Tutkijat valmiita auttamaan mediaa

11.12.2014

Peräti 90 prosenttia yhteiskuntatieteilijöistä on valmiita auttamaan mediaa asioiden taustoittamisessa. Omien mielipiteiden esittäminen koetaan kuitenkin vieraaksi. Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen laaja tutkimus paljasti, että ääneen pääsevät silti vain harvat tutkijat. Erityisen vaikeaa esille pääsy on naistutkijoille.

Ville Pitkäsen ja Mari K. Niemen tutkimus paljasti, että media pyysi 69 prosentilta tutkijamiehistä kommentteja vain muutaman kerran vuodessa, Naistutkijoilla osuus oli 92 prosenttia. Vähintään kuukausittain vastauksia medialle antoi 31 prosenttia miestutkijoista ja 8 prosenttia naistutkijoista.

– 71 prosenttia asiantuntijoina median käyttämistä asiantuntijoina käyttämistä tutkijoista on miehiä. Kun tutkijoilta kysyttiin halukkuutta kommentointiin, ei naisten ja miesten välillä näkynyt eroa, toinen tutkimuksen tekijöistä, valtiotieteiden tohtori Mari K. Niemi toteaa.

Naisten osuus mediassa esillä olevista tutkija-asiantuntijoista putoaa 20 prosenttiin, jos luvuista jätetään pois STT. Sen jutuissa esiintyvistä tutkijoista 35 prosenttia on naisia, heistä useimmat väitöstutkimustensa ansiosta. Toimituksista puolestaan vastattiin, ettei asiantuntijavalinnassa systemaattisesti kiinnitetä huomiota vastaajan sukupuoleen vaikka sitä toisinaan pohditaankin.

Ylipäätään ääneen pääsevät useimmiten tutut tutkijat. Mari K. Niemen ja Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Ville Pitkäsen tutkimuksen mukaan peräti 80 prosenttia yhteiskuntatieteen tutkijoista on sellaisia, joilta media pyytää harvoin haastattelua, enintään muutaman kerran vuodessa.

– Usein toistuva ilmiö oli se, että media käyttää vanhoja ja hyväksi koettuja asiantuntijoita. Hyviksi koetaan asiantuntijat, joilla on mielipiteitä ja joiden kanssa yhteistyö on sujuvaa, Pitkänen sanoo.

Tuttujenkin kommentaattoreiden eteen saattaa nousta seinä: jos asiantuntija on lausumassa kaikista asioista, häntä saatetaan ryhtyä välttelemään.

Jos ei tutkija kommentoi, sen tekee toimittaja

Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkimuksen takana on halu tietää, millainen on tutkijoiden ja toimittajien välinen suhde. Miten haastateltavat löydetään, miten tutkijat suhtautuvat haastattelupyyntöihin, mitkä ovat yhteistyön esteet ja mitä sitä edesauttavat.

Vastausta etsittiin muun muassa käymällä läpi kaikki Helsingin Sanomien ja STT:n uutiset sekä Ylen pääuutisten lähetykset. Kuuden viikon tutkimusajanjakson aikana 4473 uutisjuttua, joista 1131:ssä käytettiin apuna yhtä tai useampaa asiantuntijaa.

– Asiantuntijoiden rooli on merkittävä, Pitkänen sanoo.

Otannan lisäksi tutkijat haastattelivat medioiden päällikkötoimittajia sekä lähettivät Turun, Helsingin ja Tampereen yhteiskuntatieteilijöille kyselyn. Tutkijoista reilu 13 prosenttia vastasi kyselyyn.

Yksi yllättävimmistä löydöistä oli se, että peräti 40 prosenttia tutkijoista kertoi, että he eivät tiedä, haluaako yliopisto heidän tekevän yhteistyötä median kanssa. Pitkäsen mukaan yliopistojen tulisikin tuoda halunsa selkeämmin esille esimerkiksi palkitsemalla asiantuntijana toimimisesta.

– Jos tutkija ei ota asiantuntijan roolia julkisuudessa, joku muu sen ottaa. Yleensä toimittaja, Pitkänen sanoi.

Tutkijan halutaan kertovan mielipiteitään

Suosituin rooli, mikä tutkijalle annetaan, on toimia kommentaattorina, aiheen taustoittajana tai tulosten raportoijana. Tutkija tarvitaan selittämään maailmaa, tekemään juttuja kiinnostavammaksi, laittamaan asioita kontekstiin, antamaan jutun viestille painoarvoa, kertomaan tietoja ja erityisesti mielipiteitään ja näkemyksiään.

Mari K. Niemi kiteyttääkin toimittajan unelmatutkijan:

– Hän on tunnettu, mutta ei päivystävä dosentti. Hänet tavoittaa nopeasti, jopa ilta-aikaan. On asiantuntija, mutta ei liian itsekriittinen. Kommentoi, analysoi ja arvioi rohkeasti. Jaksaa selittää asian kuin peruskoululaiselle. Hyväksyy sen, ettei tutkija välttämättä edes näy jutussa. Ymmärtää, ettei yksinkertaistaminen ole kiusaamista. Ei ole mahdoton pilkunviilaaja ja reagoi nopeasti toimittajan pyyntöihin, Niemi tiivistää.

Tutkijan kohtaama ihannetoimittaja puolestaan tuntee perusasiat, kysyy relevantteja kysymyksiä, antaa tilaa selittää monimutkaisia asioita, ei käytä tutkimusta omien käsitystensä legitimointiin, ei vaadi ennustuksia, käyttää kommentteja kuten ne on annettu ja ymmärtää, että toimittajan rutiinijuttu saattaa olla tutkijan koko vuoden mediaesiintyminen.

– Toiveissa on selvä ristiriita, Pitkänen sanoo.

Tulokset julkaistaan eri sarjoissa ensi vuoden puolella.

Teksti: Erja Hyytiäinen
Kuva: Hanna Oksanen

Luotu 11.12.2014 | Muokattu 11.12.2014

Asiasanat

viestintä

yhteiskuntatieteellinen tiedekunta

filosofian, poliittisen historian ja valtio-opin laitos