehitykseen on vaikuttanut moni asia, mutta koulutuksen ja tutkimuksen merkitys on siinä ollut aivan keskeinen. Havainnollistan tätä seuraavasti: kun vanhempani syntyivät 1910-luvun lopulla, ylioppilaita valmistui vuodessa reilusti alle tuhat. Kun vanhempani 1930-luvun lopulla kirjoittivat ylioppilaaksi, kolmesta silloisesta yliopistosta maistereita ei valmistunut lähellekään tuhatta. Näistä yliopistoistahan kaksi oli Turussa, ja se kolmaskin Turusta kotoisin. Korkeakoulu- nimisiä paikkoja ei tässä nyt lasketa.

Vertailun vuoksi: tuhannen tohtorin raja rikkoutui 1990-luvun loppupuolella. Viime vuonna (2014) tohtoreita tuli 1 869 ja ylemmän korkeakoulututkinnon suoritti 14 920 henkeä. Jotta maisterien määrä säilyisi samalla tasolla hallituksen nyt esittämien leikkausten jälkeen, tulee jatkossa varmaan lukuun lisätä myös kaikki uimamaisterit.

For young – or at least recently graduated – doctors, whom we are celebrating here today, it is important to keep up with the research frontier that you have become acquainted with in your respective fields. In your future endeavours, be they within or without academia, it is also desirable that you apply your skills and energy to problems that are relevant to society at large. But it is not always easy to judge the degree of relevancy of what one is doing, especially if one measures it only from the academic meritation point-of-view. It is, therefore, essential to disseminate the findings and results of one’s work through suitable channels towards relevant stakeholders, whoever and wherever they may be. And it is perhaps even more important to get and use the feed-back from those stakeholders to push the frontier of relevant research further.

Dear guests, please join me and my fellow promoters in a toast for the newly promoted doctors. Congratulations and good luck to all of you, both in your professional and personal life.
 

Distinguished doctores honores causa, Ladies and Gentleman
 
It’s is my great pleasure to congratulate the 12 new honorary doctors that the University of Turku has chosen to promote. Honorary doctorate is the greatest appreciation that our university can give to an individual. Today, highly distinguished men and women who have served our university and society have received this degree. The recipients are leaders in their own fields and their careers serve as examples to the younger generations. 
 
It is especially notable that the new honorary doctors come from so many different countries. From Sweden, Denmark, Germany, Netherlands, Italy, United States and Japan.  These choices show our university’s role in the international research community. The time has passed when research was made in ivory towers. Today enduring commitment to academic collaboration between universities as well as reaching out to the wider society are a necessity.
 
When I have travelled around the world I have found that still not many people have heard of our great town of Turku and the university. Still fewer are able to place the town on a map or eventually find their way here thorough the thick forests and many lakes. Therefore, in addition to their contributions to science I would also like to express my feelings of astonishment for their excellent orienteering skills.
 
As you all know, the reason we chose to live in this remote part of the world is that we Finns find ourselves most comfortable when we can go about our business unnoticed and when the spotlight is diverted away from us. But today I would like to encourage everyone to show our gratefulness to these excellent foreign researchers who have found us and unselfishly devoted their time, effort and knowledge to the service of our university.
 
Ladies and gentleman, let’s us raise a toast to the distinguished honorary doctors! Live long and prosper!

Dr. Tuominen, distinguished members of the faculties and administration of Turku, fellow honorary doctors and guests:   

It is a distinct privilege to be asked, on behalf of the twelve honorary doctors in 2015, to respond to the thoughtful and much appreciated comments directed at us. This wonderful honor and the memories of participating in this week’s venerable ceremonial conferment has been a very moving experience for me, which I am sure I will treasure the rest of my life.  I was thrilled and humbled to have been contacted by Professor Jaakko Ossa, the Master of Ceremonies of this event, and to be have been able to accept the University’s invitation to share in this distinct honor.  I am sure my fellow Honorary Doctors share those feelings.

Several years ago, I came to Turku as an examiner of a PhD candidate’s dissertation defence.  At that time, as now, I was impressed by the strong and ancient traditions which marked the oral examination process and the celebration that followed.  Coming from a country with a very short history to inform its academic ceremonies, I admire the attention to detail in the university of Turku’s remarkable traditions and rituals which will weave the fabric of indelible memories to be enjoyed for many  years to come.   Meeting the other 2015 Honorary Doctors from diverse academic and governmental careers and cultures and sharing with them our collective positive experiences this week, has been one of the most rewarding and enlightening aspects of this week’s activities. 

