Koronavirustilanne on aiheuttanut digiloikan koko väestölle. Siinä missä uusi tilanne synnyttää muutoksia ja haasteita, se myös opettaa uusia työtapoja.
Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin professori Jaakko Suominen tarkastelee käynnissä olevaa poikkeustilannetta monesta näkökulmasta: oman työnsä, havaintojensa ja tutkimuksen kautta. Hän on kuullut opiskelijoiden ja henkilökunnan ajatuksia erityisesti tehdessään humanistisen tiedekunnan omaa podcastia.
– Tämä on ikään kuin tietynlainen pakotettu digiloikka hyvin nopealla aikataululla, Suominen kuvailee.
Opiskelijoilta Suominen on kuullut, että oman työskentelyn organisoimisesta on saattanut tulla tehokkaampaa, kun siirtyminen fyysisesti eri paikkojen välillä on loppunut. Toisaalta työ- ja opiskeluolosuhteet voivat olla hyvin vaihtelevia, ja monella ergonomia on huonompi kuin työhuoneella tai opiskelutiloissa.
– Uusi tilanne vaatii uudenlaisten rutiinien luomista. On tärkeää, että työ alkaa ja loppuu jollain tavalla. Työpäivän tai työviikon jäsennystä ei ole samalla tavalla kuin aiemmin, ja työstä irrottautuminen voi olla vaikeaa, Suominen toteaa.
Kokemukset auttavat kehittämään käytäntöjä
Suomisen mukaan ihmiset ovat omaksuneet nopeasti ja monipuolisesti erilaisten yhteydenpitovälineiden käytön. Tilanne on osoittanut monelle, että omaa työtä voi tehdä etänä melko ongelmattomasti. Nopeasti huomataan myös sellaiset käytännöt, jotka eivät toimi etänä.
– Kokemukset ja palaute erilaisista etätyön välineistä tulevat nyt ehkä aiempaa paremmin kuulluksi, koska niin moni joutuu kokeilemaan niitä.
Suomisen mukaan jatkuva etäkokoustelu on fyysisesti ja psyykkisesti melko rasittavaa. Kaikilla ei myöskään ole mahdollista työskennellä häiriöttä, kun kotona on muitakin etätöissä ja -koulussa. Siksi kokoukset kannattaa pyrkiä pitää hieman lyhempinä, ja niiden välissä olisi hyvä nousta ylös ja liikkua.
– Ihmiset miettivät, miten opiskelua ja opetusta jäsennettäisiin eri tavalla. Digikohtaamiset voivat olla vähän lyhyempiä ja paloiteltuja.
Jatkossa etätöitä voidaan ehkä tehdä pienemmällä kynnyksellä. Suomisen mukaan yksinomainen etätyöskentely ei kuitenkaan ole tullut jäädäkseen.
– Varmasti jatkossa siirrytään suurin osin kasvokkaisiin kokouksiin, mutta ajoittain voi pitää myös pelkkiä etäkokouksia ja muuttaa toimintatapoja.
Tilanne tarjoaa aihetta tutkimukseen
Suominen uskoo, että tutkijalle yksi tapa hallita poikkeuksellista tilannetta on sen tutkimuksellistaminen. Mitä vallitsevasta tilanteesta saisi irti tutkimuksen näkökulmasta?
Koronan aiheuttamien lieveilmiöiden tutkimusta voidaan tehdä monilla eri aloilla. Korona on aloittanut esimerkiksi meemien tulvan. Meemejä kerätään tutkimusaineistoksi esimerkiksi digitaalisen kulttuurin oppiaineessa.
– Katsotaan, mikä eri alojen koronatutkimusbuumi tässä vielä syntyy.
Myös etätyökäytännöt kiinnostavat tutkijoita. Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikössä kerätään parhaillaan tietoa siitä, millaisia kokemuksia työntekijöillä on etätyöstä. Kyselyyn voi vastata 31.5. asti.
Etäyhteys muuttaa viestintätapoja
Suomisen mukaan uusi teknologiavälitteinen arki on toisaalta lisännyt läsnäolon tasa-arvoistumista, mutta toisaalta myös aiheuttanut epätasa-arvoa. Etätyö on tehnyt sijainnista toisarvoisen asian. Jos esimerkiksi osa työntekijöistä työskentelee eri paikkakunnalla kuin muut ja osallistuu yleensäkin kokouksiin etänä, nyt kaikki osallistuvat kokouksiin etäyhteyksin olinpaikastaan riippumatta.
Tasa-arvoa ja yhteisöllisyyttä edistävät myös monessa työyhteisössä yleistyneet virtuaalikahvit.
– Ennen kahvit ovat vaatineet läsnäoloa työpaikalla. Ihmiset, jotka tekevät tutkimusta muualla, eivät ole voineet osallistua yhteisön yhteisiin hetkiin, mutta nyt se on mahdollista, Suominen sanoo.
Suominen muistuttaa, että digitaalinen yhteydenpito ei ole kaikille itsestäänselvyys. Vaikka etävälineet saattavat toisilla lisätä yhteydenpitoa muihin, toisilta poikkeustilanne on voinut viedä ennestäänkin vähäiset kontaktit.
– Pitää miettiä keinoja, miten tavoittaa myös niitä ihmisiä. Kun spontaanit kohtaamiset vähenevät, yhteydenpitoon vaaditaan enemmän aktiivisuutta. Kaikilla ei ole siihen voimia tai tottumusta.
Työn ja opiskelun lisäksi monet harrastukset ja vapaa-ajan viettotavat ovat siirtyneet digilaitteille. Suominen ei kuitenkaan näe kovin suurta muutosta normaaliin elämään, sillä älypuhelimen ja netin käyttäminen on monella valtavaa jo valmiiksi. Sen sijaan ruudusta irrottautuminen voi olla nyt tietoisempaa kuin ennen.
– Kun lähdetään ulos, ei välttämättä haluta ottaa laitetta mukaan. On tärkeää, että jatkuvaan ruudun katsomiseen tulee jokin katkos.
> Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön kysely etätyöstä
