Turun yliopisto selvittää digitalisaation toteutumista varhaiskasvatuksessa

27.09.2024

Vastaavaa valtakunnallista selvitystyötä ei ole ennen toteutettu Suomessa.

Turun yliopisto aloittaa opetus- ja kulttuuriministeriön tilaaman selvitystyön liittyen varhaiskasvatuksen digitalisaatioon. Selvitystyön tavoitteena on luoda kuva digitalisaation toteutumisen nykytilasta varhaiskasvatuksen kentällä. Selvitystyötä johtaa professori Sara Sintonen kasvatustieteiden tiedekunnasta. Työ toteutetaan asiantuntijavoimin.

– Olemme lähdössä selvitystyöhön erittäin kiinnostunein mielin, sillä digitalisaatio toteutuu kuntien varhaiskasvatuksessa ja sen eri muodoissa hyvin moninaisena ympäri Suomea, Sintonen kertoo.

Vastaavaa valtakunnallista selvitystyötä ei ole ennen toteutettu Suomessa. Sintosen mukaan yliopiston asiantuntijat arvioivat, että osalle varhaiskasvatuksen toimijoista digitalisaatio näyttäytyy luontevana osana arkea ja kokonaisvaltaista toiminnan kehittämistä, kun taas toiset voivat olla riippuvaisempia ulkoisesta tuesta.

– Toivon, että saamme selvityksen avulla raotettua myös tulevaisuuden näkymiä niin mahdollisuuksien kuin haasteidenkin näkökulmasta, hän jatkaa.

Selvitystyö on juuri käynnistymässä. Asiantuntijat kertovat työn tuloksista ensi vuonna julkaistavassa raportissa.

Luotu 27.09.2024 | Muokattu 27.09.2024