Tutkija: Rasismin vastustaminen vaatii tekoja

​Rasismi ei tarkoita vain n-sanan käyttöä bussipysäkillä. Tai huutelua kadun toiselta puolelta. Rasisminvastaisuudesta väitöskirjaa valmisteleva Seikkula painottaa, että rasismia on hyvin monenlaista ja se on alati muuttuvaa.

– On todella tärkeää, että ihmiset ottavat kantaa eivätkä hyväksy rasismia. Viime syksyn aikana olemme todistaneet useita rasistisia polttopulloiskuja, jotka ihmisten on helppo tuomita, ainakin toivottavasti. Ongelma liittyy siihen, jos ajatellaan polttopulloiskujen olevan ainoaa Suomessa esiintyvää rasismia, eikä huomata esimerkiksi työ- tai asuntomarkkinoilla ilmenevää syrjintää, Seikkula sanoo.

Vaikka ihminen haluaisi vastustaa rasismia, se ei automaattisesti tarkoita, että hän olisi rasisminvastainen. Seikkulan mukaan rasisminvastaisuus on enemmän kuin identiteetti, se vaatii toimenpiteitä.

– Kansainvälisessä tutkimuskeskustelussa on kritisoitu rasisminvastaisia julistuksia, jotka rauhoittelevat etenkin etuoikeutetussa asemassa olevia ihmisiä. Ihminen saa puhtaan omatunnon julistautuessaan rasismin vastustajaksi vaikkei välttämättä tee mitään. Tällainen rasisminvastaisuus menettää muutosvoimaisen potentiaalinsa, Seikkula toteaa.

Hän ei halua väittää, että rasismin vastustaminen olisi menettänyt muutosvoimansa nykyhetken Suomessa. Silti kyseessä on riski, joka liittyy etenkin valkoisten toteuttamaan rasisminvastaiseen toimintaan.

Puhetila ei saa jäädä valkoisille

Rasisminvastaisen toiminnan irrottaminen rasistisista rakenteista on Seikkulan mukaan haasteellista. Silloin mennään helposti metsään, jos toiminta ei muuta asetelmaa, jossa puhetila ja asiantuntijuus on varattu valkoisille ihmisille. Rasistista rakenteista juontuvat tulkinnat saattavat siten hiipiä myös rasisminvastaiseen toimintaan.

– Meillä on unelma -keskustelun blogissaan aloittanut (BOLD) Koko Hubara on kertonut, kuinka hänelle sanottiin kyseisessä mielenosoituksessa, ettei hän voi ulkonäkönsä perusteella olla suomalainen. Tällaiset ystävälliseenkin sävyyn esitetyt huomiot ovat esimerkki rodullistavien rajanvetojen toistamisesta, Seikkula sanoo.

Tutkija painottaa, ettei hän halua syyllistää ketään. Hänen mukaansa yhteiskunnassa ei voikaan olla tyhjää tilaa, joka olisi täysin irrallaan historiasta ja valtarakenteista kumpuavista näkemyksistä.

– Valkoisen eurooppalaisen sivistyksen ensisijaistaminen on todella syvällä suuressa osassa sellaista kulttuuria, jolle Suomessa kasvanut on altistunut. Olisi hyvin yllättävää, jos meillä ei olisi rasistisia asenteita. Kysymys on siitä, miten niitä huomaa ja muuttaa. Itsekin opettelen sitä jatkuvasti.

Seikkula on haastatellut rasismin vastustajia tutkimustaan varten, ja tietää, että julkisesti rasismia vastaan puhuvat ihmiset saavat paljon lokaa niskaan.

– Se on ikävää. Mutta etuoikeutetussa asemassa oleva henkilö voi lohduttautua sillä, ettei hänen tarvitse pelätä kohtaavansa itse syrjintää rodullistetun asemansa vuoksi. Hänen voi olla helpompi lähteä puhumaan rasismia vastaan.

Keskusteluun osallistuminen on eettinen kysymys

Meillä on unelma -mielenosoitukset saivat kesällä 2015 tuhannet suomalaiset kokoontumaan yhteen monikulttuurisuuden puolesta. Ihmiset ovat julistaneet suvaitsevaisuutta myös sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi Suomi Says Welcome -kampanjassa. Rasisminvastaisuuden nimissä on kokoonnuttu myös Rajat kiinni -mielenosoitusten vastamielenosoituksiin.

– Olisihan tämä hyvin outo yhteiskunta, jos ilmeisen natsimielistä puhetta voisi esittää ilman minkäänlaista kritiikkiä. Tai jos sellaisia henkilöitä olisi enemmän, jotka epäinhimillistävät puheessaan toisen ihmisryhmän. Unelma-mielenosoitukset olivat Suomessa poikkeuksellinen ilmiö, koska niin moni lähti liikkeelle. Tutkijana voin silti pohtia, saavatko mielenosoitukset ihmisiä sitoutumaan rasisminvastaisuuteen, Seikkula miettii.

