Käännöstä ei välttämättä tehdä alkukielisestä tekstistä, vaan se voidaan tehdä myös välikielen kautta – tekstistä, joka on jo itsessään käännös. Toisinaan kääntäjä käyttää työssään useita erikielisiä versioita. Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa selvisi, että välikielinen kääntäminen on moniulotteinen, joskus usean toimijan yhteistyönä toteutettava prosessi. Tutkimuksessa selvisi myös, että koneoppiminen tarjoaa kehityskelpoisen apuvälineen välikielisten käännösten tunnistamiseen ja tutkimiseen.
Ivaska tarkasteli väitöstutkimuksessaan vuosina 1952–2004 julkaistuja nykykreikkalaisten romaanien suomennoksia. Väittelijä analysoi 22 teosta, joista 13 oli suomennettu välikielten kautta: kääntäjät olivat suomentaneet romaaneja esimerkiksi niiden englannin-, ranskan-, ruotsin- ja saksankielisistä käännöksistä.
– Suomennoksissa kaikki ei aina ole sitä, miltä päälle päin näyttää. Käännettyjen kirjojen nimiölehdellä ja bibliografisissa tietokannoissa kerrotaan yleensä kääntämiseen liittyviä tietoja kuten kääntäjän nimi, alkuteoksen nimi ja kieli, josta käännös on tehty. Nämä tiedot eivät kuitenkaan aina kerro koko totuutta, Ivaska kertoo.
Esimerkiksi Pandelis Prevelakisin Ikuinen aurinko -romaanin nimiölehdellä on tieto, että suomennos on tehty saksasta. Suomentaja Kyllikki Villan arkistosta löytyvä materiaali paljastaa kuitenkin, että suomentaja käytti lähtöteksteinään myös romaanin tanskankielistä käännöstä sekä kreikankielistä alkuteosta. Suomentajalla oli myös apunaan kreikkaa hyvin osaava henkilö, minkä lisäksi hän kirjoitti kirjailijalle kysyäkseen apua esimerkiksi joidenkin kasvien nimien kääntämiseen.
– Villan ratkaisu kääntää useaa kieliversiota käyttäen ja yhteistyössä kirjailijan ja alkukieltä osaavan henkilön kanssa oli tietoinen päätös, sillä hän ajatteli voivansa näin varmistaa käännöksensä laadun, Ivaska sanoo.
Koneoppiminen avuksi välikielisten suomennosten tunnistamisessa
Koska nimiölehtien ja bibliografioiden tiedot käännösten välikielistä saattavat olla puutteellisia, Ivaska käytti tutkimuksessa koneoppimista välikielisten käännösten tunnistamiseen.
– Tutkimuksessani selvisi, että tietokone pystyi erottamaan suomennetut tekstit alun perin suomeksi kirjoitetuista teksteistä jopa 99 prosentin todennäköisyydellä yksinkertaisesti vertailemalla yleisimpien sanojen esiintymistiheyttä. Tietokone osasi niin ikään niputtaa samasta kielestä tehdyt suomennokset yhteen, Ivaska kertoo.
– Välikielten kautta tehtyjen tekstien kohdalla koneoppimisella meni kuitenkin ajoittain sormi suuhun: toisinaan tietokone veikkasi niitä alkukielestä tehdyiksi, toisinaan välikielestä tehdyiksi – ja joskus aivan jostain muusta kielestä käännetyiksi, Ivaska jatkaa.
Ivaskan tutkimus antaa viitteitä siitä, että tietokoneet voidaan vielä valjastaa välikielisten käännösten tunnistamisen avuksi.
– Tällä hetkellä välikielisen kääntämisen tutkimusta hankaloittaa käännösten tunnistamisen vaikeus. Uusien tunnistamismenetelmien kehittäminen onkin ensisijaisen tärkeää, sillä välikielisiä käännöksiä ei voida tutkia ennen kuin kielet on tunnistettu. Tutkimukseni tulokset koneoppimisen hyödyntämisestä tässä tehtävässä ovat lupaavia, Ivaska sanoo.
– Välikielten kautta kääntämistä kannattaa tutkia, koska välikielten kautta kääntäminen on taloudellista. Lisäksi pieniä kieliä osaavia kääntäjiä voi olla vaikea löytää, ja tähän ongelmaan välikielten kautta kääntäminen tarjoaa oivallisen ratkaisun, Ivaska summa.
***
FM Laura Ivaska esittää väitöskirjansa ”A Mixed-Methods Approach to Indirect Translation: A Case Study of the Finnish Translations of Modern Greek Prose 1952–2004” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa maanantaina 7.12.2020 klo 12. Tilaisuus järjestetään etäyhteyksin.
Vastaväittäjänä toimii professori Alexandra Assis Rosa (Lissabonin yliopisto, Portugali) ja kustoksena professori Outi Paloposki (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on englannin kieli.