Opetus- ja kulttuuriministeriöltä erityisavustus arkeologialle museokokoelmien 3D-digitointiin

14.12.2018

Opetus- ja kulttuuriministeriö on 11.12.2018 myöntänyt arkeologian oppiaineelle 70 000 euroa erityisavustusta museokokoelmien 3D-digitointiin vuosille 2019–2020. Projekti on yhteinen arkeologian oppiaineen, Aboa Vetus & Ars Nova -museon ja Turun museokeskuksen kanssa.

Hanke testaa, tekee ja opettaa arkeologisten kokoelmien 3D-digitointia yliopiston, maakunnallisen museon ja yksityisen museon yhteistyönä. 

– Projektimme tuo kattavan 3D-aineiston laajan yleisön käyttöön. Luomme myös mallin sekä suositukset monenlaisten kokoelmien tehokkaaseen ja monipuoliseen 3D-digitointiin. Mallin raportti annetaan avoimesti kaikkien käytettäväksi, arkeologian professori Visa Immonen kertoo.

Arkeologisten kokoelmien 3D-digitointi on Suomessa vielä käynnistymisvaiheessa. 

– Nyt tarvitsemme pohjatutkimusta, eri toimijoiden koulutusta, opiskelijoiden harjaannuttamista uuteen teknologiaan sekä suosituksia toimivista käytänteistä, Immonen sanoo. 

Toimintaan on Immosen mukaan saatava mukaan laaja kohderyhmä. Näin hanke edistää tiedon ja kulttuurin saavutettavuutta. 

– 3D-digitoinnin on oltava tehokasta, jotta se saadaan saumattomasti osaksi museoiden näyttelytoimintaa. 3D-digitointi on myös tärkeää herkästi tuhoutuvien aineistojen dokumentoinnissa, museoiden ja yliopistojen tutkimustyössä sekä kulttuuriperinnön avoimen saavutettavuuden lisäämisessä, Immonen toteaa.

Hankkeen tavoitteena on tutkia ja kehittää 3D-digitoinnin yhteiskäytettävää infrastruktuuria ja edistää sen toimivuutta läpi koko digitointi- ja julkaisuprosessin: esineiden valikoinnista niiden 3D-digitointien saattamiseen Finna-palveluun ja osaksi opetus- ja näyttelytoimintaa. Hankkeeseen osallistuvien kolmen kulttuuriperintötoimijan kokoelmat ovat hyvin erilaisia.

– Keskeistä hankkeessa on 3D-digitoinnin projektikuvaus sekä sisäinen ja ulkoinen tiedotustyö. Hanke huipentuu avoimeen käyttöön luotuun toimintamalliin ja suosituksiin 3D-digitoinnin parhaista käytännöistä. Edistämme myös opiskelijoiden työelämävalmiuksia, jotta siirtymisensä kulttuuriperintösektorin työtehtäviin olisi mahdollisimman sujuvaa, Immonen toteaa.

MV

Luotu 14.12.2018 | Muokattu 14.12.2018