Seikkula kuuluu rasisminvastaiseen Raster-tutkijaverkostoon, jonka joukko turkulaisia tutkijoita perusti elokuussa 2015. Mukana on yli sata rasismiin ja siirtolaisuuteen liittyviä teemoja käsittelevää tutkijaa. Verkoston tavoitteena on ottaa kantaa rasismia koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Viime syksynä verkoston jäsenet järjestivät Helsingissä tutkijoille ja aktivisteille suunnatun seminaarin ja paneelikeskustelun.

– Mielestäni keskusteluihin osallistuminen on eettinen kysymys. Tutkijat eivät voi puhua vain toisille tutkijoille. Se liittyy tieteen kriittiseen tehtävään käsitellä yhteiskunnallista epätasa-arvoa ja luoda siitä saatavilla olevaa tietoa. Rasismia koskevissa keskusteluissa on paljon todella kyseenlaisia puheenvuoroja. Tarjolla pitäisi olla enemmän tutkittua tietoa, Seikkula sanoo.

Rasismista puhutaan aikaisempaa suoremmin

Tutkija kokee, että sanaa ”rasismi” käytetään Suomessa nykyään aikaisempaa suoremmin. Esimerkiksi polttopulloiskujen tuomitseminen on tehnyt rasismin vastustamisesta yleisempää.

– Toivon, että yhä useampi havahtuisi huomaamaan asenteet, jotka ovat tulleet pintaan. Ei varmaankaan ole niin, että Rajat kiinni -mielenosoituksiin osallistuvat ovat vasta nyt omaksuneet tietynlaisen ajattelutavan, vaan se on ollut olemassa jo aikaisemmin. Toivottavasti asenteiden paljastuminen osataan tulkita viestinä olemassa olevasta ongelmasta, Seikkula toteaa.

Hän pitää tärkeänä, että ihmiset osoittavat solidaarisuutta ja empatiaa esimerkiksi osallistumalla Suomi Says Welcome -kampanjan tyylisiin tempauksiin sosiaalisessa mediassa. Vaikka kampanja ei varsinaisesti ota kantaa rasismia vastaan, se on helppo nähdä rasisminvastaisena toimintana.

– Toisaalta mietin, mitä tarkoittaa, että sanomme tervetuloa, jos Suomen hallitus ja ulkomaalaislainsäädäntö sanovat jotain ihan muuta. Eurooppalaisen rajapolitiikan ansiosta ihmiset joutuvat tulemaan Välimeren yli kumiveneellä ja kävelemään Euroopan läpi. Lainsäädäntö on tehnyt turvalliset tiet mahdottomiksi. Eivätkä nekään onnekkaat, jotka pääsevät Suomeen asti ja hakevat turvapaikkaa, välttämättä saa jäädä. Päinvastoin, maahanmuuttovirasto kiristi syksyn aikana kriteerejä, joiden perusteella turvapaikkoja myönnetään.

Silti Seikkula kokee, että kaikenlainen osallistuminen aina neulotuista villasukista lähtien on merkittävää.

– En yhtään halua vähätellä ihmisten panosta. Sekin on hierarkian kyseenalaistamista, kun ymmärretään, että kaikilla ihmisillä on samanlaiset tarpeet.

Kamppailu oikeudenmukaisuudesta jää usein piiloon

Seikkula haluaa tutkia rasisminvastaisuutta, koska pitää toimintaa tärkeänä. Siksi on olennaista tarkastella sitäkin, mitä ongelmia rasismin vastustamiseen liittyy. Yhtenä haasteena Seikkula näkee asetelman, jossa rasisminvastaisuutta määrittelevät pääasiassa etuoikeutetussa asemassa olevat ihmiset.

– Suomessa rasisminvastaisuuden tutkimusta on hyvin vähän. Ajattelen, että olisi tärkeää käsitellä rasisminvastaisuuden historiaa ja tehdä näkyväksi siihen liittyviä kamppailuja. Tietysti minun pitää pohtia sitä, mitä tarkoittaa, että olen itse valkoinen Suomessa syntynyt suomea puhuva henkilö, joka tutkii rasismia Suomessa.

Rasisminvastaisuutta voi tutkijan mukaan tarkastella kamppailuna oikeudenmukaisuudesta. Seikkula on tutkimustaan varten haastatellut erilaisia tapahtumia ja kampanjoita järjestäneitä aktivisteja, bloggaajia ja muita julkistesti rasismia vastaan kantaaottavia yksityisiä ihmisiä.

Lisäksi hän on käynyt läpi rasisminvastaisessa toiminnassa tuotettuja materiaaleja kuten blogitekstejä, kampanjaesitteitä ja videoita. Tutkimus keskittyy erilaisten rasisminvastaisten toimijoiden ajatuksiin rasisminvastaisuudesta.

– Yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta lisääviä suuntauksia esitetään harvoin tuloksena ihmisten aktiivisista teoista. Yleensä oikeudenmukaisuuden lisääntyminen nähdään vain käänteenä parempaan suuntaan, vaikka taustalla on joidenkin aktiivinen työ.

Artikkeli on julkaistu alunperin Turun yliopiston Aurora-lehdessä 1/2016.

Teksti: Jenni Valta
Kuvat: Hanna Oksanen