Ennen ja nyt -julkaisu avaa valokuvaa historiantutkijan aineistona
Ennen ja nyt -julkaisu pureutuu vuoden viimeisessä numerossaan valokuvaan historiantutkimuksen lähteenä. Päätoimittajaksi kutsuttiin aiheeseen erikoistunut poliittisen historian post doc -tutkija Olli Kleemola.
– Valokuva on monessa mielessä nykyajan visuaalinen ”valtamedia”. Esimerkiksi sosiaalinen media on täynnä valokuvia, samoin verkkomediat. Historiantutkimuksen lähteenä valokuvaa on kuitenkin käytetty vasta vähän, Kleemola (kuvassa kesk.) sanoo.
Kleemola väitteli kaksi vuotta sitten tohtoriksi Turun yliopistossa tutkittuaan suomalaisten ja saksalaisten propagandayksiköiden sekä tavallisten sotilaiden ottamia kuvia ja analysoi niiden välittämää kuvaa Neuvostoliitosta, sen asukkaista ja sotilaista. Parhaillaan hänellä on työn alla Suomen historian avainkuvat -hanke.
Kleemolan mukaan nyky-yhteiskunta on pitkälti visualisoitunut.
– Tottumuksemme visuaaliseen viestintään on muuttanut tapaamme hahmottaa historiallisia kehityskulkuja ja tapahtumia. Tekstimuotoisten selostusten sijaan mieleemme jää kuvia, joihin tapahtumat ikään kuin tiivistyvät. Tällaisia avainkuviksikin kutsuttuja, jotain koko tapahtumasarjaa tai jopa aikakautta symboloivia kuvia ovat esimerkiksi Nick Utin Vietnamin sodan aikana ottama kuva napalmin polttamasta pikkutytöstä tai vedenrajassa kuolleena lojuvaa pikkupoikaa esittävä otos, josta tuli nopeasti vuonna 2015 alkaneen pakolaiskriisin symboli, Kleemola kertoo.
Kleemolan mukaan monet historioitsijat kuitenkin yhä kavahtavat valokuvien käyttöä, osin siksi, että epäilevät valokuvien arvoa lähteenä, osin taas siksi, että he kokevat valokuvien analyysin vaativan sellaista metodista osaamista, joka heiltä puuttuu.
– Valokuvia käyttävä historioitsija törmää työssään moniin sellaisiin ongelmiin, joista tekstuaalisiin aineistoihin turvautuva kollega ei osaa edes unelmoida. Ensimmäinen pulma liittyy aineistojen löytämiseen. Siinä, missä tekstiaineistoa käyttävällä on yleensä käytössään aineistosta edes karkean yleiskuvan antava arkistoluettelo, saattaa valokuvia metsästävä tutkija törmätä siihen, että kuvia ei ole lainkaan listattu luetteloon, tai korkeintaan jonkin kansion kohdalla on maininta ”sisältää nipun valokuvia”. Mikäli kuvat taas on talletettu erilliseen kuva-arkistoon, on todennäköistä, että ne on irroitettu kontekstistaan, ja niiden syntyhistoriaa valottavat dokumentit, kuten esimerkiksi valokuvaajan päiväkirjat, on talletettu muualle, Kleemola kertoo.
Tutkimuksen valmistuttua kuvista kiinnostunut tutkija saattaa törmätä ongelmaan etsiessään tutkimukselleen julkaisijaa.
– Monet tieteelliset lehdet ja kirjasarjat julkaisevat lähtökohtaisesti vain tekstejä ilman kuvia – muutoksen merkkejä tosin on havaittavissa. Haluttomuuteen julkaista kuvia tarjotaan usein syyksi kohoavia painatuskustannuksia. Koska verkkolehdissä, kuten vaikkapa Ennen & Nytissä, julkaiseminen ei aiheuta painokustannuksia, tämä voi olla yksi ratkaisu kuvien julkaisun ongelmaan, Kleemola sanoo.
Ennen ja nyt -julkaisun tuoreimmassa numerossa eri aloilta ja yliopistoista tulevat suomalaistutkijat esittelevät kuva-aineistoihin perustuvaa tutkimustaan.
– Artikkeleita yhdistää aito kiinnostus kuvan arvoon lähdeaineistona, ja artikkelit osoittavatkin, miten eri tavoin kuva-aineistoa voi käyttää lähteenä ja miten monenlaisiin kysymyksiin siitä voi saada vastauksen. Kaikkia artikkeleita yhdistää myös ymmärrys siitä, että kuva-aineiston käyttöä lähteenä ei pidä tarkastella vastakkainasetteluna tai joko-tai -asetelmana: kuva-aineisto on lähteenä parhaimmillaan, kun sitä käytetään rinnan muiden aineistoryhmien kanssa, Kleemola kertoo.
Teksti: Erja Hyytiäinen
Kuva: Juho Wilska