Minna Hannula-Sormuselle tunnustuspalkinto Elias Lönnrotin patsaan lakituksesta

05.12.2024

Kasvatustieteen professori Minna Hannula-Sormunen on saanut tämänvuotisen Elias Lönnrotin Säätiön tunnustuspalkinnon. Tunnustus myönnettiin Hannula-Sormusen kolmen vuoden takaisesta ideasta lakittaa vappuaattona Lönnrotin patsas sekä lakituksen toteuttamisesta. 

Elias Lönnrotin Säätiön sääntöjen mukaan tunnustuspalkinto voidaan myöntää henkilölle, joka on tukenut Lönnrotin mittavan elämäntyön arvostamista. Minna Hannula-Sormunen on palkitsijoiden mukaan tehnyt juuri niin luodessaan tapahtuman, joka voi kasvaa vaikka millaisiin mittasuhteisiin.

– Sain kolme vuotta sitten vappuaattona noin kello 16 aikaan idean, että miksi emme lakittaisi Elias Lönnrotia. Vauhdilla tein lakin ja siitä lähtien olemme lakituksen järjestäneet, Hannula-Sormunen kertoo.

Ensimmäisellä kerralla osallistujia oli kolmisenkymmentä, nyt määrä on varovaistenkin arvioiden mukaan noussut lähellä sataa.

– On oikeastaan aika merkillistä, että kukaan ei ollut aiemmin keksinyt Eliaksen lakittamista, Elias Lönnrotin säätiön puheenjohtaja Erja Hinkkanen totesi onnittelupuheeseen. 

Hannula-Sormuselle Lönnrotin yhteydet turkulaiseen akateemiseen elämään olivat tutut, mutta vasta ensimmäisen lakituksen aikaan hän kuuli, että juuri tuona vuonna tuli kuluneeksi 200 vuotta siitä, kun Lönnrot aloitti opintonsa Turun Akatemiassa. Nykyisin muistona tuosta ajasta, Lönnrotista ja aikakauden muista merkkimiehistä on Yliopistonmäen Kolme vekkulia patsas.

Hannula-Sormusen ideasta lakitettava patsas on ollut Paikkarin torpan pihapiirissä vuodesta 1952 lähtien. Kuvanveistäjä  Emil Halonen oli osallistunut patsaalla Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran järjestämään kilpailuun vuonna 1899. Kilpailun voittoon yltänyt Emil Wikströmin Elias Lönnrot -teos on Helsingissä Lönnrotinkadulla, toiseksi sijoittunut Halosen teos Sammatissa.

Elias Lönnrot valmistui ylioppilaaksi 1822, mutta Hinkkanen arvioi, että ylioppilaslakkia ei Lönnrotilla ollut. Valkolakki oli vasta yleistymässä Suomessa.

– Hänen piti odottaa ylioppilaslakkia 200 vuotta. Elias Lönnrot Säätiön ja kaikkien sammattilaisten puolesta kiitän lämpimästi teitä, Minna Hannula-Sormunen ideoimastanne vappuaaton tapahtumasta, Hinkkanen totesi.

Luotu 05.12.2024 | Muokattu 05.12.2024