Tutkijana sosiaalisessa mediassa: Missä tulisi näkyä ja mistä kirjoittaa?

​"Ajatus some-brändäämisestä on tavallaan vastenmielinen", täräyttää sosiaalista mediaa tutkiva Tero Karppi kysyessäni häneltä tutkijoiden itsensä brändäämisestä sosiaalisessa mediassa.

Karppi väittelee maaliskuussa Facebookin käyttäjyydestä, ja hän vaikuttaa tutkijana aktiivisesti myös Twitterissä. Miksi tällainen suhtautuminen tutkijan itsensä brändäämiseen?

– Some-brändääminen edustaa ajatusta, että tutkija on tuote, jota rakennetaan mielikuvien, ei substanssiosaamisen avulla. Itseään eri kanavissa aktiivisesti brändäävä tutkija ei välttämättä ole enää kaukana iskulauseita hokevasta Putous-hahmosta, Karppi perustelee.

Karpin mukaan tutkijoilla on sosiaalisessa mediassa paljon saavutettavaa, mutta itsensä brändääminen ei ole se oikea lähestymistapa. Somessa asiantuntijuuden ja inhimillisyyden tulisi kohdata sopivassa suhteessa. Parhaimmillaan tutkijat osallistuvat aidosti keskusteluihin, kommentoivat ja vastaavat toisille, myös tyystin tuntemattomille. Tarkoituksellista itsensä brändäystä harva jaksaa seurata. Tutkija, joka jakaa vaikkapa Twitterissä vain omia artikkeleitaan kerran kuukaudessa, kadottaa seuraajien mielenkiinnon nopeasti.

– Tutkimusryhmät voivat toki jakaa pelkästään asiasisältöä, mutta tutkijat yksilöinä ja inhimillisine piirteineen ovat kuitenkin kiinnostavampaa seurattavaa.

Somesta uusia tutkimusideoita

Aktiivinen läsnäolo sosiaalisessa mediassa on muodostunut monelle tutkijalle tärkeäksi tavaksi olla yhteydessä kollegoihin sekä osallistua omasta alasta käytävään keskusteluun. Somesta saattaa löytää tutkimiseen uusia ideoita ja uusia tutkimuskohteita. Karpin mukaan sosiaalisen median kautta on toki mahdollista saada myös näkyvyyttä omalle tutkimukselleen.

– Yliopiston niin sanottu kolmas tehtävä eli yhteiskunnallinen vaikuttaminen unohtuu usein. Yhteiskunnallisesti merkittäväkin tutkimus jää pölyttymään hyllyihin, jos siitä ei kukaan ole tietoinen. Some ei ole oikotie onneen, mutta sitä kautta on kuitenkin mahdollista avata tutkimusta sekä tutkijayhteisölle kansainvälisesti että muulle yleisölle laajemminkin.

Näkyvyys sosiaalisessa mediassa on tärkeää jo pelkästään verkostoitumisen kannalta. Karpin mukaan Twitter on tähän mainio kanava. Vaikka tweetit ovat lyhyitä, niiden kautta voidaan jakaa linkkejä kiinnostaviin artikkeleihin ja keskusteluihin.

– Twitterissä kuka tahansa voi seurata ketä tahansa. Twitter ei perustu jo olemassa oleviin yhteyksiin tai suhteisiin. Siksi Twitterissä voi verkostoitua tehokkaasti. Esimerkiksi konferensseissa Twitter-tuttavat lyöttäytyvät helposti yhteen, ja netissä aletut keskustelut jatkuvat.

"Tutkimus ei ole haudanvakavaa hommaa"

Huumorin käyttö sosiaalisessa mediassa on somen lyhyen historian ikuisuuskysymyksiä. Yhden tweetin mittaisella epäasiallisella vitsillä on helppo törppöillä itselleen potkut. Toisaalta Suomi-Twitterin kärkijoukkoon kuuluvat Arman Alizad ja Tuomas Enbuske ovat niittäneet suosiota ratsastaen roisillakin huumorilla.

Miten sosiaalisessa mediassa tutkijoina esittäytyvien tulisi suhtautua huumorin käyttöön?

– Tutkimus ei ole haudanvakavaa hommaa. Tutkijat raahataan usein median eteen jäykistelemään erilaisiin asiantuntijapositioihin, joissa ei ole mahdollista käyttää huumoria. Tätä harhakuvaa tutkimisen harmaudesta voi purkaa hyvällä sosiaalisen median läsnäololla.

Karpin mukaan tutkijan uskottavuus tuskin on kiinni huumorin käytöstä. Toki sopimattomalla huumorilla voi olla huonot seuraukset, mutta näinhän on myös verkon ulkopuolisessa maailmassa.

Huumori on kuitenkin vain yksi mahdollinen tyylikeino somessa. Jos se ei tunnu luontevalta, vitsejä ei tarvitse veistellä puujaloista ja kissakuvista. Tutkijan ei kuitenkaan tulisi piiloutua yksinomaan turvalliselle alueelle oman tutkimustuloksensa taakse, vaan hänen kannattaa kirjoittaa jotain myös itsestään ja tutkijan arjesta.

– Sosiaalisessa mediassa vaikuttavat tutkijat eivät jaa pelkästään tutkimustuloksia, vaan esimerkiksi päästelevät höyryjä tutkimusprosessista, kirjoittamisen vaikeudesta tai vaikka apurahojen hakemisen työläydestä. Vertaistukea löytyy helposti byrokratian kanssa tuskaileville, Karppi kertoo.

Missä kannattaa näkyä, mitä varoa?

Oma tutkimusala vaikuttaa paljon siihen, missä sosiaalisen median kanavissa tutkijan kannattaisi näkyä. Jokaisen tutkijan tulisi harkita ainakin ansioluettelonsa päivittämistä verkkoon.

– Yksi mahdollisuus on esimerkiksi Academia.edu-sivusto, jonne voi ladata myös tutkimusartikkeleita. Se on eräänlainen CV:n uusi muoto. Toki Academia.edussa tulee ottaa huomioon tekijänoikeudet: kuka omistaa vaikkapa julkaistun artikkelin, kustantaja vai tutkija?

Karppi kehottaa harkitsemaan huolella tilanteita, joissa työnantajan tai rahoittajan näkemykset saattaisivat olla ristiriidassa omien näkemysten kanssa. Tästä syystä muun muassa yhdysvaltalais- ja brittiyliopistojen tutkijat tyypillisesti lisäävät sosiaalisen median profiiliinsa ilmoituksen: Julkaisuni ovat omia näkemyksiäni, eivätkä välttämättä edusta työnantajani kantaa.

– Kansasin yliopistossa eräs journalismin professori hyllytettiin hänen lauottuaan NRA:ta kritisoivia kommentteja Twitterissä. Näinä aikoina on varmaan ihan terveellistä suhtautua tällaisiin asioihin hieman vainoharhaisesti, Karppi toteaa.

 
FM Tero Karppi (@karppi) toimii Turun yliopiston mediatutkimuksen oppiaineessa tutkijana. Hän väittelee alkuvuodesta Facebookista ja käyttäjien sitoutumisesta.

Hannu Aaltonen