Riitta Lahesmaalle Jane ja Aatos Erkon säätiöltä 1,7 miljoonaa

09.10.2019

Turun biotiedekeskuksessa toimivalle akatemiaprofessori Riitta Lahesmaalle on myönnetty 1,7 miljoonaa euroa T-solujen tutkimukseen. 

Kuvaaja/Tekijä

Esko Keski-Oja

T-solut ovat keskeisiä ihmisen immuunijärjestelmän säätelijöitä, koska ne oikein toimiessaan suojelevat elimistöä muun muassa infektioilta ja syövältä. Lahesmaan tutkimusryhmän kohteena ovat T-solujen erilaistumisen ja toiminnan uudet säätelytekijät.

Tutkimuksella on merkittävä läpimurron mahdollisuus syövän sekä autoimmuuni- ja tulehdussairauksien syntymekanismien ymmärtämisessä.

Jane ja Aatos Erkon säätiö myöntää avustuksia korkeatasoiselle tutkimukselle, taiteelle ja kulttuurille. Syyskuussa avustuksia myönnettiin yli 11 miljoonaa euroa, mukaan lukien säätiön historian suurin avustus tieteelle. Kulttuurin avustukset painottuivat lapsiin ja nuoriin.

Luotu 09.10.2019 | Muokattu 09.10.2019