Filosofian maisteri Karita Suomalainen tutki Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan yksikön 2. persoonan muotojen käyttöä suomenkielisissä arkikeskusteluissa. Tutkimus osoitti, että yksikön 2. persoonalla voidaan tehdä muutakin kuin viitata puhekumppaniin ja puhutella tätä.
Yksikön 2. persoonaa voidaan suomessa ilmaista pronominilla (esim. sinä, sä, sää, sie), verbinmuodoilla (luet, etsit) ja omistusliitteillä (kirjasi, autos). Näitä muotoja käytetään tyypillisesti viittaamaan keskustelun toiseen osapuoleen, puhekumppaniimme. Erityisesti puhutussa kielessä yksikön 2. persoonan muodoilla on kuitenkin myös muunlaista käyttöä. Karita Suomalainen pureutui väitöskirjassaan siihen, mihin kaikkeen yksikön 2. persoonan muotoja voidaan arkipäivän keskusteluissa käyttää.
– On totta, että yksikön 2. persoonaa käytetään kaikista tavallisimmin viittaamaan kuulijaan. Väitöstutkimuksessani huomasin kuitenkin, että yksikön 2. persoonan muotoja voidaan käyttää myös viittaussuhteiltaan avoimesti eli siten, että niillä ei viitata ainoastaan puhekumppaniimme, vaan laajemmin, Suomalainen toteaa.
– Esimerkiksi lausumassa jos sä nialaset hammastahnaa, sulla menee vatsa sekaisin puhuja voi sinä-muodoilla kuvata yleistettyä kokemusta siitä, mitä tapahtuu kenelle tahansa, joka vahingossa nielee hammastahnaa, Suomalainen havainnollistaa.
Tutkimuksen mukaan yksikön 2. persoona voi lisäksi kiteytyä tiettyihin muodoltaan vakiintuneisiin pikkusanoihin, kuten kato, kuule ja tietsä, joita ei useinkaan käytetä keskustelussa niiden kirjaimellisessa merkityksessä.
– Usein niillä pikemminkin ohjataan vastaanottajan huomiota puheenvuoron keskeiseen sisältöön, Suomalainen sanoo.
Sinä-muodon epätyypillinen käyttö saattaa ärsyttää, mutta sillä on puhekielessä omat tehtävänsä
Suomalaisen tutkimat ilmaukset herättävät toisinaan kielenkäyttäjissä ärtymystä. Jotkut ovat sitä mieltä, että yksikön 2. persoonan käyttö ei-vastaanottajaan viittaavana ilmauksena on hämmentävää ja aiheuttaa väärinymmärryksiä. Suomalaisen tutkimustulokset eivät kuitenkaan tue tällaisia havaintoja.
– Kutsun itse yksikön 2. persoonan ei-vastaanottajaa tarkoittavaa käyttöä avoimeksi. Väitöskirjaani varten tutkimissani arkikeskusteluissa yksikön 2. persoonan avoin käyttö ei aiheuta väärinymmärryksiä. Sen sijaan keskusteluissa saattaa toisinaan kyllä syntyä neuvottelua siitä, kehen yksikön 2. persoona kulloinkin viittaa, mutta nämä tilanteet selvitetään varsin nopeasti keskustelun osanottajien yhteistyönä. Lisäksi vaikuttaa siltä, että yksikön 2. persoonan avointa käyttöä vältetään sellaisissa tilanteissa, joissa se voisi johtaa vääränlaisiin tulkintoihin, Suomalainen kuvaa.
Myös Suomalaisen tutkimia tietsä ~ tieks ~ tiäräksää -tyyppisiä ilmauksia on toisinaan pidetty turhina, jopa vältettävinä puheen täytesanoina. Suomalaisen mukaan näillä ilmauksilla on kuitenkin omanlaisiaan vuorovaikutustehtäviä.
– Tietsä-tyyppisten ilmausten avulla puhuja voi hakea samanmielisyyttä puhekumppaniltaan tai kutsua tätä tunnistamaan kuvaamansa kokemuksen. Käyttämällä tällaisia ilmauksia puhuja siis ikään kuin epäsuorasti kysyy, onko puhekumppani samalla maaperällä. Lisäksi tietsä-tyyppisiä ilmauksia käytetään silloin, kun puhuja hakee jotakin sanaa mielessään ja haluaa osoittaa kuulijalle, että puheen prosessointi on käynnissä, Suomalainen selventää.
Puhutun kielen kielioppi on erilaista kuin kirjoitetussa kielessä
Suomalainen halusi väitöskirjallaan osoittaa, ettei kielioppi ole vain kokoelma sääntöjä, joita päntätään oppikirjoista, vaan pikemminkin elävä, dynaaminen ja muuttuva osa kielenkäyttöämme. Suomalainen ei olekaan kovin innostunut kertomaan, mikä on ”hyvää” tai ”huonoa” kielenkäyttöä.
– Kieliopilliset muodot ovat monikäyttöisiä ja joustavia, ja usein niiden merkitys rakentuu tilanteittain. Tutkimani yksikön 2. persoona on tästä hyvä esimerkki, sillä se taipuu arkikeskusteluissa moneen, Suomalainen selittää.
Suomalaisen mukaan kielenkäyttäjien käsityksiä siitä, mikä on tietyn kieliopillisen ilmauksen oikeaa tai väärää käyttöä, ohjaavat usein normatiiviset kielioppikuvaukset, joista monet perustuvat kirjoitettuun kieleen ja sen konventioihin.
– Puhuttu kieli eroaa usein rakenteiltaan kirjoitetusta kielestä, mikä ei kuitenkaan tee siitä huonoa tai väärää. Lisäksi se, millaiseksi tietyn kieliopillisen ilmauksen tulkinta lopulta muodostuu, rakentuu keskustelun toisiaan seuraavissa puheenvuoroissa. Rakennamme aina merkityksiä yhdessä toisten kanssa, Suomalainen huomauttaa.
***
FM Karita Suomalainen esittää väitöskirjansa ”Kuka sinä on? Tutkimus yksikön 2. persoonan käytöstä ja käytön variaatiosta suomenkielisissä arkikeskusteluissa” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 11.12.2020 klo 12. Väitöstä voi seurata etäyhteyden kautta: https://utu.zoom.us/j/69720558219
Vastaväittäjänä toimii dosentti Hanna Lappalainen (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Marja-Liisa Helasvuo (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on suomen kieli ja suomalais-ugrilainen kielentutkimus.
