Sote-uudistus ei ole riittävän lapsilähtöinen. Siksi tarvitaan paitsi uudenlaista yhteistyötä sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetuspalveluiden työntekijöiden välillä, mutta myös koulutus- ja johtamisjärjestelmien uudistamista, kirjoittavat tutkimuspäällikkö Miia Tuominen ja yliopistonlehtori Jaanet Salminen.
Lasten sosiaali- ja terveyspalveluissa, varhaiskasvatuksessa ja koulussa toimivia yhdistää yksi asia: riippumatta ammattinimikkeestä tai toimialasta, työn tavoitteena on lapsen ja hänen perheensä hyvinvointi. Kullakin työntekijäryhmällä on toki lisäksi omat ammattialakohtaiset päämääränsä liittyen esimerkiksi oppimiseen tai sairauksien hoitoon.
Keskeisenä lähtökohtana kaikkien työssä ovat lapsen oikeudet ja niiden ensisijaisuus suhteessa ammattilaisten sekä vanhempien oikeuksiin. Kansallisen lapsistrategian mukaisesti lasten hyvinvoinnin tärkeä lähtökohta on lapsilähtöinen toimintakulttuuri, joka turvaa kaikkien osallisuuden ja oikeudet.
Lapsilähtöisen toimintakulttuurin edellytyksenä on lasten ja perheiden palveluissa työskentelevien ammattilaisten toimiminen entistä vahvemmin yhdessä.
Sote-uudistus on tästä näkökulmasta tarkastellen nähtävissä selkeänä mahdollisuutena. Parhaimmillaan se mahdollistaa nykyistäkin lapsilähtöisemmän toiminnan. Edellytyksenä on kuitenkin uudenlainen panostaminen työntekijöiden yhteistoimintaan, koulutukseen ja johtamiseen.
Sote-uudistus ja integraatio
Sote-uudistuksen myötä lasten ja perheiden palveluiden painotus siirtyy yhä voimakkaammin sektoriperustaisuudesta poikkihallinnollisuuteen ja monialaisuuteen.
Muutos kohti lapsilähtöisempää kulttuuria näkyy sosiaali- ja terveydenhuollon sekä sivistystoimen yhdistävinä uudenlaisina hallinto-, johtamis- ja toimintamalleina. Tällaisia ovat esimerkiksi perhekeskukset, oppilashuollon ja oppimisen tuen moniammatilliset toimintamallit sekä varhaiskasvatuksen, neuvolan ja perhetyön yhteispalvelut.
Lasten näkökulmasta integraatiotarve muuttuvassa palvelujärjestelmässämme on sotea laajempi.
Sote-uudistuksen valmistelussa ja LAPE-muutosohjelmassa kasvatuksen ja opetuksen toimialat kattavaan yhteistyöhön on viitattu usein käsitteellä sisote (sivistys-, sosiaali- ja terveyspalvelut). Samaan kokonaisuuteen viittaa myös soteko, kuvaten sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetusalan toimijoiden laajaa yhteistyötä koulutuksessa, tutkimuksessa ja työelämässä.
Mitä on monialainen yhteistyö lasten ja perheiden palveluissa?
Yhteistyön onnistuminen vaatii rakenteet, jotka tukevat vuorovaikutusta ja yhteistoimintaa sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisten välillä.
Monialainen yhteistyö on eri toimijoiden ja organisaatioiden vuorovaikutusta, yhteistoimintaa ja jaettua asiantuntijuutta lapsen ja hänen perheensä parhaaksi. Esimerkiksi toimiva oppilashuolto perustuu monialaiseen yhteistyöhön.
Monialaisuus kouluissa, neuvoloissa tai lastensuojelussa antaa uudenlaisia mahdollisuuksia edistää lasten ja perheiden hyvinvointia, parantaa palvelujen laatua ja oikea-aikaisuutta. Lisäksi monialaisuudella ja yhteistyön lisäämisellä on mahdollista vaikuttaa henkilöstön työssä jaksamiseen ja sitoutumiseen.
Monialainen yhteistyö on keskeinen toimintamalli esimerkiksi neuvolan ja varhaiskasvatuksen henkilöstön arvioidessa lapsen tuen tarvetta ja kehitystä.
Toimimaton yhteistyö muodostaa puolestaan riskin palvelujen integraatiolle sekä palveluprosessin sujuvalle etenemiselle. Se voi johtaa lasten ja perheiden osalta kokemukseen, etteivät he tule kohdatuiksi ja autetuiksi.
Monialaisen yhteistyön tarpeesta ja puutteista lapsi- ja perhepalveluissa on kirjoitettu paljon, mutta vähemmälle on jäänyt konkreettisten, tutkimukseen perustuvien toimintatapojen kuvaaminen työelämän tilanteissa sovellettavaksi.
Tutkimusnäyttöä soteko-alojen monialaisesta yhteistyöstä tarvittaisiin lisää, jotta ymmärtäisimme paremmin sen mahdollisuuksia ja vaikutuksia.
Koulutusjärjestelmä täytyy uudistaa
Lasten ja perheiden palveluissa tarvittavaan yhteistyöhön tulisi harjaantua jo eri soteko-alojen koulutuksessa. Nyt näin ei ole.
Tuoreen sote-alan korkeakoulutuksen arvioinnin mukaan tutkintokoulutusta kyllä järjestetään yhteisesti sote-alan opiskelijoille. Kasvatus- ja opetusalan opiskelijoita on kuitenkin mukana vain harvoin.
