Saako koulussa koskettaa? Miten kosketus näkyy opettajan työssä? Mihin piirtyvät miellyttävän tai epämukavan koskettamisen rajat? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa peruskoulun kosketuskulttuuria avaava uutuusteos Koskettava koulu. Kirjan ovat toimittaneet Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan yliopistonlehtori Pilvi Heinonen sekä Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan professori Liisa Tainio ja yliopistonlehtori Ulla Karvonen.
Kirjan toimittajien mukaan koskettaminen on koulussa arkinen ja luonteva vuorovaikutuksen ja pedagogisen toiminnan väline: sillä voi kehua ja kannustaa, osoittaa välittämistä, opettaa taitoja ja ohjata. Koskettamalla voidaan kuitenkin myös kiusata ja häiritä.
– Eroa on siinä, koskettaako toista kämmenellä vai sormenpäällä, onko koskettajana tai kosketettavana oppilas vai opettaja ja minkä oppiaineen tunti on meneillään, vai ollaanko välitunnilla tai vaikkapa siirtymässä luokasta ruokalaan. Kosketus tulkitaankin tietynlaiseksi paitsi kosketuksen laadun myös esimerkiksi sen perusteella, ketkä kosketustapahtumaan osallistuvat, mikä on tilanteen konteksti ja millainen toiminta siinä on meneillään, Tainio, Karvonen ja Heinonen kertovat.
Teos pohjaa Koneen Säätiön rahoittamaan kolmivuotiseen tutkimushankkeeseen Koskettava koulu, jota Tainio johti ja jossa Karvonen ja Heinonen toimivat tutkijatohtoreina. Teoksessa asiantuntijat tarjoavat tuoretta tutkimustietoa erityisesti peruskoulun kosketuskulttuurista ja koskettamisen normeista. Keskiössä on sekä opettajien ja oppilaiden välinen että oppilaiden keskinäinen vuorovaikutus.
Pilvi Heinosen mukaan kiinnostavin hankkeemme havainto oli lopulta se, kuinka tavallista ja monimuotoista sekä opettajan ja oppilaan että oppilaiden välinen koskettaminen koulussa oikeastaan on.
– Vaikka koskettaminen koulukontekstissa nousee mediassa usein esiin nimenomaan negatiivisessa valossa, tutkimuksemme osoittaa, että koulussa koskettaminen on oikeastaan opettajalle hyvin neutraali ja arkinen työkalu esimerkiksi oppilaiden ohjailuun, kehumiseen ja rauhoittamiseen. Toisaalta erityisesti haastatteluaineistomme osoittaa, että opettajat myös pohtivat jälkikäteen mahdollisia koskettamisen ylilyöntejä tai rajanylityksiä, mikä osoittaa, että aihe on opettajalle sensitiivinen, Heinonen kertoo.
Kirjan toimittajien rinnalla artikkeleita teokseen ovat kirjoittaneet äidinkielen opetuksen professori Sara Routarinne Turun yliopiston opettajankoulutuslaitokselta ja tutkijatohtori Kreeta Niemi Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitokselta.
Kirja paljastaa, miten oppilaat koulussa rakentavat vuorovaikutussuhteita keskenään kosketuksen avulla ja miten opettaja valjastaa koskettamisen osaksi kasvatus- ja opetustyötään. Tarkasteltavina ovat tavallisten peruskoulun luokkahuoneiden ohella monenlaiset opiskeluympäristöt, kuten valmistava opetus, pulpetittomat oppimisympäristöt ja pienluokka.
Pääosin nykypäivän koulumaailmaa käsittelevä Koskettava koulu avaa myös menneiden vuosikymmenten kouluelämää ja näiden kokemusten vaikutusta nykyisiin toimintatapoihin.