A major advantage of such festivities at highly respected large universities, such as Turku, is the opportunity to mingle with scholars from other faculties, sharing life experience and philosophies through extensive interactions which are not possible in usual working life.  As scholars with intensely focused areas of expertise, we tend to compartmentalize, communicating with others in the same field, often in the specialized language of that field, risking a narrowed perspective on what is important or relevant in life and in our academic pursuit of knowledge and truth. This week, with its new interdisciplinary friendships and shared experiences, has been a welcome departure from that compartmentalization, confirming for me the valuable contributions of a university to the life experience of students who will be challenged by the ever-evolving complexity of living in today’s rapidly changing world.   It underscores the important role of universities in helping to develop broad knowledge and the skills of di
verse disciplines, which will serve as a guide in the necessity of adapting to changing lifestyles and to assimilating into new cultures of all kinds, academic, religious, philosophic, or political.

I am sure my fellow honorary degree recipients share my gratitude for being permitted the opportunity to participate in this unique and enriching experience, absorbing the significance of these historical traditions passed down by generations of committed scholars. Thank you!
 

Arvoisat nuoret tohtorit, hyvät juhlavieraat/ Distinguished young doctors, ladies and gentlemen

Haluan onnitella teitä jokaista nuorta tohtoria tänään! Teidät on promovoitu, olette siirtymässä uuteen uravaiheeseen ja teillä on lupa käyttää Turun yliopiston tohtorin tunnuksia.  Tunnukset ovat luonnollisesti akateemisia, mutta niillä saattaa olla muutakin merkitystä. Esimerkiksi äiti tai isä, jolla on totuuden puolustamiseen tarkoitettu miekka, ei voi olla kovin huono kasvattaja. 

A Doctoral degree is the highest individual academic degree, internationally acknowledged and respected. The etymology of the word 'doctor' refers to a teacher, to an authority on a subject. This origin is still illustrative. I  hope that the university has given you the best possible instruments for an authority on research and science. This may not be self-evident, because there are many alternatives available to young doctors in modern society.
 
Young doctors have many privileges, I refer to three of them.
 
The first of these privileges is to generate something new. You are not expected to stay in old!  You will undoubtedly develop something we cannot even conceive; new fields of knowledge, even new disciplines, and new opportunities for humanity. All great discoveries in history started with innovative human beings–so why wouldn't you be next?
 
Young doctors also have the privilege of conquering the world. Many of you have–as part of your doctoral studies–established international networks. Or, at least, your supervisors should offered them to you. Today, the international post doc-period is easier than before: we know the universities, the world is easier to reach – and it's possible to combine a career with family life. Still, even today, the international post doc-period can be more difficult for female doctors to arrange.
 
You also have the privilege of sharing your expertise. Soon  –sooner than you expect–you will notice that, in a research team, you are the person advising younger researchers, sharing your knowledge. Sharing tends to make life happier: having knowledge to yourself is not a delight, but sharing it with a group is.  Just enjoy this delight.
 
Hyvät kuulijat, nuorella tohtorilla on paljon mahdollisuuksia.  En sano   –edes tänä juhlailtana-   että kaikki mahdollisuudet olisivat helppoja tai ettei tule  vastoinkäymisiä. Tapaatte jopa ikäviä ihmisiä. Osaavat tutkijat kuitenkin löytävät hyviä partnereita ja hyvien partnerien kanssa myös tutkimuksen taloudelliset mahdollisuudet paranevat. Unohtakaa siis mahdolliset ikävät ihmiset matkanne varrella ja keskittykää rakentamaan iloisten tutkijoiden maailma, jossa myös seuraava sukupolvi viihtyy. Tutkimus on hauskaa ja jännittävää.  
I would also advise you to take care of yourselves. I love to read detective stories, they are actually inspiring many researchers.  A famous Belgian policeman, Hercule Poirot, using his intelligence and observations, solves the most puzzling mysteries. His most important method for finding an explanation is to ”refresh his brain”, “the little grey cells”, since according to him, you can't get your thoughts structured otherwise.  A night like this could function as a chance to refresh your brains –and who knows, maybe tomorrow morning, or perhaps more realistically, on Monday, you will find your thoughts and your future reorganised.
 
Ladies and gentlemen! I propose a toast to all young doctors, to their achievements today, and to their success and well-being in the future!
 
Hyvät naiset ja herrat, kohottakaamme malja nuorille tohtoreille ja heidän tulevaisuudelleen!

Arvoisa professori Helena Leino-Kilpi, arvoisat juhlavieraat!

Distinguished Professor Helena Leino-Kilpi, ladies and gentlemen!

