Jane ja Aatos Erkon säätiöltä yli 900 000 € rahoitus professori Noora Kotajan johtamalle tutkimukselle

23.10.2024

Jane ja Aatos Erkon säätiö myönsi vuoden kolmannella kierroksella syyskuussa avustuksia yhteensä 15 miljoonaa euroa 17 hankkeelle. Turun yliopistosta rahoituksen sai professori Noora Kotaja.

Säätiön avustukset painottuivat lääketieteen aloille, joista korostuivat syöpätaudit, mikrobiologia ja virologia sekä biokemia ja biolääketieteet.

Turun yliopistosta 901 000 € rahoituksen neljälle vuodelle sai professori Noora Kotaja johtamalleen hankkeelle ”Siittiön epigenomi miesten hedelmällisyyden ja ylisukupolvisen terveyden määrittäjänä”.

Kotalan tutkimuksen keskiössä on miesten sukusolujen epigenomi, eli geenien luentaa säätelevä geenien toimintaympäristö. Erityisesti tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita RNA-molekyyleistä, jotka ovat osa epigenomia ja osallistuvat sen säätelyyn.

– Epigenomi on altis ympäristön vaikutuksille. Jotkut ympäristön aiheuttamat muutokset voivat olla haitallisia ja häiritä kypsän sukusolun, eli siittiön, kehitystä johtaen hedelmättömyyteen. Toisaalta siittiön epigenomin muutoksilla voi olla myös ylisukupolvisia vaikutuksia, Kotala kertoo.

Tutkimuksen tavoitteena on paljastaa RNA:n laaduntarkkailumekanismeja siittiön kehityksen aikana ja siittiöihin pakattujen RNA-molekyylien toimintaa yhdistämällä hiirimalleja, ihmisnäytteitä ja moderneja solu- ja molekyylibiologian menetelmiä.

– Tarve ymmärtää hedelmättömyyden syitä on suuri johtuen syntyvyyden ennätyksellisen alhaisesta tasosta yhdistettynä miesten lisääntymisterveyden heikkenemiseen. Uusia diagnostisia työkaluja tarvitaan kipeästi miesten hedelmättömyyden hallintaan, ja tällä tutkimuksella on erinomaiset edellytykset tukea niiden kehitystä. Toisaalta myös lihavuuden ja diabeteksen lisääntyminen kuormittavat terveydenhuoltoa merkittävästi. Siittiön epigenomin välittämä ylisukupolvinen tiedon siirto isän hankituista ominaisuuksista saattaisi hyvinkin selittää osan ongelman laajuudesta, Kotala selittää.

Jane ja Aatos Erkon säätiö on vuonna 2002 perustettu yksityinen säätiö, jonka ensisijaisena tarkoituksena on tekniikan ja taloustieteiden sekä lääketieteen tutkimuksen ja opetuksen edistäminen ja tukeminen. Säätiön tarkoituksena on myös taiteen ja kulttuurin sekä urheilutoiminnan ja ruumiillisen kasvatuksen ja hyvinvoinnin edistäminen. Säätiö on yksi suomalaisen tieteen suurimmista tukijoista.

> Kaikki apurahan saajat Jane ja Aatos Erkon säätiön tiedotteessa

Luotu 23.10.2024 | Muokattu 23.10.2024