Uusi kansainvälinen monitieteinen tohtorikoulutusverkosto kehittää uutta hologenomiikan tutkimusalaa

09.09.2024

Turun yliopistoon mukana uudessa yleiseurooppalaisessa tohtorikoulutusverkostossa, joka edistää ymmärrystä mikrobiekosysteemien ja niiden isäntäorganismien vuorovaikutuksesta.

Kehossamme elävät mikrobiekosysteemit vaikuttavat lähes kaikkiin kehollisiin prosesseihin.Alan tutkimus on murroksessa, kun on ymmärretty, että mikrobiekosysteemeillä ja niiden vuorovaikutuksella ihmisen ja ympäristön kanssa on suora yhteys moniin yhteiskuntiemme globaaleihin haasteisiin kansanterveydestä ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Tämä oivallus voi mullistaa biologian perustutkimuksen lisäksi myös solveltavia tieteenaloja, kuten agrobiologiaa, biolääketiedettä ja bioteknologiaa.

Uutta Marie Sklodowska-Curie Actions -tohtorikoulutusverkostoa (”HoloGen”) johtaa professori Torgeir R. Hvidsten Norjan biotieteiden yliopistosta. Turun yliopisto on yksi kahdeksasta mukana olevasta laitoksesta eri puolilla maailmaa.

Professori Leo Lahti ja dosentti Aki Havulinna, jotka ovat kansainvälisesti tunnustettuja laskennallisen omics-tutkimuksen asiantuntijoita, selvittävät, miten mikrobiyhteisöt vuorovaikuttavat kanssamme ja vaikuttavat terveyteen. He ohjaavat kahta tohtorikoulutettavaa Turun yliopistossa. Lahti johtaa koko verkoston tohtorikoulutustoimintaa.

– Olen erittäin innostunut tästä mahdollisuudesta viedä tieteenalaa eteenpäin muiden johtavien eurooppalaisten tutkijoiden kanssa osana kansainvälistä Marie Sklodowska-Curie Actions -verkostoa. Tavoitteenamme on kouluttaa seuraavan sukupolven tutkijoita laskennallisen hologenomiikan alalle. Mikrobeilla on perustavanlaatuinen merkitys ihmisten ja planeetan terveydelle.  Hanke edistää ratkaisevalla tavalla avoimen lähdekoodin kehitystä, eurooppalaisen suurteholaskennan ja massiivisten datakokoelmien hyödyntämistä tutkimuksessa ja luo uutta tietoa molekyylitason vuorovaikutuksista ihmisen ja mikrobiyhteisöjen välillä, sanoo professori Leo Lahti, Turun yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitokselta.

Tämä EU-rahoitus tuo yhteen useiden eri alojen organisaatioita ja auttaa kouluttamaan uusia väitöskirjatutkijoita hologenomiikan alalle.

Verkoston 11 väitöskirjatutkijan paikkaa ovat seitsemässä eri yliopistossa. Mukana olevilla tutkimusryhmillä on teoreettista tietämystä mikrobiekologiasta, evoluutiosta, eläintuotannosta ja biolääketieteestä sekä käytännön asiantuntemusta (meta)genomiikan, DNA-sekvenssianalyysin, metabolomiikan, laskennallisen biologian ja systeemibiologian aloilla. Verkostossa on yhteensä 18 yliopistoa, tutkimuslaitosta ja teollisuuskumppaneita.

Luotu 09.09.2024 | Muokattu 09.09.2024