Nuorten tohtorien puolesta kiitän teitä, professori, kauniista, kannustavista ja oivaltavista sanoistanne.

Meidät nuoret (tai ainakin tuoreehkot) tohtorit on tosiaan nyt vihitty varsin syvällisesti osaksi akateemista maailmaa – ja jo tässä vaiheessa iltaa oppineisuuden symbolit alkavat vaikuttaa hieman raskailta. Ajatuksena tietysti kuitenkin on, että ainakin hatulle tulee käyttöä jatkossakin, varsin mieluisissa, juhlavissa yhteyksissä. Sen sijaan en ole aivan varma siitä, mitä ajattelen miekasta totuuden puolustamisen välineenä – miekkaperinne taitaakin juontaa juurensa ajalta ennen sanonnan ”kynä on miekkaa mahtavampi ”( La plume est plus forte que l'épée) suosituksi tulemista. Kynä, vallankin sulkakynä, olisi kyllä mukavampi asuste!

From a young doctor’s viewpoint, gaining the degree could be described with a familiar metaphor: it is as if a huge weight had been lifted off our shoulders. But at the same time, the responsibilities professor Leino-Kilpi mentioned seem to form a new kind of baggage. In addition, there is the study, the doctoral thesis itself: as the process of writing one’s thesis takes several years, it is inevitable that the result seems to incorporate a great deal of what we actually and essentially are – there have been times when I have had to remind myself that I am not my thesis; however it has been received, I am much more than my doctoral thesis.

Puhuitte myös nuorten tohtorien oikeuksista – uuden luominen, uusien kysymysten asettaminen, älyllinen uteliaisuus ja niin edelleen. Antiikintutkijan ja vielä laajemmin humanistin näkökulmasta minun täytyy muotoilla ajatusta laajemmaksi, ihmiskunnan historiaa käsittäväksi. On nimittäin onnellista, että elämme yhteiskunnassa, jossa me olemme saaneet saavuttaa korkean oppiarvon, sillä yhteiskunnan – sivilisaation – korkein päämäärä on pysyä sivistyneenä. Tämä merkitsee yhtäläisesti tietoisuutta menneestä, vastuuta tästä hetkestä ja pyrkimystä parempaan huomiseen – näiden ajatusten tulisi vaikuttaa elämän kaikilla osa-alueilla.

Olemme tänä iltana osa monisatavuotista perinnettä – mutta tutkijoina ja opettajina olemme osa monituhatvuotista perinnettä. Oman oppialani syntysanat lausuttiin 200-luvun alkupuolella ennen ajanlaskun alkua Egyptin kreikkalaisessa Aleksandriassa, lääketieteen edustajat viitannevat mieluiten noin 150 vuotta aiemmin eläneeseen Hippokrateeseen – varsin monen muunkin oppialan edustaja voi pitää vaikkapa Aristotelesta tai jotakuta muuta kreikkalaista filosofia tieteellisenä kantaisänään. 

So we have the degrees in our pockets, we are wearing the fine hats, we are even equipped with arms – yet, the constant proving of one’s worth is still there, and, if one is to continue on an academic career, is not likely to go away any time soon.

Sitä suuremmalla syyllä otan ilolla vastaan neuvonne, hyvä professori Leino-Kilpi – ja Hercule Poirot – ”aivojen ulkoiluttamisesta”.

And now, ladies and gentlemen, let this glorious event continue! I, for my part, propose a toast to spring, both as we find it outdoors at the moment – just turning into summer in full bloom – but also as a symbol of fresh ideas and creating new while understanding that the seeds of new growth have been planted by earlier generations! Vīvat, crēscat, flōreat!
 

Rakkaat kumppanimme, arvoisat juhlavieraat,

Teitä kumppaneita on erilaisia, on miehiä ja naisia, on puolisoita ja avopuolisoita, on ehkä ex-puolisoita tai tulevia puolisoita. Näistä viimeksi mainituista olen kuullut käytettävän myös modernia nimitystä ”nyxä". Tämä puhe on osoitettu juuri teille kaikille kumppaneille, jotka olette nyt täällä tänään paikanpäällä vierellämme, jakamassa pitkän väitösprojektin arvokkaan huipennuksen – tohtoripromootiotilaisuuden kaikkine ainutlaatuisine akateemisine juhlallisuuksineen.

