Vanhojen lainsuomennosten kopiointiperinne oli tunnettua monipuolisempi (Väitös: FM Harri Uusitalo, 14.6.2019, suomen kieli ja suomalais-ugrilainen kielentutkimus)
Turun yliopistossa väittelevä Harri Uusitalo tarkasteli väitöstutkimuksessaan 1600-luvulta peräisin olevaa tekstikokoelmaa, Aitolahden koodeksia, ja erityisesti siihen sisältyvää suomenkielistä lakitekstiä. Aitolahden koodeksin tutkimus valaisee vanhojen lakikäsikirjoitusten kopiointiperinteen lisäksi myös sitä, millä tavalla lakikieli erosi saman aikakauden uskonnollisesta kielestä. Koodeksin kirjoittajaa jäljitettiin rikostutkimuksen keinoin. Uusitalo kirjoitti vaikealukuisen koodeksin lakitekstin helpommin luettavaan muotoon ja lainsuomennos on nyt kaikkien kiinnostuneiden luettavana väitöskirjan liitteenä.
Aitolahden koodeksi on 1600-luvulta peräisin oleva erilaisia tekstejä sisältävä käsikirjoitus, joka on nimetty löytöpaikkansa eli pirkanmaalaisen Aitolahden pitäjän mukaan. Uusitalo selvitti tutkimuksessaan käsikirjoituksen taustaa sekä yleisemmin myös lakitekstien kopiointiperinnettä ja suomalaisen lakikielen kehitystä.
Kuva käsikirjoitusten kopiointiperinteestä monipuolistui
Ensimmäiset suomenkieliset lakikirjat olivat painamattomia käsikirjoituksia, joista kopioitiin käsin uusia kappaleita tarpeen vaatiessa. Ensimmäiset lainsuomentajat olivat kirkonmiehiä 1500-luvun lopussa ja 1600-luvun alussa: Tukholmassa työskennellyt pappi Martinus Olavi ja Kalajoen kirkkoherra Ljungo Thomae. Uusitalon tutkimus osoitti, että Aitolahden koodeksin lakiteksti on harkiten työstetty yhdistelmä sekä Martinuksen että Ljungon lainsuomennoksista.
– Tällaista eri lähteistä kopioitua lakitekstihybridiä ei tunneta toista kappaletta, ja aiemmin onkin ajateltu, että ainoastaan Martinuksen lakikäännös on tullut kopioiduksi laajempaan käyttöön. Martinuksen tekstin kopioita tunnetaan useita, mutta Ljungon tekstistä tunnetaan entuudestaan vain yksi kappale, Uusitalo sanoo.
Tekijän jäljillä
Aitolahden koodeksin lainsuomennoksen kirjoittaja ei ole jättänyt henkilöllisyydestään selvää merkkiä. Aiemmin on ounasteltu, että kirjoittaja saattaisi olla sääksmäkeläissyntyinen lainlukija Hartvig Speitz, koska hän on toisaalla maininnut laatineensa oman suomennoksen lakitekstistä. Uusitalo kuitenkin osoitti, että Speitzin osallisuudesta tekstin syntyyn ei ole selviä viitteitä eikä tekijää voi tunnistaa ja nimetä. Väittelijä hyödynsi tutkimuksessaan samanlaista todennäköisyysasteikkoa, jollaista myös Keskusrikospoliisissa käytetään esimerkiksi tapauksissa, joissa pyritään saamaan selville tuntematon kirjoittaja.
– Asteikko ottaa kantaa siihen, miten suurella todennäköisyydellä kirjoittaja on se, jota kirjoittajaksi epäillään. Tällä tavalla poliisi voi kielentutkijoiden avulla selvittää esimerkiksi uhkauskirjeen kirjoittajaa, mutta menetelmä sopii myös historiallisten tekstiaineistojen tutkimukseen. Nyt ”epäiltynä” oli Hartvig Speitz, mutta tutkimukseni osoittaa hänen olevan ”syytön”, Uusitalo kertoo.
Lakikieli jäi kirjakielen kehityksessä jälkeen
Uusitalo teki tutkimuksessaan kielellistä vertailua tutkimusaineistonsa ja saman aikakauden uskonnollisen kielen välillä. 1600-luvun kirjallisen suomen kielen kiistaton merkkiteos on kieliasultaan hyvin huoliteltu vuonna 1642 julkaistu Biblia, ensimmäinen suomenkielinen kokoraamattu. Tutkimus osoittaa selvästi, että samaa aikakautta edustavan Aitolahden koodeksin lakikielen kirjoitus- ja kieliasu on vakiintumattomampaa.
– 1600-luvun lakikieli jäi uskonnollisen kielen kehityksestä jälkeen, sillä lakitekstit olivat lähinnä yksittäisten henkilöiden laatimia käännöksiä tai niiden kopioita. Sen sijaan Biblian taustalla oli kokonainen työryhmä, jonka jäsenet kiinnittivät huomiota erityisesti kieleen ja kirjoitusasuun, Uusitalo selventää.
***
FM Harri Uusitalo esittää väitöskirjansa Tausta, tekijä ja kieli. Filologinen tutkimus Aitolahden koodeksin lainsuomennoksesta julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 14.6.2019 klo 12.00 (Turun yliopisto, Educarium, Edu3-luentosali, Assistentinkatu 5, Turku).
Vastaväittäjänä toimii dosentti Petri Kallio (Helsingin yliopisto) ja kustoksena emeritaprofessori Kaisa Häkkinen (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on suomen kieli ja suomalais-ugrilainen kielentutkimus.
Väitöskirja on julkaistu sähköisenä
Väittelijän yhteystiedot: htuusi@utu.fi