Aalto-1-satelliitti lähetti ensimmäisen kuvan 500 kilometristä – turkulaisten RADMON mittaa avaruussäteilyä
Kuukauden ajan avaruudessa olleen Aalto-1-satelliitin järjestelmät toimivat mallikkaasti. Aalto-yliopiston sekä Turun ja Helsingin yliopistojen opiskelijatyönä rakentaman satelliitin kuvista on saatu alas ensimmäinen. Suomen ylittävältä kiertoradalta otetussa kuvassa näkyy Tanskan ja Norjan rannikkoa. Tulokset myös osoittavat, että Turun yliopistossa rakennettu RADMON-säteilymonitori mittaa säteilyä kiertoradalla.
Ensimmäinen suomalaissatelliitista otettu kuva näyttää Tanskan rannikkoa ja palan Norjan rannikkoa,
Aalto-1:n ensimmäinen kuukausi avaruudessa on sujunut suunnitelmien mukaan.
– Olemme käyneet läpi kaikki satelliitin järjestelmät ja laitteet ja todenneet ne toimiviksi, satelliittiprojektia vetävä professori Jaan Praks Aalto-yliopistosta iloitsee.
Satelliitti laukaistiin Intiasta avaruuteen juhannusaattona. Aalto-1:llä on kolme eri hyötykuormaa, yksi niistä on turkulaisten ja helsinkiläisten RADMON-säteilymonitori. Sen neljästä päämoduulista kolme tehtiin Turun yliopistossa, yksi Helsingin yliopistossa. Monitorin tehtävänä on havaita avaruuden vaarallista ja haitallista hiukkassäteilyä.
– RADMON on muiden alijärjestelmien lailla testattu ja kaikki vaikuttaisi olevan hyvin. Vielä emme ole saaneet alas RADMONista kalibroitua dataa, joten sen suorituskyky on hieman epäselvä, mutta opiskelijatiimimme jäsen Arttu Punkkinen on onnistunut jo laatimaan tietojen pohjalta kuvan Etelä-Atlantin anomalian ylityksestä. Kuva riittää toteamaan sen, että RADMON mittaa säteilyvuota kiertoradalla, avaruusfysiikan professori Rami Vainio Turun yliopistosta kertoo.
Kuvassa esitetty RADMONin havaitsemat hiukkasosumat kellonajan funktiona. Etelä-Atlantin anomalian ylitys on vajaan 10 minuutin mittainen hiukkasosumien runsas ajankohta.
RADMON koostuu hiukkasilmaisinosasta ja lukuelektroniikasta, joka laskee ilmaisimiin osuvien varattujen hiukkasten määrän sekä määrittää niiden lajin ja energian. Säteily koostuu pääosin protoneista ja elektroneista, joiden nopeudet ovat lähellä valonnopeutta. Hiukkaset kiihtyvät suuriin nopeuksiin auringonpurkauksissa ja maan oman magneettikehän myrskyissä.
Jaan Praks korostaa, että vaikka tekniikan toimivuus on osoitettu, itse satelliitin missio on vasta alussa. Dataa ja kuvia on tarkoitus kerätä useiden kuukausien tai kokonaisen vuoden ajan. Työlistalla on myös satelliitin asennon vakauttaminen.
– Tähän asti olemme antaneet Aalto-1:n pyöriä hitaasti, koska se on hyvä satelliitin lämpöhallinnan kannalta. Sisälämpötila on koko ajan pysytellyt hienosti nollan ja 25 asteen välillä sen mukaan, onko se kulkenut varjossa vai valossa, Praks kertoo.
Tutkijat ovat myös saaneet alas ensimmäisen Aalto-1:stä käsin otetun kuvan. Satelliitin kantama, VTT:n kehittämän, spektrikamera pystyy mittamaan kymmeniä vapaasti valittavia värikanavia. Sitä voidaankin hyödyntää esimerkiksi metsätyyppien, leväesiintymien ja saasteiden kartoittamisessa sekä geologisessa tutkimuksessa.
– Olemme myös saaneet ladattua ensimmäisen Aalto-1:n lähettämän kuvan, joka on samalla historian ensimmäinen suomalaissatelliitista käsin otettu kuva. Se on napattu Norjan ylittävältä kiertoradalta noin 500 kilometrin korkeudesta. Kuvassa näkyy Tanskan rannikkoa ja pala Norjan rannikkoa, Praks kertoo.
Aalto-1:n hyötykuormiin kuuluu myös Ilmatieteen laitoksen plasmajarru. Sen tarkoitus on mission lopuksi tuoda satelliitti ilmakehään, jossa se palaa poroksi eikä jää näin avaruusromuksi kiertoradalle.
Aalto-1:n aikatauluongelmista johtuen sitä ennen, toukokuun lopulla avaruuteen vapautettiin Kansainväliseltä avaruusasemalta satelliittipikkuveli Aalto-2. Se on kuitenkin ollut mykkä jo yli kuukauden, eikä yhteyttä ole saatu palautettua lukuisista yrityksistä huolimatta. Tämän vuoden aikana avaruuteen on lähdössä vielä useamman startupin piensatelliitteja sekä kolmas aaltolainen, Suomi 100 -satelliitti.
– Ja Aalto-1:n ansiosta Suomella on nyt mahdollisuus rekisteröidä ensimmäinen oma avaruuslaitteensa kansainväliseen YK:n rekisteriin, Praks iloitsee.
Teksti: Erja Hyytiäinen
Valokuva: Aalto-yliopisto, VTT ja Aalto-1-tiimi
Graafi: Arttu Punkkinen, Turun yliopisto