Meillä jokaisella on oma käsitys siitä, mitkä asiat ovat todella tavoiteltavan arvoisia, sellaisia, joita haluamme saavuttaa vaikka se olisikin työlästä, haastavaa ja vaativaa. Emme olisi tänään täällä, jos olisimme asettaneet omaksi tavoitteeksemme jotain sellaista, joka olisi helposti jokaisen saavutettavissa. Kumppanuus ja sen säilyttäminen on myös aika ajoin työlästä, haastavaa ja vaativaa. Kumppanuuden vaaliminen edellyttää puolin ja toisin toisen huomioon ottamista, välittämistä ja rakkautta. ystävällisiä sanoja, pieniä huomion osoituksia, kehumista, kannustusta ja rakkauden eleitä. Intensiivinen tutkimusjakso on haasteellinen parisuhteelle. Jos parisuhde - tuo kumppanuus on kuitenkin onnistunut kestämään koko tutkimukseen kuluneen ajan karikkoineen, on se mielestäni osoitus siitä, että tuo kumppanuus-suhde on ollut, tosiaankin, todella arvokasta ja tavoiteltavaa.

Kumppanini - puolisoni, on ollut myöntyväinen ja suostunut moniin vaivalloisiinkin asioihin, joka on johtunut tutkimuksestani. Omasta projektistani, joka ei ole edes suoranaisesti hyödyntänyt perheeni hyvinvointia, vaan ennemminkin vaikeuttanut sen arjen pyörittämistä. Oma puolisoni on myös joutunut hyväksymään esimerkiksi avioliittolain 2 §:ässä oikeutetun irtiottoni työelämästä tutkimuksenteon ajaksi. Lainkohdan mukaan puolisoilla kun on oikeus itse päättää osallistumisestaan ansiotyöhön sekä yhteiskunnalliseen ja muuhun toimintaan perheen ulkopuolella. Lisäksi tukenani on ollut saman lain 46 §, jossa säädetään siitä, että puolisot ovat velvollisia elättämään toisiaan kykynsä mukaan. Olen siis saanut myös ruokaa ja yösijan.

Näissä olosuhteissa vähintä mitä voin tässä vaiheessa tehdä on esittää julkinen kiitos puolisolleni ja myös teille kaikille kumppaneille. Kiitos siitä, että olette olleet mukana kanssamme, kun me nuoret tohtorit olemme kulkeneet tutkimustyön moniportaista ja vaihtelevaa polkua ylä- ja alamäkineen, epätoivon ja onnistumisen hetkineen. Kiitos kärsivällisyydestä ja rehellisen kritiikin esittämisestä. Kiitos puoliso siitä, että opettelit laittamaan ruokaa ja että kannustit juuri silloin kuin sitä tarvitsin. Kiitos, että sain toteuttaa unelmani.

Dear Spouses, Ladies and Gentlemen,

It is with sincere gratitude and appreciation that I thank you all spouses, for everything you have done to assist us, young doctors, perhaps in the most ambitious endeavor of our career thus far.  You understood our interests and passions exactly, in part because, we did our best to share them with you. I know that we could not have completed our projects without the support of you, our dear unbelievably supportive spouses.  You took care of the family while we worked late. You encouraged us and expressed confidence in our abilities when we could only do the opposite. Thank you for sharing this academic journey with us. This sunny day has been full of excitement and happiness, thank you for sharing this special moment with us.

Rakkaat promovoitujen tohtoreiden kumppanit ja juhlavieraat

May I propose a toast to the well-being of our dear spouses!

Kohotan maljan rakkaille kumppaneillemme!

Arvoisa aurinko.
Koska tämä puhe on sinulle
ja vietämme iltaa sarastavassa Suomen suvessa
on se kunniaksesi yhtä lyhyt
kuin Lapin kesä.
 
Juhlayömme viimeiset hetket ovat koittaneet ja
muistutat meitä hennosti kajastavilla säteilläsi huomispäivästä.
Olemme tänään juhlimisesta juopuneet
ja unohtaneet hetkeksi akateemiset murheemme.
Mutta tämäkin ilta on lyhyt
kuten Lapin kesä.
 
Huomenna tuoreet tohtorinhattumme eivät enää korista päätämme.
Kuohuviinillä hiotut miekkamme laitamme takaisin tuppeen.
Palaamme koreilemattomina kammioihimme
murehtimaan hallituksen leikkauslistoja ja
kirjoittamaan jälleen uusia apurahahakemuksia.
Odottamaan kesää.
 
Siis sallithan meidän vielä tovin
nauttia tästä illasta
ennen kuin hätistät meidät koteihimme kirkkaalla loistollasi.
 
Ja vaikka Lapin kesä onkin lyhyt,
olemme toki kiitollisia sinulle,
että olet aina läsnä,
vaikket talvisena päivänä näykään.
 
Kohottakaamme siis malja nousevalle auringolle!