Hampaita suojaavan vaikutuksen löytänyt biokemisti kirjoitti ksylitolin tarinan

– Vuonna 1969 Arje Scheinin, minä sekä Suomen Sokeri Oy:n edustajat istuimme yhteisen pöydän ääreen. Suomen Sokerin toimitusjohtaja Gustaf von Hertzen sanoi meille, että heille ei yrityksenä henkisesti riitä se, että he vain nostavat sokerin jalostusastetta. He haluisivat sokerivaihtoehdon, ja pyysivät meiltä apua, Mäkinen muistelee.

Katse kääntyi ksylitoliin, jota saatiin muokkaamalla puusokeria eli ksyloosia. Sitä oli jo käytetty kotitarpeiksi, ja kansainväliset tutkimukset olivat osoittaneet sen olevan ihmisen elimistölle turvalliseksi. Mutta mitä se tekee hammaskariekselle, oli arvoitus.

– Suomen Sokeri oli kehittänyt teollisen prosessin ksylitolin tuottamiseen, ja siitä syntyi tarve tutkia asiaa. Me lupasimme tehdä lyhytaikaisia suubiologisia kokeita, ja teimmekin sellaiset sekä vuonna 1970 että 1971. Molemmat antoivat lupaavia tuloksia, joten päätimme aloittaa pitkäaikaisen ruokintatutkimuksen, Mäkinen muistelee.

Ruokintatutkimuksessa kokeeseen osallistuneille vapaaehtoisille valmistettiin suomalaisissa elintarvikeyrityksissä kahden vuoden ajan ravintoa, joka sisälsi runsaasti ksylitolia. Tutkimukseen osallistuneiden, sekä ksylitolia nauttivien että verrokkien, hampaiden kuntoa seurasi kariologi Scheinin, tutkimusdataa työsti biokemisti Mäkinen.

Pysäyttävimmän hetken Mäkinen koki tuiki tavallisena työpäivänä, kun Scheinin piipahti hieman hämmentyneenä hänen työhuoneensa ovelle.

– Hän oli tehnyt ruokintatutkimukseen osallistuneille kliinisiä kokeita ja oli havainnut, että osalla potilaista ilmeni karieksen paranemisesta. Kun hän kertoi potilasnumerot, minä katsoin tutkimukseen osallistuvien tietoja ja totesin, että nämä kaikkihan kuuluvat ksylitoliryhmään, Mäkinen sanoo.

Tuo havainto johti lopulta 1975 julkaistuun tutkimukseen Turku Sugar Studies. 40 vuotta sitten julkaistu tutkimus on yhä maailman siteeratuimpia ksylitolitutkimuslähteitä.

– Ennen tutkimusta arvelimme, että ksylitolia saatettaisiin hyödyntää ainoastaan diabeetikkojen hoidossa. Olihan jo ennen toista maailmansotaa havaittu, että ksylitolia käyttävät diabeetikot eivät tarvitse niin paljoa insuliinia kuin ksylitolia käyttämättömät. Mutta että ksylitoli auttaa parantamaan hampaiden reikiintymistä, sitä emme osanneet edes kuvitella, Mäkinen sanoo.

Koe lähetettiin maailmalle verifiointia varten, ja muut tutkimukset tukivat Turun tuloksia. Turusta löytyi myös uusi kumppani, Hellas, joka suostui liittämään ksylitolin purukumeihin. Ruokintatutkimuksessa käytetyn ksylitolin määrä oli liian suuri arkikäyttöön, mutta purukumilla onnistuttiin löytämään sopiva tasapaino.

– Se, että saimme purukumilla saman tuloksen kuin ruokintatutkimuksella, oli alkuräjähdys, Mäkinen sanoo.

Samaan aikaan kun Turku Sugar Studiesin tulokset julkistettiin, Mäkinen muutti Yhdysvaltoihin tutkijaksi ja professoriksi. Mäkisen koko akateeminen ura on linkittynyt Turun ksylitolitutkimuskeen ja siitä poikineisiin mahdollisuuksiin.

 

Hän korostaa, että kirja on hänen muistikuvansa, ja siksi teoksessa on mukana muun muassa vahvaa kritiikkiä suomalaista teollisuutta kohtaan. Suomen Sokeri myytiin tanskalaiselle Daniscolle ja sittemmin ranskalaiselle DuPontille.

 

– Me saimme ksylitolin tutkimiseen tukea Tekesiltä ja Sitralta, sääli veronmaksajien rajoja. Yrityskauppojen myötä meiltä tutkijoilta on poistunut teollisuuden tuki, Mäkinen toteaa.

 

Hän korostaa, että ksylitolin menestystarinan takana on sekä nuori ja ketterä tiedekunta, jolla oli erinomaiset resurssit tehdä tutkimusta että Suomen Sokerin ennakkoluuloton halu kehittää ja kehittyä.