Opiskelijoilla ja opettajilla tulisikin olla nykyistä paremmat mahdollisuudet koulutus- ja tieteenalojen rajat ylittävään lapsilähtöiseen yhteistyöhön eri koulutusasteilla ja niiden välillä.
Työnantajat voivat tukea koulutuksen monialaisuutta osallistumalla opetussuunnitelmien kehittämistyöhön tuomalla oman alansa näkökulmia toisten alojen koulutusten toteutuksen tueksi. Työnantajat voivat myös painottaa rekrytoinneissa monialaisia opintoja ja kokemusta monialaisesta työskentelystä.
Tutkintokoulutuksen lisäksi myös täydennyskoulutusta kannattaa toteuttaa monialaisesti.
Esimerkiksi kouluissa työskentelevien täydennyskoulutus täytyisi järjestää kaikille ammattiryhmille yhteisesti, kun tavoitteena on geneerisen osaamisen kehittäminen.
Nykyisten käytäntöjen mukaisesti tyypillisempää kuitenkin on, että opettajat kouluttautuvat omissa kehittämistilaisuuksissa sekä täydennyskoulutuksissa ja kouluterveydenhoitajat ja -lääkärit omilla tahoillaan.
Jos siis toimit lasten ja perheiden palveluista vastaavana työnantajana, mieti seuraavan kerran täydennyskoulutusta järjestäessäsi, voisiko sen toteuttaa monialaisesti eri toimialojen ja ammattilaisten kesken. Jatkuvan oppimisen mahdollisuutena kannattaa lisäksi tunnistaa monialaiset tutkimus- ja kehittämishankkeet.
Korkeakoulujen kumppanina toimiminen tarjoaa monipuolisia tapoja työyhteisön osaamisen syventämiselle sekä mahdollistaa tutkimuksen ja näyttöön perustuvan kehittämistyön.
Integraatio asettaa uusia vaatimuksia johtamiselle
Monialaisen yhteistyön johtamisesta puhuttaessa merkittävä haaste on, että soteko-sektoreiden työntekijäryhmät toimivat tyypillisesti eri johdon alaisuudessa.
Onnistuneen monialaisen johtamisen lähtökohtana on, että toimialojen johtajat tuntevat toistensa tehtäväkentät ja ovat motivoituneita sekä sitoutuneita tekemään sektorirajat ylittävää yhteistyötä.
Mitä enemmän yhteistyötä, sitä vahvemmaksi kasvaa johtajien välinen tuttuus ja luottamus, mikä puolestaan synnyttää suotuisat lähtökohdat yhteisten päämäärien saavuttamiselle. Tämä vaatii päivittäisten asioiden jakamista, yhteistä pohdintaa ja pulmien ratkaisua.
Palveluintregraatio edellyttää myös, että toimialojen johtajat työskentelevät yhteensovittavalla orientaatiolla. Se tarkoittaa sekä ammattialoja ylittävää yhteisjohtamista että johtamista yli toimialojen sisäisten ja välisten rajojen.
Yhteensovittava johtaminen varmistaa työntekijöiden selkeät yhteiset pelisäännöt ja tukee palvelujen käyttäjien osallisuutta niiden kehittämiseen.
Johtajalta vaaditaan taitoa asettua tarkastelemaan tilanteita aiempaa useammasta näkökulmasta ja prosessoida eri aloja edustavien toimijoiden välisiä näkemyseroja. Johtajan on osattava tulkata eri ammattialojen kieltä ja käsitteistöä sekä autettava muita tunnistamaan erilaisuuksien vahvuudet.
Uudessa tilanteessa johtajaa auttaa systeeminen ajattelu, joka ohjaa huolehtimaan lapsen ja perheen elämäntilanteen ympärille rakentuvasta palvelukokonaisuudesta. Systeemisyys näkyy eri aloja ja ammatteja edustavien yksilöiden, ryhmien ja hallinnollisten tahojen intressien samanaikaisena huomioon ottamisena.
Toisten ammattilaisten työhön liittyvän ymmärryksen ja myönteisen asenneilmapiirin vahvistaminen on uudenlaisen soteko-alan johtajan tärkeä tehtävä. Tämä voi toteutua esimerkiksi muodostamalla toimialat ylittäviä moniammatillisia tiimejä ja työpareja sekä tarjoamalla henkilöstölle yhteisiä tiloja ja toiminta-alustoja. Näin toimiessaan johtaja tukee ammattirajoja ylittävän työidentiteetin muodostumista.
Olennaista on myös rakenteiden muuttaminen. Monialaisen yhteistyön haasteet ovat voineet ratketa, kun organisaatiorakennetta on muutettu siten, että eri sektoreiden työntekijät ovat siirtyneet yhteisen johdon alaisuuteen.
Toisaalta pelkkä eri ammattilaisten tuominen saman katon alle ei vielä takaa aidon monialaisen yhteistyön toteutumista, kuten on käynyt ilmi perhekeskusten kehittämisen yhteydessä.
Laajempi lasten ja perheiden palveluintegraatio edellyttääkin, että sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetusalalla toimivat ammattilaiset, johtajat ja kouluttajat haluavat, osaavat sekä voivat toimia aidosti yhdessä.
Kirjoitus on julkaistu MustRead Akatemiassa
